Joukkorahoitus

Joukkorahoitus kuvaa tapaa tehdä yhteistyötä ja saada huomiota henkilöiden tai organisaatioiden hankkeille, joiden rahoittaminen tapahtuu keskenään verkostoituvien ihmisten avulla, yleensä internetin välityksellä. Joukkorahoitusta on käytetty monissa yhteyksissä katastrofirahoituksesta kansalaisjournalismiin, poliittisiin kampanjoihin, kulttuurihankkeiden ja startup-yritysten rahoittamiseen, elokuvien sekä vapaan lähdekoodin tietokoneohjelmien tuottamiseen.

Joukkorahoituksen idea on yksinkertainen. Hyväksi pitämäänsä hanketta voi tukea vaikka yhdellä eurolla. Kun näin tekee iso joukko ihmisiä, voidaan kerätä rahoitus valtavaankin hankkeeseen. Yleisö pääsee suoraan vaikuttamaan siihen, minkälaisia tuotteita tulee ja välikädet putoavat pois tuottajan ja yleisön väliltä, kuten monilla muilla aloilla on käynyt. Viraalihyväntekeväisyys on joukkorahoituksen näkyvä ulottuvuus

Joukkorahoitustyypit

  • Vastikkeellinen lahjoitus projektille tai hankkeelle. Vastike voi olla tuote, lahja tai palkinto mutta ei rahaa.
  • Vertaislainapalvelu (P2P Peer to Peer Lending). Vertaislainat ovat lainoja, jotka yksityishenkilöt myöntävät toisille yksityishenkilöille.[1] Palvelun tarjoaa luotonvälittäjäyritys, joka perii välityspalkkioita lainan ottajilta. Välityspalkkion lisäksi lainan ottaja maksaa korkoa. Vertaislainojen välittäjäksi voi ryhtyä kuka hyvänsä, eikä finanssivalvonta valvo toimintaa mitenkään.[2] Lupia toimintaan ei tarvitse, koska vertaislainojen välittäminen ei ole pankkitoimintaa (luotonvälittäjä ei missään vaiheessa pidä rahoja hallussaan), eikä sijoitustoimintaa (lainasopimukset tehdään lainan antajien ja ottajien välillä).[3]
  • Joukkotuottaminen (Crowd co-production). Projektiin tai yritykseen sijoittaminen, jolloin saa vastineeksi aikanaan aikaan saatavia tuottoja tai projektia voi tukea tilaamalla tuotteita ennakkoon.
  • Pääomitusperusteinen joukkorahoitus (Equity-based Crowdfunding). Mikro-investointi yksityiseen yritykseen tai yritys hankkii rahoitusta antamalla osakkeita vastineeksi. Samankaltainen kuin enkeli- tai VC-rahoitus (Venture Capital).

Ensimmäiset kolme vaihtoehtoa ovat henkilöiden ja organisaatioiden, niin tuottoja tavoittelevien kuin tavoittelemattomienkin, käytössä. Neljäs on ainoastaan yritysten käytössä.

Joukkorahoitusalustoja

Kickstarter on maailman suurin vuonna 2009 perustettu joukkorahoitusalusta. Jotta voi käynnistää palvelussa projektin, tulee tämän hetken sääntöjen mukaan täyttää Amazon Payments -edellytykset eli hankkeessa on oltava mukana Yhdysvalloissa tai Britanniassa osoitteen ja pankkitilin omaava henkilö.[4] Kickstarterin avulla on kerätty 956 miljoonaa dollaria 55 000 projektiin, joita on tukenut 5,5 miljoonaa henkilöä (tilanne 25.1.2014).[5] Yleisin Kickstarterin kautta kokoon saatu summa on tuhannen ja 10 000 dollarin välillä. Kautta aikojen eniten rahoitusta kerännyt projekti on Pebble E-Paper Watch, joka keräsi 10 miljoonaa dollaria.[6]

Joukkorahoitus Suomessa

Suomen ensimmäinen vastikepohjaiseen joukkorahoitukseen keskittynyt alusta on Mesenaatti.me. Se aloitti syksyllä 2012 pilottiprojekteilla ja varsinainen palvelualusta avattiin heinäkuussa 2013. Mesenaatin kautta on rahoitettu muun muassa levyntekoprojekteja, uusia lehtiä ja tapahtumia kuten Kallio Block Party. [lähde? ]

Suomalaisiin joukkorahoitusalustoihin lukeutuvat muun muassa pääomitusperusteiseen joukkorahoitukseen keskittyvät Venture Bonsai, Invesdor ja Springvest. Venture Bonsai on Suomen ensimmäinen, vuonna 2010 perustettu osakepohjaiseen joukkorahoitukseen keskittuvät palvelu. Invesdor on tarjonnut joukkorahoituspalveluita startup- ja kasvuyrityksille toukokuusta 2012 alkaen.[7] Invesdorin kautta on Suomessa sijoitettu 481 000 euroa (kesäkuu 2013).[8] Kasvuvaiheen yleisöanteihin keskittyvä Springvest on toiminut vuodesta 2012 lähtien alun perin Kansalaisrahoitus -nimellä ja kerännyt joulukuuhun 2019 mennessä noin 96 miljoonaa euroa koko toimintansa aikana. Springvestin suurin rahoituskierros keräsi 4,9 miljoonaa euroa keväällä 2019. Vastaavasti suomalaisen Fellow Financen kautta voidaan sijoittaa lainapohjaisesti sekä yrityksiin että vertaislainoihin. Toukokuun 2018 alussa Fellow Financen kautta on sijoitettu yritys- ja kuluttajalainoihin yli 250 miljoonan euron edestä.[9]

Joukkorahoitusprojekteja

Eräs menestyksekäs joukkorahoitusprojekti Suomessa on Wishbone.[10] Wishbone-keksinnölle kerättiin rahaa Kickstarterin kautta. Hankkeen tavoite oli kerätä 10 000 Yhdysvaltain dollaria, mutta tavoite ylittyi reippaasti (1450 tukijaa, 29 858 dollaria).[11] Myös elokuva Iron Sky toteutettiin osittain joukkorahoituksen avulla.[12]

Suomessa pääomapohjaista joukkorahoitusta saaneisiin yrityksiin lukeutuvat muun muassa Climbstation-kiipeilyseinän kehittäjä Joyride Games Oy (64 000 euroa)[13] ja panimoravintola Bryggeri Helsinkiä ylläpitävä Rakuuna Olut Oy (158 600 euroa).[14] Molemmat yritykset keräsivät joukkorahoitusta joukkorahoituspalvelu Invesdorin kautta. Rakuuna Olut Oy on ensimmäinen suomalainen yritys, joka on avannut toisen joukkorahoituskierroksen ensimmäisen kierroksen onnistuttua.[15]Esimerkkinä suuremman joukkorahoituskierroksen onnistumisesta on käyttäjiä palkitsevaa vuorovaikutteista tv- ja videomainontaa (tunnettu tavaramerkillä Flexvee) kehittävä Neonella Oy, joka keräsi Vauraus Suomi Oy:n toimeksiannosta 1,2 milj. euroa vuoden 2013 loppupuolella.|[16]

Joukkorahoitus ja rahankeräyslaki

Joukkorahoitusprojektia suunnittelevan on hyvä ottaa huomioon Suomen rahankeräyslaki. Suomen laki ei salli yksityishenkilön keräävän vastikkeettomia lahjoituksia, vaan rahankeräykseen tarvitaan lupa viranomaisilta ja käytännössä vain yleishyödylliseen tarkoitukseen rahaa keräävä rekisteröity yhdistys voi sellaisen saada.[17] Vuonna 2012 joukkorahoituksen avulla kustannettu ruotsin kielen oppikirja herätti poliisihallituksen kiinnostuksen juuri tästä syystä ja lopulta kerätyt rahat palautettiin.[18] Suomessa palkintoihin perustuvan joukkorahoituskampanjan voi järjestää mikäli kampanja mukailee ennakkotilauskampanjan piirteitä: sijoitukselle tulee tarjota aina vastike, yleensä rahoitettavan tuotteen muodossa.[19]

Sisäministeriön asettama työryhmä selvitti rahankeräyslain muutostarpeita vuonna 2012,[20] mutta joukkorahoitusta koskevaa uudistusta lakiin ei näillä näkymin kuitenkaan ole tulossa.[21]

Pääomapohjaiseen joukkorahoitukseen rahankeräyslaki ei kuitenkaan vaikuta, sillä sitä koskeva lainsäädäntö on Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen säätelystä johtuen samankaltainen koko Euroopassa.[22]

Vastikkeellisen joukkorahoituksen laillistamisesta on tehty 10.02.2015 oikeusministeriön hyväksymä kansalaisaloite.[23].

Joukkorahoituslaki astui voimaan syyskuun alussa 2016. Laki koskee sijoitusmuotoisen ja lainamuotoisen joukkorahoituksen tarjoamista.[24]

Katso myös

Lähteet

  1. Tarvitsen pienimuotoisen lainan HS Digilehti. 7.10.2012.
  2. Valvonta ei ulotu kaikkiin finanssituotteisiin (Esitelmät ja puheet) 24.5.2012. Finanssivalvonta. Arkistoitu 10.2.2013.
  3. Riskisijoittamista sääntelyn välimaastossa HS Digilehti. 23.12.2011.
  4. Creator Questions Kickstarter. (englanniksi)
  5. Kickstarter Basics Kickstarter. (englanniksi)
  6. Pebble Smartwatch Pre-Orders Are Sold Out, $10+ Million Pledged 10.5.2012. Time.com. (englanniksi)
  7. Arctic Startup: Invesdor launch arcticstartup.com. Arkistoitu 5.12.2014. Viitattu 27.6.2013. (englanniksi)
  8. Designfirma hakee potkua joukkorahoituksesta kauppalehti.fi. Arkistoitu 1.7.2013. Viitattu 1.7.2013.
  9. Tutustu reaaliaikaisiin tilastoihimme - Fellow Finance fellowfinance.fi. Viitattu 14.6.2017.
  10. Helsinkiläiskeksintö: loppu kuulokejohtojen sotkeentumiselle Kauppalehti. Arkistoitu 29.7.2013.
  11. About Wish Bros. Wish Bros.. Arkistoitu 27.9.2012.
  12. Iron Sky testaa joukkorahoituspalveluita keräämällä 300 000 euroa 4.4.2011. Solar Films. Arkistoitu 30.10.2012.
  13. Kiipeilyseinän kehittäjälle joukkorahoitus – mukana 46 yksittäistä sijoittajaa Talouselämä.fi. 20.3.2013. Arkistoitu 23.6.2013. Viitattu 31.7.2013.
  14. Panimoravintola Bryggeri Helsinki keräsi yli 150 000 euroa Invesdorin joukkorahoituksella invesdor.com. 18.6.2013. Arkistoitu 13.3.2016. Viitattu 31.7.2013.
  15. Joukkorahoitus vetää, panimolta uusi anti Kauppalehti.fi. 9.7.2013. Arkistoitu 13.7.2013. Viitattu 31.7.2013.
  16. Neonella keräsi joukkorahoituksella 1,2 milj. euroa Miktech.fi. 29.4.2014. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 16.10.2014.
  17. Laki jarruttaa joukkorahoituksen leviämistä HS Digilehti. 18.8.2012.
  18. Poliisi kiinnostui joukkorahoituksella tehdystä kirjasta 1.9.2012. MTV3.
  19. Legal Challenges Related To Crowdfunding, Volume 1 arcticstartup.com. 23.10.2012. Arkistoitu 17.10.2014. Viitattu 31.7.2013. (englanniksi)
  20. Rahankeräyslakia halutaan täsmentää (Mediatiedote) 14.6.2012. Sisäasiainministeriö. Arkistoitu 29.10.2012.
  21. Joukkorahoitus kompastui Suomessa - lakiin ei ole tulossa muutoksia 21.9.2012. Suomen Kuvalehti.
  22. Legal Challenges Related To Crowdfunding, Volume 2 arcticstartup.com. 26.11.2012. Arkistoitu 30.5.2013. Viitattu 31.7.2013. (englanniksi)
  23. Kansalaisaloite joukkorahoituksen laillistamisesta.
  24. Joukkorahoituslaki voimaan syyskuussa Valtioneuvosto. Arkistoitu 27.8.2016. Viitattu 27.8.2016.

Aiheesta muualla

Read other articles:

التجمع الوطني للإصلاح والتنمية البلد موريتانيا  التأسيس تاريخ التأسيس 2007 المؤسسون مبادرة الإصلاحيين الوسطيين الشخصيات قائد الحزب حمادي سيدي المختار مقر الحزب نواكشوط الأفكار الأيديولوجيا إسلامي ديمقراطي وطني الخلفية إسلامية المشاركة في الحكم عدد النواب 16 / 147 عدد الشي

Political movement in Greece This article is part of a series onPolitics of Greece Constitution Constitutional history Human rights Executive Head of state President of the Republic (list): Katerina Sakellaropoulou Presidential Departments Government Prime Minister (list): Kyriakos Mitsotakis Cabinet: Kyr. Mitsotakis II Legislature Speaker: Konstantinos Tasoulas Presidium Conference of Presidents Parliamentary committees Constituencies Apportionment Judiciary Supreme courts Special Highest Co...

يفتقر محتوى هذه المقالة إلى الاستشهاد بمصادر. فضلاً، ساهم في تطوير هذه المقالة من خلال إضافة مصادر موثوق بها. أي معلومات غير موثقة يمكن التشكيك بها وإزالتها. (ديسمبر 2018) الانتخابات التشريعية التونسية 1979  →1974 4 نوفمبر 1979 1981←  121 مقعدًا في مجلس النوابالمقاعد اللازمة للأغل

CRH5J-0501 di Beijing Selatan. Kereta inspeksi komprehensif Kereta api Tiongkok dalam bahasa Inggris disebut China Railway comprehensive inspection trains atau disingkat menjadi CITs, adalah kereta kecepatan tinggi yang digunakan sebagai uji coba di jaringan rel Tiongkok. Kereta ini biasanya dimiliki dan dioperasikan oleh Kereta api Tiongkok atau Akademi Ilmu Kereta Api Tiongkok. CRH5J-0501 (awalnya menggunakan nomor kode, CIT001), kereta yang dicat dengan corak garis-garis kuning dan putih i...

هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (أبريل 2020) الاتصالات الداخلية IC هي الوظيفة التي تتولى مسؤولية الاتصالات الفعّالة بين المشتركين في منظمة من المنظمات. يختلف نطاق الوظيفة حسب المنظمة والمزاول، بدءًا من...

Italian sprinter Lorenzo ValentiniPersonal informationNationalityItalianBorn (1991-04-13) 13 April 1991 (age 32)Rieti, ItalyHeight1.84 m (6 ft 1⁄2 in)Weight79 kg (174 lb)SportCountry ItalySportAthleticsEventSprintClubG.S. Fiamme GialleCoached byMaria Chiara MilardiAchievements and titlesPersonal bests 400 m: 46.49 (2012) 400 m (i): 46.88 (2012) Medal record Mediterranean Games 2013 Mersin 4×400 m relay European U23 Championships 2013 Tampere 4×400 m relay...

Gerbang ZionGerbang ZionInformasi umumKotaYerusalemKoordinat31°46′22.3″N 35°13′45.7″E / 31.772861°N 35.229361°E / 31.772861; 35.229361 Gerbang Zion (Ibrani: שער ציון, Sha'ar Zion, Arab: باب صهيون, Bab Sahyun) juga dikenal dalam bahasa Arab sebagai Bab Harat al-Yahud (Gerbang Bagian Yahudi),[1] atau Bab an-Nabi Dawud (Gerbang Nabi Dawud), adalah salah satu dari delapan gerbang yang berada di Kota Lama Yerusalem. Gerbang Zion di...

باب الجبلي الجديدمعلومات عامةنوع المبنى بوابة مدينة المنطقة الإدارية صفاقس البلد  تونس معلومات أخرىالإحداثيات 34°44′14″N 10°45′33″E / 34.737175°N 10.759037°E / 34.737175; 10.759037 تعديل - تعديل مصدري - تعديل ويكي بيانات صورة للباب من الخارج باب الجبلي الجديد، يدعى كذلك باب الجلول...

NASA rocket transport vehicle Motor vehicle Crawler-transporterOverviewManufacturerMarion Power Shovel CompanyAlso calledMissile Crawler Transporter FacilitiesModel years1965PowertrainEngine2 × 2,050 kW (2,750 hp) V16 ALCO 251C diesel engines, driving 4 × 1,000 kW (1,341 hp) generators for traction2 × 794 kW (1,065 hp) engines driving 2 × 750 kW (1,006 hp) generators powering auxiliaries: jacking, steering, lighting, and ventilating.Transm...

Public high school in Albuquerque, New Mexico, United StatesAlbuquerque High SchoolAddress800 Odelia Rd. NEAlbuquerque, New Mexico 87102United StatesInformationTypePublic high schoolEstablished1879PrincipalCesar HernandezStaff89.95 (FTE)[1]Enrollment1,806 (2018-19)[1]Student to teacher ratio20.08[1]CampusUrbanColor(s)    Kelly Green and whiteAthletics conferenceNMAA, 5A Dist. 5 (Football: Independent)MascotBulldogNicknameBulldogsRivalsValley HighWebsitehttp:/...

Great Eastern ConventionsFounded1977; 46 years ago (1977)FounderFrederic GreenbergDefunctc. 1996; 27 years ago (1996)HeadquartersRingoes, New JerseyServicesComic book conventions Great Eastern Conventions, Inc. was an entertainment company which produced comic book conventions, most actively during the years 1987-1996. In New York City, the Great Eastern shows filled the gap between the mid-1980s demise of the annual Comic Art Convention and Creation Conven...

PS Bank SulselbarEjaan Makassar ᨄᨙᨔᨙ ᨅ ᨔᨘᨒᨙᨔᨙᨒᨙᨅᨑNama lengkapPersatuan Sepakbola Bank Sulawesi Selatan dan Sulawesi BaratNama singkatPS Bank SulselbarBank Sulselbar FCBerdiri2006; 16 tahun lalu (2006)StadionLapangan KarebosiKota Makassar, Sulawesi SelatanPemilikPT Bank SulselbarManajer Ari HidayatPelatih Syafar SaadAsisten Pelatih Ahmad RajendraLigaLiga 3 Zona Sulsel2022–23Putaran I / 14 Besar Kostum kandang Kostum tandang Musim ini PS Bank Sulselbar (sing...

2011 basketball tournament 2011 NCAA Division Iwomen's basketball tournamentTeams64Finals siteConseco FieldhouseIndianapolis, IndianaChampionsTexas A&M Aggies (1st title)Runner-upNotre Dame Fighting Irish (2nd title game)SemifinalistsConnecticut Huskies (12th Final Four)Stanford Cardinal (10th Final Four)Winning coachGary Blair (1st title)MOPDanielle Adams (Texas A&M) NCAA Division I women's tournaments «2010 2012» The 2011 NCAA Division I women's basketball tournament began...

1977 American filmUnwilling LoversFilm posterDirected byZebedy ColtWritten byZebedy ColtProduced byLeonard KirtmanStarringTerri Hall John Bush Holly Bush C. J. Laing Zebedy Colt Rod Dumont Jody Maxwell Annie SprinkleCinematographyC. Davis SmithEdited byC. Davis SmithProductioncompanyTaurus ProductionsRelease date 1977 (1977) (United States) Running time86 minutesCountryUnited StatesLanguageEnglish Unwilling Lovers (also known as Mama's Boy and Young Lovers) is a 1977 pornographic hor...

Cricket stadium in Sri Lanka Asgiriya Stadium104th Dharmaraja–Kingswood Cricket EncounterGround informationLocationAsgiriya, KandyCoordinates7°17′59″N 80°38′02″E / 7.29972°N 80.63389°E / 7.29972; 80.63389Establishment15 January 1915 (Broke ground 1909)Capacity10,300OwnerTrinity CollegeOperatorTrinity CollegeTenantsSri Lanka CricketKandy Cricket ClubEnd namesHunnasgiriya EndHanthana EndInternational informationFirst Test22–26 April 1983: Sri Lanka v...

For other uses, see Bwlch (disambiguation). Human settlement in WalesBwlchWelsh: BwlchBwlch War MemorialBwlchLocation within PowysPopulation1,026 (Llanfihangel Cwmdu with Bwlch and Cathedine) (2011)[1]OS grid referenceSO150220CommunityCwmdu and DistrictPrincipal areaPowysPreserved countyPowysCountryWalesSovereign stateUnited KingdomPost townBreconPostcode districtLD3PoliceDyfed-PowysFireMid and West WalesAmbulanceWelsh UK ParliamentBrecon & ...

Australian restaurant chain Not to be confused with Taco Bell. Taco BillIndustryRestaurantsGenreMexican foodFounded1967; 56 years ago (1967)FounderBill ChilcoteHeadquartersMelbourneNumber of locations28 (2021)Key peopleTom Kartel (CEO)Stan TeschkeVicki TeschkeMembers70,000 (2021)Websitetacobill.com.au Taco Bill is an Australian restaurant chain serving traditional Mexican cuisine. It is the longest founded Mexican franchise in Australia.[1][2][3...

Jimmy CastorJimmy Castor (1972) Nazionalità Stati Uniti GenereFunkSoul Periodo di attività musicaleanni 1950 – anni 1980 Strumentovoce, sassofono EtichettaCapitol, Jet Set, Smash Records Sito ufficiale Modifica dati su Wikidata · Manuale Jimmy Castor, pseudonimo di James Walter Castor (Manhattan, 23 gennaio 1940 – Henderson, 16 gennaio 2012), è stato un musicista statunitense. Tra i brani più famosi dell'artista vi sono It's Just Begun (1970), Troglodyte ...

Letak penemuan kebudayaan Atestina di sebelah selatan kebudayaan Hallstatt. Situla yang ditemukan di Vače, Slovenia. Kebudayaan Atestina (juga disebut sebagai kebudayaan Este atau Paleo-Venetia) adalah kebudayaan arkeologi Zaman Besi (abad ke-10 hingga ke-9 SM, tahap awal Proto-Venetia) yang ditemukan di Veneto, Semenanjung Italia. Kebudayaan ini merupakan kelanjutan dari Kebudayaan Proto-Villanova.[1] Kebudayaan ini juga sering disebut sebagai Peradaban Situla. Kebudayaan ini dinama...

Moroccan businessman and politicianMoulay Hafid ElalamyMoulay Hafid Elalamy in March 2014Minister of Industry and TradeIn officeOctober 2013 – October 2021MonarchMohammed VI of MoroccoPrime MinisterAbdelilah BenkiraneSaad-Eddine El OthmaniPreceded byAbdelkader AamaraSucceeded byRyad Mezzour Personal detailsBorn (1960-01-13) January 13, 1960 (age 64)Marrakesh, MoroccoAlma materUniversité de SherbrookeOccupationBusinessman, politician Moulay Hafid Elalamy (born January 13, 196...