Jomo Kenyatta (syntyjään Kamau wa Ngengi, noin 1893[1] – 22. elokuuta1978) oli kikuju-heimoon kuuluva poliitikko ja itsenäisen Kenian ensimmäinen pääministeri (1963–1964) ja presidentti (1964–1978).
Vuonna 1920 Kenyatta meni naimisiin Grace Wahun kanssa ja työskenteli Nairobin vesilaitoksella. Hän lähti politiikkaan vuonna 1924 liittyessään Kikujuiden keskusliittoon. Hän edusti kikujuja maakysymyksessä Hilton Youngin komissiossa.
1920-luvun lopulla Kenyatta työskenteli sanomalehden toimittajana.[1]
Ulkomailla
Kikujuiden keskusliitto lähetti Kenyattan vuonna 1929 Lontooseen lobbaamaan kikujuiden heimojen maidennautintaoikeuksista syntyneessä kiistassa. Hän kirjoitti brittilehtiin artikkeleja aiheesta. Vuonna 1930 hän palasi Keniaan keskelle kiivasta keskustelua naisten sukupuolielinten silpomisesta. Vuonna 1931 Kenyatta palasi Englantiin ja aloitti opintonsa Birminghaminkveekari-collegessa. Hän opiskeli kaksi vuotta myös Moskovassa Kominternin koulussa taloustiedettä, mutta palasi Englantiin ja opiskeli University College Londonissa sekä sosiaaliantropologiaaLondon School of Economicsissa[1]Bronisław Malinowskin johdolla. Hän julkaisi väitöskirjansa Facing Mount Kenya vuonna 1938 uudella nimellään Jomo Kenyatta (=Palava keihäs).
Toisen maailmansodan aikana hän työskenteli englantilaisella maatilalla välttääkseen asevelvollisuuden brittiarmeijassa. Hän otti toiseksi vaimokseen englantilaisen Edna Clarken. Kenyatta palasi Keniaan 1946.
Jomo Kenyattan patsas parlamenttirakennuksen edessä Nairobissa.
Paluu Keniaan
Vuonna 1945 Kenyatta perusti yleisafrikkalaisen liiton ghanalaisenKwame Nkrumahin kanssa.[1] Hän palasi Keniaan, ja hänestä tuli opettajakoulutuslaitoksen rehtori. Vuonna 1947 hänestä tuli Kenya African Union -puolueen (KAU) johtaja.[1] Kenyattan maine brittiviranomaisten silmissä huononi, kun häntä syytettiin osallisuudesta Mau Mau -liikkeeseen. Hänet tuomittiin vankilaan, pakkotyöhön ja sisäiseen karkotukseen.[1]
Johtajuus
Maan hätätila kumottiin 1960. Molemmat KAU:n seuraajapuolueet, KANU ja KADU vaativat Kenyattan vapauttamista. Hänet valittiin 1960 KANU:n puheenjohtajaksi vielä vankilassa, ja hän saattoi ottaa tehtävän vastaan vapauduttuaan 21. elokuuta 1961. Hän pääsi lakiasäätävään neuvostoon yhden edustajan luovutettua hänelle paikkansa ja otti osaa perustuslain laatimiseen.
Vuoden 1963 vaaleissa Kenyattan puolue KANU sai 83 paikkaa 124:stä. Hänestä tuli autonomisen hallituksen pääministeri 1. kesäkuuta 1963. Kenyatta pyysi, etteivät valkoiset maanviljelijät lähtisi maasta. Kenian itsenäistyessä saman vuoden joulukuussa Kenyatta jatkoi pääministerinä, ja maan julistautuessa tasavallaksi hänestä tuli presidentti.
Kenyatta valitsi politiikakseen jatkuvuuden. Hän antoi monien siirtomaavallan aikaisten virkamiesten pitää paikkansa itsenäistyneessä Keniassa. Hän pyysi brittien apua somalien kapinaa vastaan ja samoin tammikuussa 1964 armeijan kapinaa vastaan. Hän järjesti myös maltillisen ja rauhallisen maauudistuksen. Kenyattaa on syytetty korruptiosta ja omien heimolaistensa häikäilemättömästä suosimisesta. Maauudistuksen yhteydessä hänestä tuli maan suurin maanomistaja. Kenyatta solmi kauppasopimukset Milton ObotenUgandan ja Julius NyererenTansanian kanssa. Ulkopolitiikassa hän ajoi länsimyönteistä ja antikommunistista linjaa.
Kenyatta valittiin uudelleen 1966, ja seuraavana vuonna hän muutti perustuslakia saadakseen laajemmat valtaoikeudet. Kenyattan heimotoverien kikujuiden hallitsemasta puolueesta KANU:sta tuli käytännössä ainoa puolue. Turvallisuusjoukot jahtasivat poliittisia vastustajia ja toisinajattelijoita. Vuoden 1974 vaaleissa hän oli ainoa ehdokas, eikä vaaleja pidetty vapaina eikä rehellisinä. Kenyatta pysyi vallassa kuolemaansa asti. Häntä seurasi hänen varapresidenttinsä Daniel arap Moi.
Jomo Kenyatta ja Länsi-Saksan liittopresidentti Heinrich Lübke.
Teoksia
Facing Mount Kenya (1938)
My People of Kikuyu and the Life of Chief Wangombe (1944)
