Ensimmäiset työkokemuksensa hän hankki koulupoikana ollessaan harjoittelijana Viipurin Telefooni Oy:ssä, jossa hänen isänsä oli teknillisenä johtajana. Hänellä oli jo silloin mielessä liikemiehen ura, ja suoritettuaan ylioppilastutkinnon hän jatkoi Helsingin kauppakorkeakoulussa, jossa hän valmistui ekonomiksi 1930 ja kauppatieteiden kandidaatiksi 1932. Hän sai ensikosketuksen ravintoloitsijan työhön hoitamalla vanhempiensa kanssa ravintola Nizzaa, ruokala Jääkarhua ja ruokala Munkkia. Lisää alan kokemusta karttui Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan isäntänä, kun hän vastasi juhlien ja tapahtumien järjestelyistä.
Ravintoloitsijana ja hotellinomistajana
Ensimmäiset ravintolansa hän avasi 1930-luvun alkupuolella ja laajensi toimintaansa myös hotelleihin. Yksi hänen saavutuksistaan oli kansallisravintoloiden tuominen Helsingin ravintolatarjontaan (muun muassa Hungaria ja Grinzing). Muita hänen johtamiaan ravintoloita olivat muun muassa ravintolat Nizza, Golf Casino, Taverna, Haaga ja Uimastadionin ravintola sekä hotellit Grand Hotel, Hotelli Atlas, Hotelli Karelia ja Hotelli Skandinavia.
Tunnetuin Soiron johtamista yrityksistä oli Hotelli Torni, joka siirtyi hänen hallintaansa 1948 sen jälkeen, kun se oli vapautunut Liittoutuneiden valvontakomission käytöstä. Hän johti sitä vuoteen 1972. Soiron johdolla Tornista kehittyi hotellitoiminnan ohella suomalaisen gastronomian keskus, jonka asemaa vahvistivat vuosina 1959–1972 ilmestynyt Torni-lehti[1] sekä hotellin nimeä kantanut kirjasarja. Hänen aloitteestaan perustettiin myös kulinaristinen herrasmiesten yhteisö Tornin Ritarit, joka kokoontui hotellin tiloissa. Sen lisäksi että Soiro toi Suomen ravintolaelämään ulkomaisia vaikutteita, hän oli vahvasti kehittämässä suomalaista ruokakulttuuria ja -perinnettä.
Hän hankki yhtiökumppaniensa kanssa omistukseensa hotelleja Helsingin lisäksi Joensuusta, Kuopiosta ja Loviisasta. Hänestä tuli 1948 perustetun Liikemieshotellit Oy:n pääosakas ja johtaja.
Järjestötoiminta
Soiro ansioitui myös järjestötoiminnassa. Hän rupesi aktiivisesti luomaan ja organisoimaan hotelli- ja ravintola-alan ensimmäistä valtakunnallista keskusjärjestöä Suomen Ravintoloitsijain Liittoa (nykyinen Suomen hotelli- ja ravintolaliitto). Hänet valittiin ensin sen hallituksen varajäseneksi ja myöhemmin varsinaiseksi jäseneksi. Liiton puheenjohtajana hän oli 1945–1966. Hän toimi myös alan kansainvälisissä järjestöissä, kehitti koulutusta ja esiintyi alan puolestapuhujana kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa. Hänestä tuli ravintolaelinkeinon keulakuva, joka johdatti hotelli- ja ravintola-alaa sodanjälkeisten vaikeiden aikojen läpi. Ala oli suurten haasteiden edessä, koska kaikesta oli pulaa. Elintarvikkeet olivat kortilla, ja ravintoloiden ruoka-annokset laskettiin grammalleen.
Soiro oli myös jäsenenä Oy Alkoholiliike Ab:n asettamissa hotelli- ja ravintola-alaa käsitelleissä toimikunnissa ja työryhmissä. Niiden tehtävänä oli kieltolain kumoamisen jälkeen luoda säännöksiä ravintola-alalle ja alkoholin anniskeluun. Soiro oli myös Helsingin kaupunginvaltuustossa Kansallisen Edistyspuolueen valtuutettuna 1948–1950 sekä Helsingin kaupungin irtaimen omaisuuden tarkastajana 1947–1948.
Suomen hotelli- ja ravintolaliiton ansiomerkki 1945
Suomen Olympialainen ansioristi 1 1952
Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki 1955
Suomen Urheilun ansioristi 1962
Suomen Uimaliiton ansiomerkki 1966
Lähteet
Jarmo Seppälä: Kauppaneuvos Jorma Soiro (1906–1978).Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2011. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
