Joonas Iisalo (s. 5. tammikuuta 1986 Berliini) on suomalainen koripallovalmentaja ja aktiiviuransa päättänyt koripalloilija.
Loviisalaisen Hokki Basketin kasvatti Iisalo edusti Kouvoja Suomen pääsarjassa kaudella 2002–2003, jolloin hän pelasi 19 ottelussa 0,1 pisteen ja 0,1 levypallon keskiarvoilla. Seuraavan kauden hän pelasi I-divisioonassa Kouvojen reservijoukkueessa 10,9 pisteen keskiarvolla. Iisalo pelasi viisi A-nuorten ja kaksi B-nuorten maaottelua.[1]
Pelaajauransa jälkeen Iisalo on hankkinut useita valmentajatutkintoja ja kouluttautunut ammattimaiseksi koripallovalmentajaksi. Kaudella 2013–2014 hän työskenteli Loimaan Korikonkarien edustusjoukkueen apuvalmentajana.[2] Iisalo tuomittiin kyseisellä kaudella yhden ottelun kilpailukieltoon epäasiallisesta kielenkäytöstä erotuomareita kohtaan.[3] Kauden 2015–2016 hän valmensi I-divisioona A:ssa Forssan Koripoikia. Helmikuussa 2016 hän sopi siirtyvänsä 1+1-vuotisella sopimuksella Korisliigassa pelanneen Salon Vilppaan päävalmentajaksi.[4][5][6] Kolmen kauden aikana Vilpas saavutti Iisalon valmentamana kaksi hopeaa ja voitti kerran Suomen cupin.[7]
Kesällä 2019 Iisalo siirtyi apuvalmentajaksi saksalaiseen Crailsheim Merlinsiin, jonka päävalmentajana toimii hänen veljensä Tuomas Iisalo.[7]
Iisalon veli,[8] maajoukkuekoripalloilija Tuomas Iisalo pelasi yli vuosikymmenen Suomen pääsarjassa ja on myös nykyisin koripallovalmentaja[9]. Heidän isoisänsä Aulis Iisalo taisteli menestyksekkäästi talvisodassa ja jatkosodassa. Hänelle ehdotettiin ansioistaan Mannerheim-ristiä, mutta esitys ei mennyt läpi. Sen sijaan Aulis Iisalon veljet Pentti Iisalo ja Tauno Iisalo olivat Mannerheim-ristin ritareita.[10]
Lähteet
Viitteet