Kahden maailman tytär (engl. A Daughter of Two Worlds) on vuonna 1920 ensi-iltansa saanut James Youngin ohjaama yhdysvaltalainen mykkä melodraamaelokuva, jonka pääosassa on Norma Talmadge. Kahden maailman tytär kertoo alamaailman rikollisen tyttärestä Jennie Malonesta, joka yrittää kaikin keinoin salata menneisyytensä sulhaseltaan.[1]
Kahden maailman tytär perustuu Leroy Scottin samannimiseen romaaniin (1919),[2][3] jonka pohjalta ohjaaja Young ja Edmund Goulding laativat elokuvan käsikirjoituksen.[3] Melodraaman tuotantoyhtiönä oli Norma Talmadge Film Corporation,[3][4][2] ja sen levitti First National Pictures.[3][2] Kahden maailman tytär sai Yhdysvaltain ensi-iltansa 5. tammikuuta vuonna 1920.[3] Suomessa elokuva sai ensi-iltansa 21. joulukuuta vuonna 1924.[4] Elokuvan kopiota säilytetään Yhdysvaltain kongressin kirjaston ja George Eastman Housen elokuva-arkistoissa.[3]
Näyttelijät
Lähteet
Aiheesta muualla