Kämmentietokone

Acerin Pocket PC-pohjainen N50-kämmentietokone

Kämmentietokone eli PDA-laite (lyhenne engl. personal digital assistant[1]) on kämmenellä pidettävä elektroninen laite (mobiililaite), jota käytetään tiedon tallentamiseen ja järjestämiseen.[2] Kämmentietokoneita on kutsuttu myös "kädessäpidettäväksi henkilökohtaiseksi tietokoneeksi" (engl. handheld PC).[3] Kämmentietokoneessa on yleensä pystysuunnassa oleva näyttö ja jota usein ohjataan muutaman toimintonäppäimen lisäksi styluksella eli osoitinkynällä. Energian säästämiseksi massamuistina käytetään yleensä muistikortteja eivätkä suorittimet ole yhtä tehokkaita kuin esimerkiksi kannettavissa tietokoneissa.

Kämmentietokonetta voi käyttää esimerkiksi sähköisenä kalenterina ja muistikirjana, ääninauhurina ja musiikkisoittimena sekä matkapuhelimen tai langattoman lähiverkon avulla myös sähköpostin lukuun, e-kirjan lukulaitteena, WWW-selailuun ja muuhun Internetin käyttöön. Kämmentietokoneiden ominaisuudet vaihtelevat valmistajan, laitteisto- ja ohjelmistoalustan sekä hinnan mukaan. Joissakin malleissa voi olla myös matkapuhelinominaisuudet.

Historiaa

Psion Organiser

Kämmentietokoneiden edeltäjinä voi pitää 1980-luvun taskutietokoneita (kuten Psion Organiser), joissa oli yleensä aakkosnäppäimistö ja suhteellisen pieni näyttö. Ne eivät eronneet tekniikaltaan kovinkaan paljon sen aikaisista ohjelmoitavista taskulaskimista. 1980-luvun lopulla ilmeistyivät "palmtop"-luokan kannettavat tietokoneet kuten Atari Portfolio.[4]

Apple Newton MessagePad

Nimitystä PDA (Personal Digital Assistant) käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992 esitellystä Apple Newtonista.[5] Newton käytti pääsyöttölaitteenaan osoitinkynää ja sisälsi käsin kirjoitettujen merkkien tuen. Newton PDA oli ensimmäisiä ARM-suorittimelle rakennettuja kämmentietokoneita.

Yhdysvalloissa Palm Computing julkaisi 1996 ensimmäiset Palm Pilot -laitteet. Palm perustui käsialantunnistukseen laitteen näytöltä. Tietoa syötetään osoitinkynällä erityisellä Graffiti-nimisellä järjestelmällä, joka perustuu yksinkertaistettujen kirjainten piirtämiseen. Palmin laitteet perustuivat Motorolan DragonBall-prosessoriin ja omaan Palm OS -käyttöjärjestelmään. Hewlett-Packard osti pitkään laskusuunnassa olleen Palmin vuonna 2010 1,2 miljardilla dollarilla.

Vuonna 1996 julkaistu Nokia 9000 Communicator oli ensimmäinen matkapuhelimen ja kämmentietokoneen yhdistelmä.[3] Nokia on valmistanut useaa eri Linux-pohjaista "internetpäätelaitetta" kuten Nokia 770, Nokia N800 ja Nokia N810. Myös puhelinominaisuudella varustetun Nokia N900:n voidaan katsoa jatkavan tätä kehitystä.

BlackBerry on Yhdysvalloissa suosittu laite, joka kehittyi alun perin hakulaitteen pohjalta. Myöhemmin BlackBerryä voitiin käyttää myös Internet-sähköpostin lähettämiseen ja viimeisimmät mallit saivat myös puhelinominaisuudet. Nykyään sen laitteet ovat siirtyneet älypuhelimien suuntaan.

Suomessa lähinnä Compaq iPAQia (nykyisin HP:n omistama) on markkinoitu jonkin verran tiedonkeruuseen. Joihinkin erityistarpeisiin, kuten paikkatiedon keräämiseen on valmistettu erityisiä säänkestäviä kosketunäytöllisiä maastotietokoneita. Tunnusomaista niille on sisäänrakennettu GPS-vastaanotin ja digitaalikamera.

Microsoft on puolestaan tehnyt Tablet PC -määrittelyn osoitinkynällä käytettävästä Windows XP Tablet -käyttöjärjestelmään perustuvasta PC:stä. 'Slate'-nimeä käytetään tällaisista laitteista, joissa ei ole näppäimistöä.

Applen kosketusnäyttöinen iPhone on jatkoa jo Newtonista alkaneelle kehitykselle. Alkuvuodesta 2010 Apple julkaisi iPad-laitteen, joka sopii paremmin kuin iPhone myös e-kirjan lukemiseen ja tekstin tuottamiseen. Myös korealainen Samsung toi vuonna 2010 markkinoille seitsemän tuuman kosketusnäytöllä varustetun tablet-tietokoneen, jossa on myös 3G-verkkoyhteydet sekä mahdollisuus puheluiden soittamiseen. Markkinoiden kehittyessä rajanveto kämmentietokoneiden, taulutietokoneiden ja älypuhelimien välillä on alkanut hämärtyä.

Älypuhelimien vastatessa pääasiassa kuluttajien tarpeisiin, ovat kämmentietokoneet keskittyneet yhä enemmän tarjoamaan ratkaisuja liike-elämän ja viranomaisten tarpeisiin. Esimerkiksi Helsingin pysäköinninvalvojat käyttävät kämmentietokoneita väärin pysäköityjen ajoneuvojen valokuvaamiseen, rekisteritietojen hakemiseen ja pysäköintivirhemaksulapun tulostamiseen. Laitteessa on mobiili internetyhteys, GPS-paikannin ja kamera.[6] Suomessa matkustajajunien konduktöörit käyttävät kämmentietokonetta hieman suurempaa, hihnassa kannettavaa junamyyntilaitetta.

Nokia N810 avattuna.

Digitaalinen kuilu

Kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden välisen digitaalisen kuilun eli tietoliikenneolojen erojen tasoittamiseksi Intiassa kehitettiin Simputer, joka on halvoista vakio-osista koottu kämmentietokone. Toistaiseksi Simputer-kämmentietokoneen lisenssin on hankkinut kaksi valmistajaa, icoPeta Simputers Pvt Ltd ja Encore Software Ltd.

Kämmentietokoneiden käyttöjärjestelmiä

Kämmentietokoneiden suorittimia

Kämmentietokoneiden valmistajia

Kämmentietokoneita

PalmOne Zire 31

Katso myös

Lähteet

  1. Lyhenneluettelo 25.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 31.5.2012. Viitattu 23.6.2013.
  2. PDA britannica.com. Viitattu 24.5.2022. (englanniksi)
  3. a b Alexander Viken: The history of Personal Digital Assistants 1980 – 2000 agilemobility.net. 10.4.2009. Arkistoitu Viitattu 24.5.2022. (englanniksi)
  4. Tony Smith: Atari's Portfolio: the world's first palmtop theregister.com. 7.6.2007. Viitattu 17.4.2022. (englanniksi)
  5. Harry McCracken: Newton, Reconsidered techland.time.com. 1.6.2012. Viitattu 23.10.2019. (englanniksi)
  6. Lempinen, Tommi: Parkkitietokone mullistaa Helsingin pysäköinninvalvonnan hs.fi. 7.8.2012. Sanoma Oy. Arkistoitu 25.2.2014. Viitattu 15.2.2014.

Read other articles:

Questa voce sull'argomento guerra è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. La corazzatura è una protezione fatta con vario tipo di materiali su un veicolo terrestre o aereo, o su una unità navale, ma anche su un'opera fissa, come una casamatta, o bunker. Esistono vari tipi di corazzatura. Il più semplice è quello che, analogamente a quanto accade nella corazza, oppone una resistenza passiva ...

 

Kesalahan pengutipan: Tag <ref> tidak sah; referensi tanpa nama harus memiliki isiArtikel ini tidak memiliki referensi atau sumber tepercaya sehingga isinya tidak bisa dipastikan. Tolong bantu perbaiki artikel ini dengan menambahkan referensi yang layak. Tulisan tanpa sumber dapat dipertanyakan dan dihapus sewaktu-waktu.Cari sumber: Gua Maria Sendang Klayu – berita · surat kabar · buku · cendekiawan · JSTOR artikel ini perlu dirapikan agar memenu...

 

Abdullah Sani Wakil Gubernur Jambi ke-6PetahanaMulai menjabat 7 Juli 2021GubernurAl Haris PendahuluFachrori UmarPenggantiPetahanaWakil Wali Kota Jambi ke-3Masa jabatan4 November 2013 – 4 November 2018Wali KotaSyarif Fasha PendahuluM. Sum IndraPenggantiMaulana Informasi pribadiLahir8 September 1956 (umur 67)Bram Itam Kanan, Keresidenan Jambi, Sumatra TengahPartai politikPDI-P (sampai 2020)PKB (sejak 2021)Suami/istriHj. KomariahAnak5Alma materIAIN Sultan Thaha Saifud...

This article includes a list of references, related reading, or external links, but its sources remain unclear because it lacks inline citations. Please help improve this article by introducing more precise citations. (September 2018) (Learn how and when to remove this template message) Radio station in Guntown, MississippiWESEGuntown, MississippiBroadcast areaTupelo, MississippiFrequency92.5 MHzBranding92.5 The BeatProgrammingFormatUrban contemporaryAffiliationsPremiere NetworksOwnershipOwne...

 

Cet article est une ébauche concernant le cyclisme. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations des projets correspondants. Chrono champenois Généralités Sport cyclisme sur route Création 1989 épreuve féminine1998 épreuve masculine Organisateur(s) Bétheny Sport Organisation Éditions 30 (en 2019) Type / Format contre-la-montre Périodicité annuel (septembre) Lieu(x) France Marne Participants amateurs Directeur Jacky Brovelli ...

 

Final Piala Raja Spanyol 1996TurnamenPiala Raja Spanyol 1995–1996 Atlético Madrid Barcelona 1 0 Tanggal10 April 1996StadionLa Romareda, ZaragozaWasitManuel Díaz VegaPenonton32.500← 1995 1997 → Final Piala Raja Spanyol 1996 adalah pertandingan final ke-92 dari turnamen sepak bola Piala Raja Spanyol untuk menentukan juara musim 1995–1996. Pertandingan ini diikuti oleh Atlético Madrid dan Barcelona dan diselenggarakan pada 10 April 1996 di La Romareda, Zaragoza. Atlético Madr...

У этого термина существуют и другие значения, см. Горностай (значения). Горностай Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:Челюстнороты...

 

Questa voce sull'argomento centri abitati del Belgio è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. La Roche-en-Ardennecomune La Roche-en-Ardenne – VedutaVeduta LocalizzazioneStato Belgio Regione Vallonia Provincia Lussemburgo ArrondissementMarche-en-Famenne AmministrazioneSindacoJean-Pierre Dardenne TerritorioCoordinate50°10′54″N 5°34′30″E / 50.181667°N 5.575...

 

Railway Station in West Bengal Karjana Indian Railways station and Kolkata Suburban Railway stationGeneral informationLocationBardhaman–Katwa Road, Karjana, Purba Bardhaman district, West BengalIndiaCoordinates23°20′41″N 87°53′32″E / 23.344620°N 87.892273°E / 23.344620; 87.892273Elevation32 m (105 ft)Owned byIndian RailwaysOperated byEastern RailwayLine(s)Bardhaman–Katwa linePlatforms2Tracks1ConstructionStructure typeStandard (on ground statio...

Prosecutor in the Canadian legal system This article includes a list of general references, but it lacks sufficient corresponding inline citations. Please help to improve this article by introducing more precise citations. (October 2010) (Learn how and when to remove this message) Crown attorneyCrown prosecutor (AB, NB)Prosecutions in Canada are conducted in the name of the CrownOccupationSynonymsCrown counselOccupation typeProfessionActivity sectorsCivil service, practice of lawDescriptionEd...

 

Pour la localité dans le comté de Boone dans le N ebraska, aux États-Unis, voir Cedar Rapids (Nebraska). Cedar RapidsGéographiePays  États-UnisÉtat IowaComté comté de Linn (siège)Superficie 186,66 km2 (2010)Surface en eau 1,76 %Altitude 247 mCoordonnées 41° 59′ 00″ N, 91° 40′ 07″ ODémographiePopulation 137 710 hab. (2020)Densité 737,8 hab./km2 (2020)FonctionnementStatut Cité aux États-Unis, siège de comtéChef ...

 

This article is about the automobile engine. For the steam locomotive, see GWR Iron Duke Class. This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Iron Duke engine – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (January 2014) (Learn how and when to remove this message) Reciprocating internal combustion engine Ir...

Hindu temple in Nepal Sheshnarayan Templeशेषनारायण शेषनारायण मन्दिरLord Vishnu in a small pond at Shesh Narayan Temple.ReligionAffiliationHinduismDistrictKathmanduDeityVishnuLocationCountryNepalLocation in KathmanduGeographic coordinates27°38′N 85°16′E / 27.63°N 85.27°E / 27.63; 85.27ArchitectureTypePagoda The Sheshnarayan Temple is an ancient Hindu temple complex in Sheshnarayan Village Development Committee (VDC...

 

هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (ديسمبر 2021) مطر الصلب강철비 (بالكورية) معلومات عامةالصنف الفني فيلم تجسس — فيلم أكشن — فيلم دراما تاريخ الصدور 14 ديسمبر 2017[1] (كوريا الجنوبية) مدة العرض 139 دقيقة[2]...

 

Feature of Spanish Spanish languageA manuscript of the Cantar de mio Cid, 13th century Overview Pronunciation stress Orthography Names History Old Middle Influences Grammar Determiners Nouns gender Pronouns personal object Adjectives Prepositions Verbs conjugation irregular verbs Dialects Andalusian Andean Argentine Belizean Bolivian Canarian Caribbean Central American Chilean Colombian Costa Rican Cuban Dominican Ecuadorian Equatoguinean Guatemalan Honduran Mexican Murcian New Mexican Nicara...

2008年夏季奥林匹克运动会朝鲜代表團朝鲜民主主义人民共和国国旗IOC編碼PRKNOC朝鮮民主主義人民共和國奧林匹克委員會2008年夏季奥林匹克运动会(北京)2008年8月8日至8月24日運動員63參賽項目11个大项獎牌榜排名第33 金牌 銀牌 銅牌 總計 2 1 3 6 历届奥林匹克运动会参赛记录(总结)夏季奥林匹克运动会1972197619801984–1988199219962000200420082012201620202024冬季奥林匹克运动会19641968197...

 

Pour les articles homonymes, voir Dix (homonymie). John Adams Dix Naissance 24 juillet 1798Boscawen (New Hampshire) Décès 21 avril 1879 (à 80 ans)New York (État de New York) Allégeance Union Grade Major général Conflits Guerre anglo-américaine de 1812Guerre de Sécession modifier  John Adams Dix, né le 24 juillet 1798 à Boscawen (New Hampshire) et mort le 21 avril 1879 à New York, est un homme politique et militaire gradé major général américain[1]. Biographie Avant ...

 

Benzodiazepine drug BromazepamClinical dataTrade namesLexotan, Lexotanil, othersAHFS/Drugs.comMicromedex Detailed Consumer InformationAddictionliabilityHigh[1]Routes ofadministrationBy mouthATC codeN05BA08 (WHO) Legal statusLegal status BR: Class B1 (Psychoactive drugs)[2] CA: Schedule IV DE: Prescription only (Anlage III for higher doses) UK: Class C US: Schedule IV Pharmacokinetic dataBioavailability84%Protein binding70%MetabolismLiver: P45...

Malay MailLaman depan pada 17 November 2014TipeSurat kabar harianFormatTabloidPemilikRedberry GroupPenerbitA.S.A.R.RedaksiJoan LauDidirikan1896PusatRedberry City, Lot 2A, Jalan 13/2, 46200 Petaling Jaya, Selangor, MalaysiaSirkulasi surat kabar100,000[1]Situs webwww.themalaymailonline.com Malay Mail adalah sebuah surat kabar di Kuala Lumpur, Malaysia, yang mula-mula diterbitkan pada 1 Desember 1896 saat Kuala Lumpur menjadi ibu kota Negeri-Negeri Federasi Melayu yang baru pada waktu it...

 

« KFOR » redirige ici. Pour l’article homophone, voir Caffort. Force pour le Kosovo Insigne d'épaule de la KFor. Création 12 juin 1999 Pays Kosovo Allégeance OTAN et ONU Type Armée Rôle Assurer la sécurité et la liberté de mouvement au Kosovo. Effectif 4 031 depuis février 2 018 Fait partie de OTAN Commandant Général d'armée Michele Risi modifier  La Force pour le Kosovo (abrégée en KFOR ou KFor selon le nom en anglais de la force, Kosovo Force) est...