Rosma tuli ylioppilaaksi Tapiolan lukiosta (1967). Hän suoritti valtiotieteen kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa) (1972)[1] ja sai stipendin opiskelemaan elokuvaa Puolassa. Hän työskenteli Mainos-TV:n filmitoimittajana 1970–1975 ja Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksen lehtorina, yliopettajana ja apulaisprofessorina vuosina 1975–1990.[1][2] TV2:n teatteripäällikön tehtävässä Rosma aloitti vuonna 1997 ja Yleisradion draamapäällikkönä 2002-2007.[1][2]
Ennen ensimmäistä pitkää näytelmäelokuvaansa Rosma oli ohjannut kahdeksan lyhytelokuvaa ja pitkän tv-elokuvan Tähdenlento (1985).[3] Elokuvan Huomenna tarina syntyi yhteistyössä Jukka Vienon kanssa. Harmagedon – erään maailman loppu perustui Jussi ParviaisenJumalan rakastaja -näytelmän roolihahmoon Juska Paarma, jota Parviainen itse näytteli oman käsikirjoituksensa pohjalta.[3] Nyrkkeilyaiheisen suomalais-puolalaisen yhteistuotantoelokuvan Kuka on Joe Louis? käsikirjoitus syntyi yhdessä puolalaisen Cezary Harasimowiczin kanssa.
Rosma on ollut Suomen elokuvaohjaajaliiton puheenjohtaja 1986–1996), Pohjoismaisen elokuvaohjaajaliiton puheenjohtaja 1996–1998, Suomen elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtaja 1996–1997) sekä valtion elokuvataidetoimikunnan puheenjohtaja 1997–2003.
Elokuvataiteen valtionpalkinnon Rosma on saanut kolmesti ja kahdesti hänet on palkittu Venlalla.[4] Vuoden 2008 Venla-gaalassa Juha Rosma sai parhaan ohjaajan palkinnon TV2:lle tekemästään Sitoutumisen alkeet -sarjasta sekä vuonna 2000 sarjasta Vaarallinen kevät.[5]
Rosma on Ringside Club ry:n sekä Suomen Nyrkkeilysäätiön puheenjohtaja.
Julkaisuja
Elokuvadramaturgian salaisuudet 1984. Helsinki: Suomen elokuvasäätiö. ISBN 951-9349-34-0