Juutalaisten karkotus Espanjasta oli seurausta vuonna 1492 annetusta Alhambran asetuksesta, jonka tavoitteena oli vähentää juutalaisten vaikutusta Espanjan käännynnäisväestöön ja täten estää heitä palaamasta juutalaisuuteen.^[1]

Maaliskuun 31. päivänä 1492 Espanjan hallitsijat Isabella ja Ferdinand Katolilainen julistivat Alhambran asetuksen, joka määräsi juutalaiset joko kääntymään kristinuskoon tai lähtemään Kastilian ja Aragonian alueilta heinäkuun 31. päivään mennessä. Asetus annettiin pian Granadan sodan voiton jälkeen, mikä päätti Iberian niemimaan katolisen takaisinvaltauksen. Sen tarkoituksena oli estää juutalaisia "horjuttamasta pyhää katolista uskoa" ja "houkuttelemasta kristittyjä pois uskostaan".^[2]

Katolilaisten vaino juutalaisia kohtaan alkoi jo ennen vuotta 1492. Vuoden 1391 verilöylyssä murhattiin Sevillassa 4 000 juutalaista, ja väkivalta levisi yli 70 kaupunkiin, johtaen tuhansien juutalaisten kuolemaan ja pakkokääntymiseen. 1400-luvulla väkivalta, vaino ja pakkokäännytykset jatkuivat, ja vuoteen 1415 mennessä yli puolet Kastilian ja Aragonian juutalaisista oli kääntynyt katolilaisuuteen. Espanjan inkvisitio uhkasi kuitenkin entisten juutalaisten turvallisuutta, ja "vanhojen kristittyjen" epäluulo johti kapinoihin käännynnäisiä vastaan vuosina 1449 ja 1474. Vuoteen 1480 mennessä juutalaiset päätettiin eristää katolisesta väestöstä, ja heidät suljettiin ghettoihin, joissa he saivat liikkua vapaasti vain päivisin.^[2]

Maanpakoon lähteneiden juutalaisten oli myytävä lähes kaikki omaisuutensa ja otettava mukaansa vain välttämättömät tavarat. Kokonaiset yhteisöt pakkasivat tavaransa ja lähtivät, kun taas katoliset valtasivat nopeasti heidän kotinsa ja pyhät paikkansa. Karkotus johti juutalaisten massamuuttoon Espanjasta Italiaan, Kreikkaan, Turkkiin, Pohjois-Afrikkaan ja Välimeren alueelle. Alhambran asetuksen seurauksena yli 200 000 juutalaista kääntyi katolilaisuuteen, ja 40 000–100 000 karkotettiin.^[2]

Kymmeniätuhansia pakolaisia menetti henkensä pyrkiessään turvaan. Joissakin tapauksissa espanjalaiset laivakapteenit hyödynsivät juutalaisia matkustajia, veloittaen heiltä kohtuuttomia summia ja heittäen heidät sitten mereen. Karkotuksen viimeisinä päivinä levisi huhuja, joiden mukaan pakenevat juutalaiset olivat nielleet arvokkaita kultaa ja timantteja. Tämä johti monien juutalaisten ryöstelyyn ja väkivaltaisiin kuolemiin, kun heitä puukotettiin toiveenaan löytää aarteita heidän vatsastaan.^[3]

Tapahtuma vaikutti myös juutalaisten historialliseen leviämiseen ja heidän kulttuurinsa säilymiseen. Alhambran asetus kumottiin virallisesti vasta vuonna 1968, ja myöhemmin Espanja ja Portugali myönsivät sefardijuutalaisille mahdollisuuden hakea kansalaisuutta.^[1]

1. kesäkuuta 2015 Espanjan parlamentti hyväksyi toimenpiteen, jonka tavoitteena oli myöntää kansalaisuus karkotettujen sefardijuutalaisten jälkeläisille. Lain mukaan karkotettujen henkilöiden sukulaiset voivat hakea kaksoiskansalaisuutta. Lokakuussa 2019 Espanjan oikeusministeriö ilmoitti, että neljän vuoden määräaika kansalaisuuden hakemiseen oli päättynyt, ja tuohon mennessä kansalaisuutta oli hakenut 132 226 ihmistä.^[3]