Juliano Roberto Antonello eli Juca (s. 19. marraskuuta 1979 Passo Fundo, Brasilia) on brasilialainen jalkapalloilija. Hän on edustanut mm. Brasilian Campeonato Brasileiro Série B:ssä pelaavaa Cearáa ja on pelipaikaltaan puolustava keskikenttäpelaaja.
Seurajoukkueura
Juca aloitti ammattilaisuransa kotimaassaan Brasiliassa edustaen Internacional, Criciúmaita, Maríliata, Fluminensea, Botafogoa ja Guarania.
15. kesäkuuta 2007 Juca siirtyi serbialaiseen Partizaniin kaksivuotisella sopimuksella. Hän teki ensimmäisen maalinsa joukkueessa 26. syyskuuta 2007 Serbian cupin ottelussa Radia vastaan. Ensimmäinen kausi Serbiassa oli menestyksekäs, kun joukkue voitti sekä pääsarjamestaruuden että cupin. Toisella kaudellaan hän pelasi 18 ottelua ja teki niissä kaksi maalia.
Vuoden 2009 kesäkuun alussa Juca siirtyi espanjalaiseen Deportivo La Coruñaan. Hän teki joukkueen kanssa sopimuksen vuoteen 2011. Hän teki ensiesiintymisensä joukkueessa 29. elokuuta 2009 vierasottelussa Real Madridia vastaan. Ensimmäisen maalinsa hän teki muutamaa sarjakierrosta myöhemmin ottelussa Xereziä vastaan.
Lähteet