Köngäksen ruukki (ruots. Kengis bruk) toimi Tornionjoen varrella Pajalan kunnassa Ruotsissa vuosina 1646–1879. Köngäksen ruukki oli maailman pohjoisin rautaruukki.

Ruukin perusti saksalaissyntyinen Arendt Grape (1612–1687), joka sai ruukille privilegion 1646. Ruukille valmistui 1649 vasarapaja, joka sai käyttämänsä takkiraudan Vittangin Masuuninkylän (Masugnsby) rautakaivoksen masuunilta. Ruukki jalosti myös Svappavaaran kaivokselta saatua kuparia. Vuonna 1652 Grapen yhtiökumppaneiksi tulivat hollantilaiset veljekset Abraham ja Jakob Momma, jotka kehittivät sijoituksillaan ruukin toimintaa. Ruukin alueelle rakennettiin myös Ruotsin pohjoisin ruukinkartano. Ruukilla oli vuosina 1674–1715 privilegio valmistaa plootuja, vaikka suurin osa valmistettiinkin Avestassa.

Vuonna 1697 ruukin omistajaksi tuli Västerbottniska bergslagen -yhtiö ja vuonna 1746 se siirtyi Abraham Steinholtzin omistukseen. Venäläiset polttivat ruukin isovihan aikana 1717, mutta se rakennettiin uudelleen. Ruukin toiminta oli laajimmillaan 1700-luvun puolivälissä, jolloin siellä työskenteli 120 työntekijää ja ruukkiyhdyskunnassa oli 500 asukasta. Steinholtzin jälkeen ruukin omistajat vaihtuivat tiheään, kunnes Karl Johan Sohlberg osti ruukin 1850. Tämän jälkeen ruukkialue on ollut Sohlbergin suvun omistuksessa, vaikka itse ruukin toiminta päättyi sen tuhouduttua tulipalossa 1879.

Vesikanava, joka antoi voimaa ruukille, johtaa vettä nykyään pienelle vesivoimalalle (0,3 megawattia ja 1,7 gigawattituntia).^[1][2]

• Samuli Paulaharju: Kiveliöitten kansaa: Pohjois-Ruotsin suomalaisseuduilta. WSOY 1937, Köngäksen ruukista kerrotaan luvussa Pruuki ja Kruuva

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Kengis bruk