Slovenian tasavallan kansalliskokous (sloveeniksi Državni zbor Republike Slovenije) on Slovenian lainsäädännöllinen elin, johon kuuluu 90 jäsentä.[1]
Ensimmäinen Slovenian kansalliskokous aloitti toimintansa 23. joulukuuta 1992.[1] Perustuslaki takaa yhden paikan sekä unkarilais- että italialaisvähemmistöjen edustajille.[2]
Kansalliskokouksen toiminnasta raportoi Uradni list Republike Slovenije -lehti (suom. "Slovenian tasavallan virallinen lehti"), jota toimittavan yrityksen omistaa maan hallitus.[3] Lehden tarkoitus on informoida kansalaisia lainsäädäntötyöstä, sillä lakimuutosten tulee olla julkisia ennen kuin ne astuvat voimaan.[4]
Vaalit
Vaalit pidetään neljän vuoden välein. Vaalipäivä on sunnuntai tai muu ei-arkinen päivä.[5]. Vaaleissa on 4 % vaalikynnys.[2]
Äänestäminen on mahdollista postitse ulkomailla asuville slovenialaisille, mutta myös Sloveniassa, mikäli henkilö on sairaalassa tai vanhainkodissa.[5]
Viimeisimmät vaalit pidettiin vuonna 2018, jonka jälkeen muodostettiin LMŠ-vetoinen vähemmistöhallitus, jolle Vasemmisto antoi epävirallisen tukensa.[6]
Pääministeri Marjan Šarecin erotessa 27. tammikuuta 2020 hän ilmoitti pyrkivänsä järjestämään ennenaikaiset vaalit. Presidentti Borut Pahor on kuitenkin pyrkinyt ensin neuvottelemaan uutta mahdollista hallitusta nykyisellä kansalliskokouksen kokoonpanolla.[7].
Aiheesta muualla
Lähteet