Jonas Mekas

Jonas Mekas vuonna 2008.
Jonas Mekas vuonna 1971.

Jonas Mekas (24. joulukuuta 1922 Semeniskiai, Liettua23. tammikuuta 2019[1])[2] oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, elokuvakriitikko ja runoilija. Hän oli syntyjään liettualainen, mutta joutui toisessa maailmansodassa evakkoleireille ja muutti vuonna 1949 Yhdysvaltoihin.

Mekas oli erityisesti kokeellisen elokuvan edelläkävijöitä, ja häntä on kutsuttu yhdysvaltalaisen avantgarde-elokuvan kummisedäksi. Hän teki satoja elokuvia ja videoita sekä julkaisi runoja ja omaelämäkerran. Mekasin tunnetuimpia elokuvia ovat The Brig, joka palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla, New Yorkin taidemaailmasta kertova kolmetuntinen dokumentti Walden, Reminiscences of a Journey to Lithuania ja Lost, Lost, Lost.[3]

Mekas perusti vuonna 1962 avantgarde- ja underground-elokuvaa levittävän The Film-Makers’ Cooperativen. Hän oli vuonna 1970 perustamassa Anthology Film Archives -arkistoa, johon on sittemmin tallennettu tuhansia kokeellisia elokuvia.[4]

Vuosikymmeniä alallaan vaikuttanut Mekas voitti Liettuan kulttuurin ja taiteen kansallispalkinnon.[5] Hän kuului Fluxus-verkostoon.[6] Mekas oli myös Užupiksen kunniakansalainen.[7]

Lähteet

  1. Sharf, Zack: Jonas Mekas, Experimental Film Icon, Dies at 96 News. 23.1.2019. Indie Wire. Viitattu 23.1.2019. (englanniksi)
  2. Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 2: Directors, 4th edition, s. 667. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 29.5.2015). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Jonas Mekas,' Godfather' of Avant-Garde, Dies at 96 NYTimes.com. 23.1.2019. The New York Times Company. Viitattu 24.1.2019. (englanniksi)
  4. Lindford, Jukka: Avantgarden kummisetä Jonas Mekas Elävä arkisto. 21.11.2011. Yleisradio. Viitattu 24.1.2019.
  5. Beniušis, Vaidotas: Legendary filmmaker Jonas Mekas buried in Lithuania News. 17.6.2019. LRT. Viitattu 12.1.2020. (englanniksi)
  6. Jonas Mekas/ The Fluxus Wall, Bozar Expo Aesthetica Short Film Festival. 23.10.2013. Aesthetica Magazine Ltd. Arkistoitu 12.1.2020. Viitattu 12.1.2020. (englanniksi)
  7. Crabb, Jon: Užupis: How 12 Lithuanian Artists Created an Independent Republic in Vilnius Europe: Lithuania. 14.6.2017. The Culture Trip. Viitattu 12.1.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.