Olen Tiina Käpylä, työskentelen Wikiprojekti:Marginaalimerkintöjä-hankkeessa ja osana työtäni muokkaan Wikipediaa. Hankkeessa työhöni kuuluu myös hankkeen hallinnointi, kirjan/tekstikokoelman toimittaminen, artikkelin kirjoittaminen, hankkeen työpajojen järjestämiseen osallistuminen, tiedottaminen ym. Olen koulutukseltani populaarimusiikintutkija (FT) ja olen erikoistunut naisten tekijyyteen ja toimijuuteen suomalaisessa populaarimusiikissa. Väittelin Turun yliopiston musiikkitieteen oppiaineesta 2018 nuorten bändiharrastuksista. Olen toinen Lailasta Almaan, Suomalaisten naisten populaarimusiikin historia -kirjan kirjoittajista (Into Kustannus 2023). Olen tutkinut suomalaista musiikkiteollisuutta naisten näkökulmasta Emil Aaltosen säätiön rahoituksella sekä julkaissut mm. metallimusiikkiin, feministiseen pedagogiikkaan ja musiikilliseen nuorisotyöhön sekä sukupuolittuneeseen epäasialliseen käytökseen musiikkialalla liittyviä artikkeleita mutta myös akateemisia ja populaareja kirja- ja levyarvioita. Lisäksi 21.11. 2024 ilmestyi Tuomas Auvisen kanssa toimittamani Musiikkiteollisuus. Kentät, rakenteet, toimijat -teos open access-julkaisuna Musiikkiarkiston julkaisusarjassa.
Tunnen monia artisteja ja muusikoita tutkimus- ja kirjailijantyöni kautta, monia olen haastatellut esimerkiksi Lailasta Almaan -kirjaamme, mekitsen näitä sulkeisiin aloittamissani ja muokkaamissani artikkeleissa alla.
Marginaalimerkintöjä-hankkeessa muokkaamani artikkelit
Aloittamani artikkelit:
Tinyhawk & Bizzarro, Nekorok, Tamara Luonto, Petra Poutanen, Swansong (Tunnen yhtyeen jäseniä työni kautta), Iron Country Sisters, Emilia Ex (Emilia Rinne) (Tunnen Emilian työni kautta), Kissa (rock-yhtye), Liisa Tani, Modem, Akimowskaja Sisters & Bros,
Muokkaamani artikkelit:
Erja Lyytinen, Minna Leinonen (säveltäjä), Vilma Jää, Eini, Iisa (laulaja), Siida, Linda Fredriksson, Cecilia Damström, Kiasma, Nerdee, Yavis (Suvi Valkonen), Lydia Lehtola (Lyyti), Virpi Eroma (tunnen Eroman työni kautta), Kikka Laitinen (Tunnen Kikan työni kautta), Tytti Roto, Stoned Statues, Sanna Rönnberg "Sana" -henkilöartikkelin laajennus- ja täydennys (Tunnen Sannan työni kautta), Martha Wells
Pieniä muokkauksia:
PMMP, Humu Records, Viitasen Piia, Yeboyah
Hiekkalaatikolla:
Maiju Talvisto
Tiinan punaiset linkit-havaintolista:
Luna kills (metalliyhtye), Saga Mast (muusikko, artisti), Jenni Kinnunen (Teosto-palkinnon voittaja 2024, kitaristi, säveltäjä, muusikko), Orvokko Ottila (Teosto-palkintoehdokas 2024, säveltäjä, muusikko, tuottaja), Hanna Ryynänen (Kanteelensoittaja, muusikko), Positive Wave (Suomalainen yhtye), Numento (Suomalainen metallibändi), Samanna (Suomalainen yhtye), Pelko (Suomalainen yhtye), Vermilia (Suomalainen metalliyhtye), Kiss Disease (Suomalainen indie-yhtye), Shereign (Suomalainen yhtye), Kiira Miesmaa (Kiasman johtaja), Jaana Lähteenmaa (tutkija), Milla Tiainen (tutkija), Helena Haaparanta (laulaja, muusikko, biisintekijä), Elina Seye (tutkija)
Päivitettäviä: Heta Hyttinen (toimittaja, juontaja, Ginger Winen perustaja), Linda Fredrikson (instrumentit, musiikkityyli)
Suomennettavia: Americana music