Kajaanin linnan piiritys oli suuren Pohjan sodan aikana tammi–helmikuussa 1716 tapahtunut piiritys, joka päättyi Kajaanin linnan ruotsalais-suomalaisten joukkojen antautumiseen venäläisille. Sen jälkeen koko Suomen alue oli Venäjän miehittämä aina sodan loppuun saakka. Piirityksen jälkeen venäläiset tuhosivat Kajaanin linnan räjäyttämällä.

Ruhtinas Mihail Golitsynin komentama Venäjän armeija oli valloittanut pääosan Suomesta vuosina 1713–1714, ja Suomessa olleiden Ruotsin joukkojen ylipäällikkö Carl Gustaf Armfelt sai syksyllä 1714 Ruotsin valtaneuvostolta määräyksen perääntyä Pohjanmaalta Länsipohjaan.^[1] Ruotsin haltuun jäi ainoastaan venäläisten selustassa sijainnut Kajaanin linna, joka oli linnoituksena vanhentunut ja sen puolustuslaitteet rappeutuneet.^[2] Venäjän hyökkäystä odoteltaessa linnaan rakennettiin seitsemän tykkipatteria ja muureja vahvistettiin turpeella.^[3] Maaliskuussa 1715 linnan valtausta saapui yrittämään eversti Sinleffin komentama muutaman sadan kasakan osasto. Linnoituksen komendantti, everstiluutnantti Johan von Meurman määräsi polttamaan Kajaanin kaupungin, jotta vihollinen ei voisi hyödyntää sitä. Kasakoiden hyökkäys linnoitusta vastaan torjuttiin, missä yhteydessä kaatui muutamia venäläisiä ja yksi puolustajista.^[1]

Joulukuussa 1715 Paltamoon saapui kenraalimajuri Fjodor Tšekinin komentama venäläinen ratsuväkirykmentti. Tšekin toimitti lähetin välityksellä Kajaanin linnaan useita antautumiskehotuksia mutta ei ryhtynyt piiritykseen, koska hänellä ei ollut tykkejä. Hän vetäytyi parin viikon kuluttua. Everstiluutnantti von Meurman oli virallisesti erotettu Kajaanin linnan komendantin tehtävistä jo lokakuussa 1715 holtittoman käytöksen ja juopottelun vuoksi, mutta hän johti linnan puolustusta vielä joulukuussa, kunnes uudeksi komendantiksi nimitetty kapteeni Johan Henrik Fieandt saapui paikalle.^[1]

Kenraali Tšekin palasi tammikuussa 1716 mukanaan 4 000 miestä ja muutamia Oulun linnasta tuotuja tykkejä. Hän alkoi valmistella piiritystä rakennuttamalla Kajaaninjoen kummallekin puolelle skansseja, valleja ja pattereita. Piirittäjillä oli valtava ylivoima.^[1][3] Fieandt oli vain joitain päiviä aiemmin lähettänyt 60 parasta sotilastaan sotaretkelle Savoon,^[1] joten piiritettyä linnoitusta oli puolustamassa vain noin 50 miestä, jotka olivat pääosin vammautuneita ja siksi liikkuvaan sodankäyntiin kykenemättömiä tai täysin kokemattomia. Lisäksi linnan suojiin oli paennut lähiseudun siviilejä, jotka kuluttivat linnan varastoja.^[1][2][4]

Piiritys kesti viisi viikkoa, minä aikana venäläiset tulittivat Kajaanin linnaa päivin ja öin kanuunankuulilla sekä palopommeilla. Ammuskelu ei aiheuttanut kummallekaan osapuolelle mainittavia tappioita. Kun puolustajilta alkoivat loppua tykinkuulat, niiden sijasta ammuttiin kiviä. Kertoman mukaan venäläiset yrittivät kerran pimeyden turvin rynnäkköä, joka torjuttiin, sillä heillä ei ollut tarpeeksi tykkejä. He alkoivat kuitenkin rakentaa rynnäkkösiltoja päästäkseen lähemmäs saaressa ollutta linnaa.^[1] Linnasta alkoivat ammusten ohella loppua niin muona kuin polttopuutkin.^[1][3] Huonekalut ja väliovetkin käytettiin polttopuina, jotta linnassa olijat eivät paleltuisi talvipakkasessa.^[4][1]

Aikalaiskertomuksen mukaan Fieandt sanoi mieluummin räjäyttävänsä linnan sotilaineen kuin antautuvansa, mutta linnassa olleet siviilit taivuttelivat hänet muuttamaan mielensä.^[1][2] Talvi oli ollut ankara myös piirittäjille, joten antautumista jouduttaakseen venäläiset lupasivat linnan väelle turvallisen poistumisen. Linna antautui 24. helmikuuta. Venäläiset eivät kuitenkaan pitäneet lupaustaan, sillä kaikki antautuneet vangittiin ja heistä monet vietiin sotavankeina Venäjälle.^[1][4][2] Joukossa oli myös Fieandt perheineen, tosin he onnistuivat pakenemaan kaksi vuotta myöhemmin Venäjältä Ruotsiin.^[2]

Venäläiset räjäyttivät linnan maaliskuussa 1716 puolustajilta jääneellä ruudilla ja poistuivat sen jälkeen paikalta.^[1][3][5]