Linnun pituus on noin 17 cm, siipien kärkiväli 26,5–32 cm ja paino keskimäärin noin 30 g. Kalottitasku on kooltaan selvästi kivitaskua suurempi. Sen höyhenpuku on mustavalkoinen, otsa ja päälaki ovat valkoiset. Naaras on aavistuksen himmeämmän värinen kuin koiras.
Esiintyminen
Kalottitaskun esiintymisalue ulottuu Afrikan aavikkoalueen yli MauritaniastaEgyptiin ja Arabian niemimaalle sekä paikoin Lähi-itään. Kaikkialla sen esiintymisessä on laajoja aukkoja. Lajin elinympäristön ala on 1–10 miljoonaa neliökilometriä. Se on enimmäkseen paikkalintu, eikä sitä ei ole tavattu Suomessa.
Elinympäristö
Kalottitaskun elinympäristöä ovat kaikkein karuimmat aavikot sekä alavilla mailla että vuoristossa jopa kolmen kilometrin korkeudelle. Sitä tavataan myös keitailla. Se on selväpiirteisesti mantereinen laji, sillä vain yhdessä kohtaa Marokossa sen esiintymisalue yltää alle 100 kilometrin päähän merenrannasta.
Lisääntyminen
Kalottitaskun pesä on kiven alla, kallionkolossa tai -halkeamssa, penkassa tai joskus rakennuksen seinässä. Naaras munii 3–5 munaa, joita se hautoo kaksi viikkoa. Molemmat emot huolehtivat poikasista, jotka jättävät pesän noin kahden viikon ikäisinä ja itsenäistyvät kolme viikkoa myöhemmin. Naaras on sukukypsä yksivuotiaana.
Ravinto
Laji on pääasiassa hyönteissyöjä, jolle kelpaavat myös muut selkärangattomat, pienet liskot ja kasvien osat.
Lähteet
Cramp, Stanley (päätoim.) 1988: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa, V. – Oxford University Press. Hongkong. ISBN 0-19-857508-4
Viitteet
↑BirdLife International: Oenanthe leucopygaIUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.2.2014. (englanniksi)