Kaija Helena Aarikka-Ruokonen (3. helmikuuta1929Somero – 14. elokuuta2014Helsinki)[1] oli suomalainen muotoilija ja yrittäjä. Hän perusti vuonna 1954 miehensä Erkki Ruokosen kanssa Aarikka Oy:n ja toimi sen taiteellisena johtajana.[1] Aarikka yhdisti suunnittelemissaan koruissa, leluissa ja kodin käyttö- ja koriste-esineissä leikkimielen ja vahvan muodontajun puun taitavaan ja monipuoliseen käyttöön.[2]
Aarikka vietti lapsuutensa Somerolla yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena. Keskikoulun käytyään hän hakeutui HämeenlinnaanEster Perheentuvan kutomakouluun,[3] jonka tämä oli perustanut lähdettyään opettajan virasta Wetterhoffilta.[4]
Aarikka jatkoi opintoja Ateneumin eli Taideteollisen oppilaitoksen tekstiililinjalla Helsingissä vuodesta 1951 alkaen. Viimeisenä opiskeluvuonna hän tarvitsi napit ompelemaansa luonnonväriseen villapukuun. Kun sopivia ei löytynyt, hän päätti tehdä ne itse, Ruoholahden lautatarhasta löytämästään jakarandan palasesta.
Valmistumisvuonnaan Aarikka avioitui kotipitäjästään kotoisin olevan Erkki Ruokosen kanssa, joka opiskeli Ateneumin iltalinjalla metallitöitä. Ruokonen ehdotti Aarikalle yrityksen perustamista suosiota saaneiden nappien valmistamiseksi.[3] Näin sai alkunsa nappien, puukorujen ja muiden pienten puuesineiden ympärille rakentunut Aarikka Oy, jonka valmistusmenetelmien kehittämisessä Ruokosella oli merkittävä rooli. Päävastuu Aarikka Oy:stä on sittemmin siirtynyt heidän tyttärilleen:[5]Pauliina Aarikka toimii suunnittelujohtajana ja Sarianna Partanen toimitusjohtajana.[6]
Kaija Aarikka oli oman yrityksensä pääsuunnittelija, mutta hän suunnitteli freelancerina myös muille yrityksille kuten Tampellalle, Humppilan lasitehtaalle ja A. Ahlströmille. Humppilalle Aarikka suunnitteli muun muassa Heiniä kainalossa -sarjan lautasia ja Lappi-lasisarjan.[7]
Taidehallissa oli Kaija Aarikka -näyttely 9.9.2023-7.1.2024[8]. Näyttelyn pääosassa oli valtavan iso Pässi, mutta myös esineitä ja koruja useilta vuosikymmeniltä[9].
↑ abSievänen-Allen, Ritva: ”Kaija Aarikka: Suomalaisen korun muotoilija”, Suomalaisia vaikuttajanaisia; Kohti vuotta 2000, s. 11–20. (Toimittaneet Ritva Sievänen-Allen ja Karmela Bélinki) Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22607-6
↑ abViljanen, Eeva: ”Aarikka, Kaija (1929–2014)”, Suomen kansallisbiografia, osa 1, s. 43–45. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8Teoksen verkkoversio Viitattu 21.12.2017.