Joukkosidontapaikka

Haavoittunutta hoidetaan jatkosodan suomalaisessa joukkosidontapaikassa.

Joukkosidontapaikka (lyh. JSp) on haavoittuneita ja sairastuneita sodan aikana hoitava lääkärin johtama yksikkö, joka sijaitsee etulinjan takana. Suomalaisessa talvi- ja jatkosodan kenttäarmeijan organisaatiossa joukkosidontapaikka sijaitsi pataljoonan tasolla. Joukkosidontapaikan alapuolella lääkintähuollon organisaatiossa oli sidontapaikka, yläpuolella kenttäsairaala ja edelleen sotilassairaala. Tämä artikkeli käsittelee historiallista näkökulmaa. Nykyaikaisessa lääkintähuollossa käytetään haavoittuneiden ja sairastuneiden hoidon järjestämisestä sodassa osittain eri käsitteitä.

Joukkosidontapaikan tehtävä käy tiivistetysti ilmi Suomen puolustusvoimat -teoksessa (1973) esitetystä "Haavoittuneen tie" -kuvauksesta: "Lähin toveri auttaa haavoittuneen suojaan, missä hän saa ensiavun ja kuljetetaan joukkosidontapaikalle, josta kuljetuskelpoiseksi saatettuna lähetetään autolla kenttäsairaalaan."[1] Hieman laajempi kuvaus mainitsee haavoittuneiden suojapaikan (Haav. SJp) ja sairasautoaseman (SAs.) välivaiheina ennen joukkosidontapaikkaa.[2]

Joukkosidontapaikan henkilökunnan muodostivat kaksi lääkäriä ja lääkintäryhmä. Lääkintäryhmään kuului kaksi lääkintäaliupseeria ja neljä sairaankantajaa.[3]Lääkintäryhmän vahvuus arvioitiin hyökkäysvaiheessa liian pieneksi.[2] Operatiivinen eli kirurginen hoito ja sekä konservatiivinen eli ilman leikkausta tapahtuva hoito, kuten esimerkiksi raajojen kipsaaminen, keskittyi kenttäsairaaloihin. Niiden tärkeimpiä tehtäviä oli akuutti kirurginen hoito.[4]

Jatkosodan 5. divisioonan esikunta määräsi huoltokäskyssään heinäkuussa 1941 joukkosidontapaikkoja hankkimaan rekiä haavoittuneiden kuljetukseen sekä antamaan koulutusta tilapäisajoneuvo purilaiden tekemiseen.[5]

Toisinaan vaikeasti haavoittuneita menehtyi joukkosidontapaikalla tai sinne tuotaessa. Myös kaatuneita koottiin joukkosidontapaikan lähistölle ennen siirtoa kaatuneiden kokoamispaikalle (Kaatkp) ja edelleen kaatuneiden evakuointikeskukseen (KEK).[6][7]


Katso myös

Lähteet

  • Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Jatkosodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-28690-7
  • Palmunen, Einar: Hämäläisdivisioona Jatkosodassa: 5. Divisioona 1941-1944. Hämeenlinna: Karisto, 1972. ISBN 951-23-0698-0
  • Virtanen, Ritva: Sairaanhoitajat Suomen sota-ajan lääkintähuollon tehtävissä 1900-luvulla: Nurses in Finland's wartime medical service tasks in the 20th century. (väitöskirja) Kuopio: Kuopion yliopisto, 2005. ISBN 951-27-0069-7 Teoksen verkkoversio.
  • Tervasmäki, Vilho, Kilkki, Pertti & Ahto, Sampo (toim.): Suomen puolustusvoimat. (2. täydennetty painos) Porvoo, Helsinki: WSOY, 1973.
  • Lääkintähuolto ja kenttäposti Uusi näyttely: Lääkintähuolto ja kenttäposti talvi- ja jatkosodassa. 2017. Säkylän talvi- ja jatkosotamuseo. Viitattu 11.1.2025.

Viitteet

  1. ↑ Suomen puolustusvoimat 1973, 142-143
  2. ↑ a b Palmunen 1972, 17
  3. ↑ Lääkintähuolto ja kenttäposti 2017
  4. ↑ Virtanen 2005, 127
  5. ↑ Palmunen 1972, 20
  6. ↑ Jatkosodan pikkujättiläinen 2005, 1152
  7. ↑ Ojalehto, Hannu: Sotilaspapit jatkosodassa. Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1939-1945, 2003, s. 254-255.

Kirjallisuutta

  • Kauttu, Kyllikki & Kaprio, Leo: Lääkärinä sodassa. (Julk. Suomen lääkäriliitto) Helsinki: Tammi.
  • Haapala, Pertti & Hoppu, Tuomas (toim.): Sisällissodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2009.
  • Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Talvisodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 1999.