Jumalan pikkusormi on Risto Isomäen tieteisromaani, jonka aihepiiri liikkuu Egyptissä energiakysymysten ympärillä. Tiedetoimittaja Isomäki liittää energiaan liittyviä pohdintoja kaunokirjalliseen tarinaan.[1]
Tausta ja sisältö
Teoksen päähenkilö, nyt jo eläkkeelle jäänyt CIA:n agentti Lauri Nurmi oli mukana jo aiemmassa romaanissa Litium 6:ssa. Nyt Nurmi joutuu Egyptiin, jossa valtava aurinkotuulivoimala on vaarassa joutua terrorismin kohteeksi. Sen uhkana ovat niin suuret energiayhtiöt kuin paikalliset asukkaat, joiden toimeentulo on öljyssä.[1]
Ripaus romantiikkaakin kirjassa on: mukana on Nurmen työtoveri ja ystävä Katharine Henshaw.
Isomäki kuvaa aurinkotuulienergian mahdollisuuksia ja näkee ne jo aivan lähitulevaisuudessa taloudellisesti järkevinä. Tarinan aurinkotuulivoimala on kolmen kilometrin korkeuteen kohoava piippu, jossa kohoava ilmavirta synnyttää energiaa. Isomäki itse ei tätä ratkaisua pidä todellisuudessa kovin toimivana, mutta sanoo että teoksen dramaturgian kannalta se oli hyvä ratkaisu. Se saattaisi tosin toimia yöenergian tuottajana.[2]
Voimalan rakentajat ovat Jumalan pikkusormessa saksalaisia, ja kesäkuussa 2009 tuli julki, että saksalaiset aikovat sijoittaa Saharan aurinkovoimahankkeisiin 400 miljardia euroa. Toinen ajankohtainen teema on ydinvoimaloiden vaara joutua sabotaasien kohteeksi.[3] Kirjaa kirjoittaessaan Isomäki kertoo joutuneensa aiheesta vastakkain Säteilyturvakeskuksen johdon kanssa, joka hänen mukaansa vähättelee vaaroja ja varoittaa uskomasta yhdysvaltalaisia, Säteilyturvakeskuksen mukaan ylimitoitettuja, varoituksia ydinvoimaloiden riskeistä.[2] Isomäki toi näkökulmansa esille 24. marraskuuta 2009 YLEn Aamun kirja -haastattelussa[2], ja aiemmin viikolla julkaistussa, ydinvoimaa ruotivassa pamfletissaan Kosminen rakkaus vai suuri saatana : 20 päätöstä ydinvoimasta.
Vastaanotto
Jos teos pysyttelisi jännitysromaanin tasolla, se kriitikon mukaankenen mukaan? jäisi pinnalliseksi viihteeksi, mutta kun tarinaan sidotaan yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, voi lukija pohtia erilaisten teknisten keinojen mahdollisuuksia. Samalla hän tuo tarinaan historiallisia ulottuvuuksia, menneitä kulttuureja ja uskontojen aiempia solmukohtia.[4] Isomäen kieli saa kriitikolta kehuja: hän "kirjoittaa sujuvaa perussuomea, jota lukee nikottelematta".[4]
Lähteet
Aiheesta muualla
