Julia Välimäki (s. 2. marraskuuta 1987) on suomalainen valokuvamalli. Hän on kotoisin Jyväskylästä.
Välimäki työskenteli mallina aktiivisesti vuosina 2004–2017. Hänen suurimpana saavutuksenaan pidetään Italian Vogue-lehteen pääsyä. Suomessa Välimäki muistetaan muun muassa lukuisista kotimaisten naistenlehtien kansista sekä vuosien 2013–2016 Lumene-kasvona [1][2]. Hän on myös vieraillut Suomen Huippumalli haussa -ohjelmassa [3], sekä esiintynyt Lovexin "Guardian Angel"- ja Elastisen "Supervoimii"-musiikkivideoilla.
Välimäki aloitti mallinuransa vuonna 2004 Laila Snellmanin luotsaamassa mallitoimisto Paparazzissa. Hän sai vuonna 2005 sopimuksen pienen pariisilaisen toimiston kanssa, ja tämän jälkeen hänen uransa lähti nopeasti nousuun myös Milanossa, Lontoossa ja Tukholmassa. Hänet nähtiin muun muassa ranskalaisen Clarins-kosmetiikkamerkin ja italialaisen Ermanno Scervino -muotitalon kampanjakasvona, sekä useissa kansainvälisesti arvostetuissa muotilehdissä kuten Brittien Voguessa ja Saksan Ellessä. Välimäki sai myös Suomessa tunnustusta menestyksekkäästä vuodestaan, kun hänet palkittiin Kaupungin paras -palkinnolla[4]. Vuonna 2006 Välimäki sai kolmivuotisen sopimuksen IMG:n kanssa, joka on yksi maailman tunnetuimmista mallitoimistoista. Vuonna 2009 Iltalehti mainitsi Välimäen edelleen yhtenä kuumimmista suomalaisista mallinimistä[5]. IMG ei uusinut sopimustaan Välimäen kanssa, ja vuosina 2010–2011 Välimäki työskenteli Suomen lisäksi muun muassa Singaporessa, Seoulissa, Lontoossa, Berliinissä ja Barcelonassa. Vuonna 2011 Välimäen ura sai uutta tuulta alleen, kun hän vaihtoi emotoimistoaan Suomessa ja aloitti yhteistyön Brandin kanssa. Samana vuonna hänet mainittiin City-lehden Nuoret toivot 25 alle 25-vuotiasta lupausta -listalla [6]. Vuosina 2012–2014 Välimäki nähtiin jälleen useissa kansainvälisissä julkaisuissa[7] sekä muun muassa Lontoon muotiviikoilla[8]. Hänet mainittiin myös Ilta-Sanomien Suomen seksikkäin nainen 2014 -listalla [9].
Lähteet
Aiheesta muualla