Jukka Heiskanen (s. 1962 Kuopio) on sarjakuvaneuvos, sarjakuvakääntäjä sekä Aku Ankka -lehden vastaava päätoimittaja. Aikoinaan hän piirsi myös huumorilehti Pahkasikaan sarjakuvia.[1]
Heiskanen aloitti opiskelun Jyväskylän yliopistossa vuonna 1982.[2] Heiskanen tunnetaan monien sarjakuvien käännöksistä. Merkittävimpiä lienevät Blueberryt. Hän on lisäksi toiminut Sarjainfon päätoimittajana vuosina 1993–1996. Vuonna 1994 Heiskanen siirtyi Aku Ankka -lehden palvelukseen äitiyslomasijaisena. Huhtikuussa 2003 hän aloitti Aku Ankan päätoimittajana mutta toimi kuitenkin aluksi yhteistyössä Markku Kivekkään kanssa.
Lähteet
Aiheesta muualla