|
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
|
Juha Pekka ”Jesu” Hämäläinen[1] on suomalainen basisti. Hämäläinen perusti ensin Bolin-nimisen yhtyeen yhdessä Matti Fagerholmin ja Antti (Andy McCoy) Hulkon kanssa. Tämän jälkeen hän soitti bassoa vuonna 1979 Hanoi Rocksin varhaiskokoonpanossa, Pelle Miljoona Oy -yhtyeen neljännessä kokoonpanossa 1982–1983 sekä Yö-yhtyeessä vuosina 1990–1999[2]. Muita bändejä ovat olleet Twiggy Oliver, Stressi, Musta Paraati, Lunta, The Voice Of Mengele ja Suspenders.
Hämäläinen on filosofian lisensiaatti Helsingin yliopistosta pääaineenaan yleinen historia. Hän on tutkinut erityisesti suomalaista 1960- ja 1970-lukujen vastakulttuuria.[3] Hämäläinen työskenteli työelämänsä viimeiset 19 vuotta peruskoulun yläasteen ja lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorina Helsingin yhteislyseossa, mutta jäi eläkkeelle alkusyksystä vuonna 2024.
Diskografia
Pelle Miljoona Oy
Pelle Miljoona
Musta Paraati
The Voice Of M.
I Can't Sleep In Hell (1987/2007)
Yö
Lähteet
- ↑ Hämäläinen, Jesu www.finna.fi. Viitattu 20.1.2024.
- ↑ Lindholm Olli ja Rantanen, Ilpo: Yhden Yön tarina. Wsoy, 2003.
- ↑ Tuomola, Salla: Graffitit Turun Sanomat. 29.3.2007. Viitattu 20.1.2024.