Kontora[1][2] (Ven. Контора 'Toimisto') oli Neuvostoliitoinen punk rock- yhtye joka oli esi-isä punk rock- yhtyelle Korol I Šut.[3] Korol I Šut aiempi nimi oli Kontoran, joka kesti vain lähes 2 vuotta 1988-1990. Oman elämänsä aikana Kontorassa soitti 5 ihmistä ja oli kirjoitettu ja julkaisu kaksi levyä ja kuusi laulua.
Yhteyden historia
Vuosi 1987
Tammikuussa: Nuori Aleksandr Balunov siirtyi koulun numero 147 Leningradissa. Siellä hän tutustu omin luokkatovereihin (Mihail Goršenjov, Aleksandr Štšigolev).
Huhtikuussa-Toukukuussa: he päättivät perustaaman oman rock- yhtye. [4][5][6]
Vuosi 1988
Kevänä: Goršenjov tuo ensimmäiset teksti ehdotuksia ryhmälle.
2.Maaliskuuta: Ryhmä nauhotta laulu nimeltään (Ja idu k tebe domoy) tästä alkaen Aleksandr Balunov laski Kontoran perustamista. [7] Seuraavana päivänä kappale oli vahingossa poistettu.
Toukokuussa: Aleksandr Balunov, Mihail Goršenjov, Aleksandr Štšigolev, suorittavat vaadittu kahdeksanen luokan.
Syyskuussa: Aleksandr Balunov jatko koulua vielä kaksi vuotta. Mihail Goršenjov meni restaurointikouluun missä hän sitten tapasi Andrei Knjazeva ja kutsui häntä Kontoran ryhmän. Aleksandr Štšigolev sai työpaikan isänsä johdolla.
Vuosi 1989
Kevät-Kesä: Aleksandr Balunov ja Mihail Goršenjov alkavat käydä rytmi koulua. Siten Mihail Goršenjov näyttää Balunoville Andrei Knjazevin tekstejä ja piirustuksia. Sitten hän esitele niitä henkilökohtaisesti.
Syksy-Talvi: Aleksandr Balunov ja Mihail Goršenjov antavat mini-konsertteja rytmi koulussa jossa he soittavat omia sävellyksiä ja lauluja vielä siellä he soitavat yhteislaulu pseudoenglanniksi (missä ne hudahtelevat englatilaisia sanoja).
Vuosi 1990
Vuoden alussa: Ryhmä alkoi kerätä soitimettä, että ne voisivat tehdä Debyyttialbumi ja nauhotta sen.
Toukokuussa: Aleksandr Balunov valmistui koulusta.
Kesällä: Ryhmä nauhoittaa Debyytialbomin (Eres) Mihail Goršenjovin talossa, kun hänen vanhempansa ovat mökillä.
Vuoden lopussa: Ryhmä halusi vaihtaa nimeä niiden esimerkinimeä olivat Zarezanij oduvantsik, (ven. Зарезаный одуванчик 'Tapettu voikukka') Armageddon, (ven. Армагеддона 'Armagedoni') Apokalupsis (ven. Апокалепсис 'Apokalupsi') mutta lopuksi niistä tuli ensin Korol Šutov (ven. Король Шутов 'Naarien kuningas') ja siten 1990 vuoden lopussa ne muutivat nimen Korol I Šut (ven. Король и Шут 'Kuningas ja Naari') sen aikana heidän bassonsoittaja Aleksandr Vasiljev jätti ryhmän koska meni naimisiin ja muutti pois Leningradista.
Kokoonpano
Kokoonpano
Nimi ja sukunimi
|
Työ yhteössä
|
Lempinimi
|
Lisää tietoa
|
Mihail Goršenjov [8] |
laulu |
Gafrila tai Goršok |
Yksi kolmesta perustajasta
|
Aleksandr Balunov |
kitara |
Balu |
Yksi kolmesta perustajasta
|
Aleksandr Štšigolev |
rummut |
Porutsik |
Yksi kolmesta perustajasta
|
Andrei Knjazev |
laulu ja kitara |
Knjaz |
tuli ryhmän 1989
|
Aleksandr Vasiljev |
basso |
Vasja tai Šurik |
Poistui ryhmästä 1990
|
Dmitri Rjaptsinko |
basso ja koskettimet |
Rjaprsik |
Ei olut kokonaan ryhmässä
|
Disgocrafia
Yhtiön Levyt tai Albomit
Vuosi
|
Transkriptio
|
Suomenus
|
1989 |
Raniji Zapisi[9] |
Varhaiset levyt
|
1990 |
Eres, ili Pamjati tseloveka GaNotsri Iesua[10] |
Harhaoppi, tai muistot ihmistä GaNostri Iesua
|
Yhteön Laulut
Vuosi
|
Transkriptio
|
Suomenus
|
1988 |
Ja idu k tebe domoy[11] |
Minä menen sinulle kotiin
|
1988 |
Vesnja[12] |
Kevät
|
1990 |
Severnaja muzika[13][14] |
Pohjois laulu
|
1990 |
O, kak gruztna vetsrnaja zemja[15] |
Miten surullinen on iltainen maa
|
1990 |
Solovji, utrom [16] |
Satakieliset, aamulla
|
1990 |
Gde po utram voshodit solntse [17] |
Missä aamuina aurinko nousee
|
Laulu (Ja idu k tebe domoy) oli vahingossa poistettu ja vain 2015 vuodena Aleksandr Balunov rekonstrui kappaleen muistoista[18]. Laulu (Gde Po utram voshodit solntse) oli toisen laulun (Blusdayt Teni[19]) esi-isä.
Lähteet
- ↑ Контора Король и Шут Вики. Viitattu 23.11.2024. (venäjä)
- ↑ История группы Король и Шут metalldoctor.ru. Viitattu 23.11.2024.
- ↑ Группа Король и Шут (КиШ): история группы, состав и участники Винилотека. Viitattu 23.11.2024.
- ↑ История группы Король и Шут kishtales.narod.ru. Viitattu 23.11.2024.
- ↑ Контора Король и Шут Вики. Viitattu 24.11.2024. (venäjä)
- ↑ «Король и Шут» 24SMI. Viitattu 24.11.2024. (venäjä)
- ↑ Родной город, состав, биография Король и Шут Last.fm. Viitattu 24.11.2024. (venäjä)
- ↑ Контора (Горшенёв, Князев): музыка, видео, статистика и фотографии Last.fm. 25.5.2024. Viitattu 23.11.2024. (venäjä)
- ↑ Ранние записи Король и Шут Вики. Viitattu 23.11.2024. (venäjä)
- ↑ Ересь Король и Шут Вики. Viitattu 23.11.2024. (venäjä)
- ↑ Контора - Я иду к тебе домой (аккорды для гитары) amdm.ru. Viitattu 23.11.2024. (venäjä)
- ↑ Контора(Король и шут) - 02. Весна | Текст песни pesni.guru. Viitattu 23.11.2024.
- ↑ Контора - Северная музыка (аккорды для гитары) amdm.ru. Viitattu 23.11.2024. (venäjä)
- ↑ Контора - Северная Музыка Ukula - лучший сайт для укулеле. Viitattu 23.11.2024.
- ↑ Михаил Горшенев - О, как грустна вечерняя земля... | Текст песни pesni.guru. Viitattu 23.11.2024.
- ↑ Admin: Михаил «Горшок» Горшенев — «Соловьи. Утро» Король и Шут. 2.6.2014. Viitattu 23.11.2024. (venäjä)
- ↑ Король и Шут - Где по утрам восходит солнце (аккорды для гитары) amdm.ru. Viitattu 23.11.2024. (venäjä)
- ↑ Балу - Я иду к тебе домой (аккорды для гитары) amdm.ru. Viitattu 23.11.2024. (venäjä)
- ↑ Блуждают тени Король и Шут Вики. Viitattu 23.11.2024. (venäjä)