Jin-dynastia (1115–1234)

Tämä artikkeli kertoo välillä 1115-1234 vaikuttaneesta Jin-dynastiasta. Muita Jin-nimisiä dynastioita on lueteltu täsmennyssivulla.

Jin-dynastia (džurtšeniksi: Anchu, kiinaksi 金 [jīn]) hallitsi osia Pohjois-Kiinasta 1115–1234. Sen perusti džurtšenihin kuulunut keisari Taizu. Džurtšenit ovat mantšujen esi-isiä. Mongolit hävittivät dynastian Tšingis-kaanin kolmannen pojan Ögödei-kaanin johdolla.

Samoihin aikoihin Jin-dynastian kanssa oli pääosin nykyisen Kiinan alueella myös valtio nimeltä Xixia (Läntinen Xia, erotuksena Xia-dynastiasta), jossa valtaa pitivät tangutit 1032–1227. Tätä valtiota ei yleensä luetella Kiinan dynastioiden mukana. Myös Xixia jäi aikanaan mongolien valloittamaksi.

Historia

Kiinalaiset pronssisymbaalit Jin-dynastian ajalta (1115–1234).

Džurtšenit asuivat Pohjois-Kiinassa ja olivat Liao-dynastian alaisuudessa. Liao-dynastian olivat perustaneet mongolikieltä puhuneet kitaanit.[1] Džurtšenit erosivat selvästi kitaaneista, jotka olivat paimentolaisia. Džurtšenit elivät puolestaan Mantšurian metsäalueella. Heidän yhteiskunnan suurin yksikkö oli klaani, jota johti mies. Perusyksikkö oli puolestaan kylä, jonka jäsenet viljelivät ja sotivat yhdessä.[2]

Džurtšenit kuitenkin alkoivat olla tyytymättömiä asemaansa. Kun Liao-dynastian viimeinen keisari vieraili vuonna 1112 Agudan luona ja määräsi heimopäälliköt tanssimaan hänelle, Aguda kieltäytyi.[1] Aguda käynnisti seuraavana vuonna kapinan Liao-dynastiaa vastaan. Hän sai vuonna 1115 valloitettua Mantšurian ja julistautui sen jälkeen Jin-dynastian keisariksi. Song-dynastia tunnusti nopeasti Jin-dynastian, sillä dynastian hallitsijat halusivat liittoutui valloittaakseen Pekingin alueen takaisin itselleen.[2]

Kiinalaiset ja džurtšenit hyökkäsivät vuonna 1120 yhdessä Liaon pääkaupunkia Shangjingiä kohtaan. Džurtšenit valtasivat sen seuraavana vuonna, ja lopullisesti Liao-dynastia kaatui vuonna 1125. Jin- ja Song-dynastioiden liitto kaatui sen jälkeen, ja he ajautuivat sotaan.[2] Jin valtasi vuonna 1126 Song-pääkaupunki Kaifengin, minkä seurauksena Song-hallitsijat pakenivat kaakkoon ja perustivat myöhemmin eteläisen Song-dynastian.[3]

Jin-keisarit omaksuivat nopeasti kiinalaisen hallintojärjestelmän ja palkkasivat hallitukseensa kiinalaisia viranomaisia. Viralliset dokumentit käännettiin kiinasta džurtšeniksi, jolle kehitettiin myös oma kirjoitusjärjestelmä.[3] Jin-dynastian ensimmäinen pääkaupunki oli vuoteen 1152 asti Huining. Sen jälkeen se siirrettiin Yanjingiin (Peking). Džurtšenit pyrkivät säilyttämään oman kulttuurinsa, ja esimerkiksi armeijalta kiellettiin kiinalaiset vaatteet ja tavat.[4]

Keltainenjoki muutti vuonna 1194 kurssiansa dramaattisesti ja tulvi seuraavan 30 vuoden ajan kohtalokkaasti. Monet viljelijät eivät pystyntty maksamaan hallitsijoille veroja. Samaan aikaan Jin-dynastiassa alkoi pulaa pronssikolikoista, mikä johti lopulta taloudelliseen epävakauteen. Song-dynastia alkoi uhata Jiniä etelästä, mutta suurempi uhka tuli pohjoisesta mongolien taholta. Mongolit valtasivat vuonna 1215 Beijingin. Džurtšenit vetäytyivät Kaifengiin. Lopullisesti Jin-dynastia kukistui vuonna 1234, mutta viimeiset noin 20 vuotta dynastia oli vain alueellinen valta.[5]

Hallitsijat

Temppelinimet (Miào Hào 廟號) Syntymänimet Hallintokaudet Aikakausinimet (Nian Hao 年號) ja niiden vuodet
Käytäntö: "Jin" + temppelinimi tai kuolemanjälkeinen nimi
Tai Zu (太祖 tài zǔ) Wan-Yan A Gu Da (完顏阿骨打 wán yán ā gú dǎ) 1115–1123 Shouguo (收國 shōu guó) 1115–1116

Tianfu (天輔 tiān fǔ) 1117–1123

Tai Zong (太宗 tài zōng) Wan-Yan Wu Qi Mai (完顏吳乞買 wán yán wú qǐ mǎi) tai Wan-Yan (Sheng tai Cheng) (完顏晟 wán yán (shèng tai chéng)) 1123–1134 Tianhui (天會 tiān huì) 1123–1134
Xi Zong (熙宗 xī zōng) Wan-Yan He-La (完顏合剌 wán yán hé lá) tai Wan-Yan Dan (完顏亶 wán yán dǎn) 1135–1149 Tianhui (天會 tiān huì) 1135–1138

Tianjuan (天眷 tiān juàn) 1138–1141
Huangtong (皇統 huáng tǒng) 1141–1149

Ei ollut 完顏亮 wán yán liàng 1149–1161 Tiande (天德 tiān dé) 1149–1153

Zhenyuan (貞元 zhēn yuán) 1153–1156
Zhenglong (正隆 zhèng lóng) 1156–1161

Shi Zong (世宗 shì zōng) Wan-Yan Yong (完顏雍 wán yán yōng) 1161–1189 Dading (大定 dà dìng) 1161–1189
Zhang Zong (章宗 zhāng zōng) Wan-Yan Jing (完顏璟 wán yán jǐng) 1190–1208 Mingchang (明昌 míng chāng) 1190–1196

Chengan (承安 chéng ān) 1196–1200
Taihe (泰和 tài hé) 1200–1208

Ei ollut Wan-Yan Yong Ji (完顏永濟 wán yán yǒng jì) 1209–1213 Daan (大安 dà ān) 1209–1212

Chongqing (崇慶 chóng qìng) 1212–1213
Zhining (至寧 zhì níng) 1213

Xuan Zong (宣宗 xuān zōng) Wan-Yan Xun (完顏珣 wán yán xún) 1213–1223 Zhenyou (貞祐 zhēn yòu) 1213–1217

Xingding (興定 xīng dìng) 1217–1222
Yuangunag (元光 yuán guāng) 1222–1223

Ai Zong (哀宗 āi zōng) 完顏守緒 wán yán shǒu xù 1224–1234 Zhengda (正大 zhèng dà) 1224–1232

Kaixing (開興 kāi xīng) 1232
Tianxing (天興 tiān xīng) 1232–1234

Ei ollut
Wan-Yan Cheng Lin (完顏承麟 wán yán chéng lín) 1234 Ei ollut

Katso myös

Lähteet

  • Hansen, Valerie: ”The Kitan-Liao and Jurchen-Jin”. Teoksessa: Routledge Handbook of Imperial Chinese History. (Victor Cunrui Xiong & Kenneth J. Hammond (toim.)) London and New York: Routledge, 2019. ISBN 978-1-138-84728-6 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 2.7.2021). (englanniksi)

Viitteet

  1. a b Taizu Encyclopedia Britannica. 1.1.2021. Viitattu 2.7.2021. (englanniksi)
  2. a b c Hansen, s. 219–220.
  3. a b Jin Dynasty (Jurchens) ChinaKnowledge.de. Ulrich Theobald. Viitattu 2.7.2021. (englanniksi)
  4. Jin dynasty Encyclopedia Britannica. 27.9.2013. Viitattu 2.7.2021. (englanniksi)
  5. Hansen, s. 226.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Artikel ini bukan mengenai Indium atau Iterbium. Untuk grup peretas yang kadang disebut YTTRIUM, lihat Cozy Bear. 39YItriumItrium tersublimasi dendritis dan kubus itrium 1 cm3 Garis spektrum itriumSifat umumNama, lambangitrium, YPengucapan/itrium/[1] Penampilanputih keperakanItrium dalam tabel periodik 39Y Hidrogen Helium Lithium Berilium Boron Karbon Nitrogen Oksigen Fluor Neon Natrium Magnesium Aluminium Silikon Fosfor Sulfur Clor Argon Potasium Kalsium Skandium Titanium Vanadi...

 

 

منغوليةالتوزيعالجغرافي:منغوليا، منغوليا الداخلية في المناطق القريبة من حدودها وسنجان وقانسو وتشينغهاي (الصين) وبورياتيا وقلميقيا (روسيا) وهراة (أفغانستان)تصنيفات اللغوية:خيتاي–منغولية?[1]وإلا فهي واحدة من عوائل اللغات الرئيسيةمنغوليةاللغة البدائية:منغولية أمفروع: ...

 

 

Untuk tempat lain yang bernama sama, lihat Banua Lawas. Banua LawasKecamatanKantor kecamatan Banua LawasPeta lokasi Kecamatan Banua LawasNegara IndonesiaProvinsiKalimantan SelatanKabupatenTabalongPemerintahan • CamatM. HattaPopulasi • Total17,987 jiwa (2.010) jiwaKode Kemendagri63.09.01 Kode BPS6309010 Luas161,67 km²Desa/kelurahan15/- Banua Lawas adalah sebuah kecamatan di Kabupaten Tabalong, provinsi Kalimantan Selatan, Indonesia. Penduduk daerah ini mayoritas a...

Mountain in Colorado, United States Mount GuyotMount Guyot viewed from Dillon ReservoirHighest pointElevation13,376 ft (4,077 m)[1][2]Prominence1,324 ft (404 m)[2]Isolation1.99 mi (3.20 km)[2]Coordinates39°27′32″N 105°56′15″W / 39.4588762°N 105.9375148°W / 39.4588762; -105.9375148[3]NamingEtymologyArnold Henry GuyotGeographyMount GuyotColorado LocationContinental Divide betweenPark a...

 

 

Balai kota Ichy. IchyNegaraPrancisArondisemenFontainebleauKantonChâteau-LandonAntarkomuneCommunauté de communes de la Campagne GâtinaisePemerintahan • Wali kota (2008-2014) Bernard Petit • Populasi1171Kode INSEE/pos77230 / 2 Population sans doubles comptes: penghitungan tunggal penduduk di komune lain (e.g. mahasiswa dan personil militer). Ichy merupakan sebuah komune di departemen Seine-et-Marne di region Île-de-France di utara-tengah Prancis. Demografi Pada ...

 

 

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada April 2017. Yoichi AkibaInformasi pribadiNama lengkap Yoichi AkibaTanggal lahir 23 November 1983 (umur 40)Tempat lahir Prefektur Saitama, JepangPosisi bermain BekKarier senior*Tahun Tim Tampil (Gol)2006-2007 Yokohama FC 2008 Mito HollyHock * Penampilan dan gol ...

Measurement of radiation doses or contamination Radiation monitoring involves the measurement of radiation dose or radionuclide contamination for reasons related to the assessment or control of exposure to radiation or radioactive substances, and the interpretation of the results.[1] The U.S. Navy monitored radiation from the Fukushima I nuclear accidents Environmental monitoring Environmental monitoring is the measurement of external dose rates due to sources in the environment or of...

 

 

Si ce bandeau n'est plus pertinent, retirez-le. Cliquez ici pour en savoir plus. Cet article ne cite pas suffisamment ses sources (juin 2014). Si vous disposez d'ouvrages ou d'articles de référence ou si vous connaissez des sites web de qualité traitant du thème abordé ici, merci de compléter l'article en donnant les références utiles à sa vérifiabilité et en les liant à la section « Notes et références ». En pratique : Quelles sources sont attendues ? Comm...

 

 

Ini adalah nama Tionghoa; marganya adalah Xiao. Xiao Zhan肖战Xiao ZhanInformasi latar belakangNama lainSean XiaoLahir05 Oktober 1991 (umur 32)Chongqing,  TiongkokPekerjaanAktorPenyanyiTahun aktif2015-sekarangKarier musikGenreMandopopInstrumenVocalsLabelXiao Zhan StudioArtis terkaitX Nine Xiao Zhan Hanzi tradisional: 肖戰 Hanzi sederhana: 肖战 Alih aksara Mandarin - Hanyu Pinyin: Xiào Zhàn Xiao Zhan (Hanzi: 肖战, lahir 5 Oktober 1991), juga dikenal sebagai Sean Xiao, ad...

Gulat padaPekan Olahraga Nasional XIX Gaya bebas Grego-Romawi 52 kg 54 kg 57 kg 59 kg 61 kg 66 kg 65 kg 71 kg 70 kg 75 kg 74 kg 80 kg 86 kg 85 kg 97 kg 98 kg 125 kg 130 kg Putri 48 kg 60 kg 53 kg 63 kg 55 kg 69 kg 58 kg 75 kg Gulat 130 kg Grego-Romawi putra pada Pekan Olahraga Nasional XIX dilaksanakan pada tanggal 27 september 2016 di GOR Saparua, Kompleks Olahraga Saparua, Kota Bandung, Jawa Barat.[1] Kompetisi gulat Grego-Romawi ini akan menggunakan sistem eliminasi tunggal, ...

 

 

2021 Hangzhou Spark seasonHead coachHwang paJion Ji-sub(Released April 26)Hwang Andante Jae-hong(Interim, released July 15)General managerChen YouyouOwnerRui ChenRegionEastResultsRecord7–9 (.438)PlaceEast: 5thLeague: 14thMay MeleeDid not qualifyJune JoustRegional finalsSummerShowdownDid not qualifyCountdown CupDid not qualifySeason PlayoffsDid not qualifyTotal Earnings$0 ← 2020 Hangzhou Spark 2022 → The 2021 Hangzhou Spark season was the third season of Hangzhou S...

 

 

Italian artist and designer (1907–1998) Bruno MunariBorn(1907-10-24)24 October 1907Milan, ItalyDied29 September 1998(1998-09-29) (aged 90)Milan, ItalyResting placeCimitero Monumentale, Milan, ItalyOccupation(s)Artist, designer, writer Bruno Munari (24 October 1907 in Milan – 29 September 1998 in Milan) was one of the greatest actors of 20th-century art, design and graphics.[1] He was an Italian artist, designer, and inventor who contributed fundamentals to many fields of visu...

logo Dolby Digital Dolby Digital merupakan teknologi untuk menghasilkan suara surround digital (sound). Teknologi ini biasanya digunakan dalam pemrosesan dan pembentukan data audio untuk film-film di bioskop atau film-film pada media kepingan seperti DVD. Dolby Digital dikembangkan oleh Dolby Laboratories. Untuk mengoptimalkan teknologi Dolby Digital, dibutuhkan minimal 5 speaker full range dan 1 speaker low-frequency (subwoofer). Konfigurasi ini disebut sebagai konfigurasi 6-channel. Awalnya...

 

 

King of West Francia from 843 to 877 and Holy Roman Emperor from 875 to 877 Not to be confused with Charles the Bold or Charles IV of France. Charles the BaldEmperor of the RomansCharles the Bald as depicted in the Vivian Bible, c. 845 Emperor of the Carolingian Empire King of Italy Reign875 – 6 October 877Coronation25 December 875, PaviaPredecessorLouis II of ItalySuccessor Charles III (Emperor) Carloman of Bavaria (Italy) King of West FranciaReignc. 10 August 843 – 6 October ...

 

 

Voce principale: Eccellenza 2016-2017. Eccellenza Trentino-Alto Adige(DE) Oberliga Trentino-Südtirol2016-2017 Competizione Eccellenza Trentino-Alto Adige Sport Calcio Edizione 26ª Organizzatore FIGC - LNDComitato Regionale Trentino-Alto Adige Date dal 4 settembre 2017al maggio 2017 Luogo  Trentino-Alto Adige Partecipanti 16 Formula 1 Girone all'italiana con play-off Sito web https://web.archive.org/web/20131213094008/http://www.figcbz.it/bz/main.asp Risultati Vincitore Trento(...

西亚足球协会西亚足协会员原名West Asian Football Federation簡稱西亚足协(WAFF)成立時間2001年5月15日總部安曼 官方語言阿拉伯语主席 阿里·本·侯賽因王子上級組織亚洲足球联合会網站www.the-waff.com 西亚足球协会,创立于2001年,现有12个国家的足球协会会员,主要赛事为西亞足球錦標賽。 成員國 西亚足球协会现有12个会员协会。 巴林足球協會 伊拉克足球協會 約旦足球協會...

 

 

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Desember 2022. Khánh LyNama lahirNguyễn Thị Lệ MaiLahir6 Maret 1945Hanoi, VietnamPekerjaanPenyanyiInstrumenVokalTahun aktif(1962–sekarang) Khánh Ly (nee Nguyễn Thị Lệ Mai; lahir 6 Maret 1945) adalah penyanyi Vietnam-Amerika. Dia membawakan banyak lag...

 

 

Coppa del Re 2010 Competizione Coppa del Re Sport hockey su pista Edizione 67ª Organizzatore RFEP Date dal 25al 28 febbraio 2010 Luogo  Spagna Partecipanti 8 Formula Eliminazione diretta Sede finale Lloret de Mar Risultati Vincitore  Vic(3º titolo) Finalista  Vilanova Semi-finalisti  Barcellona Liceo La Coruña Statistiche Incontri disputati 7 Gol segnati 38 (5,43 per incontro) Cronologia della competizione 2009 2011 Manuale La Coppa del Re 2010 è sta...

Disambiguazione – Se stai cercando altri significati, vedi Mela (disambigua). Questa voce o sezione sull'argomento frutta non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Una mela La mela (dal latino malum)[1] è il frutto del melo (Malus domestica). Il melo ha origine in Asia centrale (attuale Kazakistan) e l'evoluzione dei meli botanici r...

 

 

晋前11世紀 - 前376年国姓 姫姓爵位 侯爵国都 1. 唐(後に晋と改称、山西省太原市晋源区)2. 曲沃(山西省曲沃県)3. 絳(翼とも称す、山西省翼城県)4. 新絳(旧称新田、山西省侯馬市)分封者 成王始祖 唐叔虞滅亡原因 趙・魏・韓により分割史書の記載 1. 史記(巻39 晋世家)2. 春秋左氏伝(隠公5年に初見)周朝諸侯国一覧テンプレートを表示 晋(しん、紀元前11世紀 - 紀元前376年)は、�...