Juuttaan taistelun ruotsalainen komentaja eversti von Döbeln oli kuumetaudissa[4] Vaasassa,[5] kun hän yhtyi sotavoimien ylipäällikkö sotamarsalkka Wilhelm Mauritz Klingsporin armeijan pääjoukkoihin Vaasassa. Vaasasta hän seurasi toipilaana armeijan pääjoukkoa Oravaisiin. Oravaisista Klingspor lähetti von Döbelnin komentaman porilaisista kootun 2. prikaatin, vahvistettuna Gyllenbögelin[6] vapaajoukolla, varmistamaan armeijansa vetäytymistietä Uudenkaarlepyyn kautta Ouluun.[1][7] Döbelnin joukot olivat väsyneitä ja varusteiltaan risaiset.[4]
Samaan aikaan toisaalla kenraali N. M. Kamenski antoi kenraalimajuri[4] Kiril Kosatschovskijille käskyn siirtyä Lapualta Uuteenkaarlepyyhyn johtavaa tietä Uuttakaarlepyytä kohti 2 000 miehen kera, katkaistakseen Klingsporin armeijan perääntymistien.[8] Toisaalla von Döbeln marssitti prikaatinsa Oravaisista kohti Uuttakaarlepyytä, jonne hän ryhmitti joukkonsa puolustukseen Juuttaalle, Lapualta tulevan tien risteykseen 13. syyskuuta 1808. Itse hän jatkoi kulkuansa Uuteenkaarlepyyhyn.[9]Munsalassa joukot ryhmittyivät puolustusasemiin Lapuanjoen länsipuoliselle maantielle ja viereiseen metsikköön.[4] Kummallakin puolella oli 2000-luvun lähteiden mukaan noin 1 500 miestä aseissa.[4]
Taistelu
Venäläiset joukot lähestyivät Lapuan suunnasta Juuttaan peltoaukeaa, kun Döbelnin joukot olivat ehtineet levätä asemissaan viitisen tuntia.[4] Hyökkäys alkoi 13. syyskuuta 1808 kello 3 iltapäivällä. Döbeln itse riensi Uudestakaarlepyystä johtamaan prikaatiaan Juuttaalle, jossa hän saikin eloa puolustajiin.[10] Venäläiset aloittivat hyökkäyksen saartoyrityksellä metsien kautta, mutta tähän Döbelnillä oli tarjota vastauksena ketjutaktiikka, jota hän oli opettanut joukoilleen kevään aikana. Lopullisesti venäläiset joukot lyötiin tykistön tukemalla vastahyökkäyksellä, ja ne perääntyivät aina Alahärmään saakka.[11] He polttivat pakomatkallaan jokisillan.[4] Tiettävästi Döbelnin sotilaista haavoittui tai kaatui hieman yli 40 miestä, venäläisten miestappio lienee ollut kolminkertainen.[4]
Döbelnin voitto Juuttaalla takasi nyt pääarmeijan peräytymistien,[12] mikä olikin tarpeen, sillä jo seuraavana päivänä koki Klingsporin armeija lopullisen kuoliniskun hieman etelämpänä käydyssä Oravaisten taistelussa.[7] Voiton johdosta Döbeln ylennettiin kenraalimajuriksi ja sotilaat saivat ylimääräisen annoksen paloviinaa.[4]
Muistamiset
Muistopatsas
Vuonna 1885 pystytettiin Juuttaan taistelun paikalle muistomerkki, jossa oleva von Döbelnin medaljonkikuva paljastettiin 13. syyskuuta 1885.[3] Se sijaitsee paikalla, minne ruotsalais-suomalaisten tykit sijoitettiin taistelun alussa.[4] Muistomerkissä on seuraava suomenkielinen teksti:
Edessä:
Mik' onni sulle synnyinmaa
lie luotu
iloko vaiko huoli
sulle suotu
salattu tuleviin
on aikoihin.
Waan kuinka riemuinnet
tai surret silloin
niin kauniimpana et päivää
muista milloin
kuin päivää tätä,
päivää Döbelnin.
Juuttaan taistelun muistomerkki Uudessakaarlepyyssä
Takana:
»Isänmaa
sankariensa muistoksi
1885
Porilaiset
Gyllenbögelin vapaajoukko»
Laulu
Tauno Palo on levyttänyt Saukin suomeksi sanoittaman laulun "Ruusu on punainen" (Die Rose war rot).[13] Alkuperäiskappale on sodanvastainen laulu "Die Rose war rot" (sävel: Gerd Natschinski, 1966, sanat: Jürgen Degenhardt), jonka teki tunnetuksi saksalainen näyttelijä Gerry Wolff.[14]
↑Korhonen 1949: 734. (Korhonen antaa venäläisten vahvuudeksi 900 miestä ja Gripenberg 1908: 176 ilmoittaa Kasatshovskin johtaman sivustaosaston vahvuudeksi 2000 miestä.) Kirjoittajan huomio: Jättikö Kasatshovski yli puolet miehistä jälkivarmistukseen ja näin ollen vain 900 miestä osallistui varsinaiseen taisteluun?
