PROFILPELAJAR.COM

Jekaterina Dolgorukova
	Ruhtinatar Jurjevskaja
	Konstantin Makovskin Dolgorukovasta maalaama muotokuva
Syntynyt	Jekaterina Mihailovna Dolgorukova; 14. marraskuuta 1847; Volynian kuvernementti, Venäjä
Kuollut	15. helmikuuta 1922 (74 vuotta); Nizza, Ranska
Puoliso	Aleksanteri II; (vih. 1880; k. 1881)
Lapset	4
Suku	Dolgorukov
Uskonto	Venäjän ortodoksi

Ruhtinatar Jekaterina Mihailovna Dolgorukova (ven. Екатери́на Миха́йловна Долгору́кова; 14. marraskuuta (J: 2. marraskuuta) 1847 Volhynia, Venäjä, nyk. Ukraina – 15. helmikuuta 1922 Nizza, Ranska) myöhemmin ruhtinatar Jurjevskaja, oli keisari Aleksanteri II:n rakastajatar ja myöhemmin lyhytaikainen toinen puoliso. Aleksanteri II:n salamurhan jälkeen hän muutti Ranskaan. Ranskassa Jekaterina tuhlasi suuren omaisuutensa ja kuoli varattomana vuonna 1922.

Elämäkerta

Dolgorukovan isä ruhtinas Mihail Mihailovitš Dolgorukov (1816–1865) oli taloudellisesti riippuvainen maaorjuudesta. Venäjän keisari Aleksanteri II kuitenkin kielsi maaorjuuden vuonna 1861. Jekaterinan lisäksi perheeseen kuului neljä veljeä ja yksi sisar.^[1] Perheen huonon taloudellisen tilanteen vuoksi Jekaterinan äiti Vera Gavrilovna Višnevskaja (1820–1867) lähetti tyttärensä opiskelemaan Smolnan instituuttiin. Monet instituutin oppilaista olivat yläluokkaisista mutta huonossa taloudellisessa asemassa olevista perheistä.^[1]

Aleksanteri II:n puolison keisarinna Maria Aleksandrovnan terveys alkoi heikentyä sen jälkeen, kun hän synnytti parin kahdeksannen lapsen vuonna 1860. Lääkärit määräsivät ettei Maria saa tulla enää raskaaksi, joten keisarinna ei myöskään voinut olla seksuaalisessa kanssakäymisessä aviomiehensä kanssa. Maria Aleksandrovna vietti aikaa lähinnä terveyskylpylöissä ja talvisin taas Krimillä.^[2]^[3]

16-vuotias Jekaterina Dolgorukova kiinnitti keisarin huomion tämän virallisella vierailulla Smolnan insituutissa vuonna 1864.^[4] 45-vuotias Aleksanteri II alkoi viedä Jekaterinaa kävelyille ja vaunuajeluille sekä oli kiinnostunut tytön liberaaleista mielipiteistä. Heidän välillään alkoi 13. heinäkuuta 1866 suhde, joka kesti lopulta neljätoista vuotta. Tytön isä ruhtinas Mihail Mihailovitš Dolgorukov oli kuollut vuonna 1865. Keisari nimitti Jekaterinan vaimonsa hovineidoksi vuonna 1868. Tässä vaiheessa myöskään tytön äiti ei enää ollut elossa. Aleksanteri II osti Jekaterinalle asunnon Pietarista^[3] ja lupasi ottaa hänet vaimokseen heti, kun se vain olisi mahdollista.^[1]

Vuonna 1880 keisarinna Maria Aleksandrovna kuoli tuberkuloosiin. Jo 46 päivän päästä keisarinnan kuolemasta Aleksanteri ja Jekaterina Dolgorukova avioituivat, vaikka perinteisesti keisarin olisi pitänyt kunnioittaa vuoden mittaista suruaikaa. Pari solmi niin kutsutun morganaattisen eli epäsäätyisen avioliiton: puolisoiden yhteiskunnallinen asema ei ollut tasavertainen. Näitä liittoja pidettiin Venäjällä tuolloin sopimattomina.^[1] Ruhtinatar Jurjevskaja -arvonimen saaneen Dolgorukovan ja pariskunnan yhteisten lasten Georgin (1872–1913), Olgan (1873–1925) ja Jekaterinan (1878–1959) sukunimeksi tuli Jurjevski ja arvonimeksi ruhtinas tai ruhtinatar.^[4] Kaikki jälkeläiset menivät naimisiin venäläisperäisen aatelisen kanssa, ja puolisot olivat heidän serkkujaan. Pariskunnalla oli alkujaan kaksi poikaa, mutta toinen pojista kuoli pian syntymänsä jälkeen vuonna 1876.^[1]

Keisari Aleksanteri II:n ja Jekaterina Dolgorukovan välinen avioliitto kesti vain seitsemän kuukautta, sillä Aleksanteri II sai surmansa pommiattentaatissa 13. maaliskuuta 1881.^[1] Aleksanteri II:sta valtaistuimelle seurasi hänen poikansa Aleksanteri III. Aleksanteri III oli antanut isälleen lupauksen, että hän pitäisi Jekaterinasta huolta sitten kun isä kuolee. Dolgorukova sai Aleksanteri III:ta noin 3,4 miljoonan ruplan eläkkeen (~49 miljoonaa dollaria vuoden 2017 valuutassa) sillä ehdolla, että Jekaterina muuttaa pois Talvipalatsista.^[3]^[5]

Kansa hyljeksi Jekaterinaa, ja niin tämä muutti Ranskaan. Siellä hänellä oli 20 palvelijan talous, talot Pariisissa ja Biarritzissa, ja lisäksi Villa Georges -niminen huvila boulevard Dubouchage'lla Nizzassa. Matkustamiseen Jekaterina käytti yksityistä junavaunua. Jekaterina Dolgorukova kuoli Nizzan huvilassa vuonna 1922. Tällöin hän oli jo velkaantunut ja myynyt omaisuutensa suurimmaksi osaksi pois alle sen todellisen arvon.^[6]

Lapset

Georgi Aleksandrovitš Jurjevski (ven. Гео́ргий Алекса́ндрович Ю́рьевский) (1872–1913). Georgi opiskeli Lycée Condorcet'ssa ja Sorbonnessa Pariisissa. Hän palveli ensin huonolla menestyksellä Keisarillisessa laivastossa. Vuonna 1894 hän sai palata Venäjälle Nikolai II:n luvalla. Venäjällä Georgi palveli henkivartiokaartin husaarirykmentissä kapteeniksi asti ja oli huomattava hahmo pietarilaisissa seurapiireissä ja hovissa. Vuodesta 1900 lähtien Georgi oli naimisissa kreivitär Alexandra Konstantinovna von Zarnekaun (1883–1957) kanssa. He erosivat vuonna 1909. Parilla oli yksi poika, joka avioitui aatelisen puolison kanssa.

Olga Alexandrovna Jurjevskaja (ven. Ольга Александровна Юрьевская) (1873–1925). Olga avioitui vuonna 1895 saksalaisen kreivi George-Nicholas von Merenbergin kanssa. Kreivi von Merenberg oli Aleksandr Puškinin tyttärenpoika. Olga asui loppuelämänsä pääasiassa Saksassa. Heillä oli tytär ja poika, jotka solmivat avioliiton aatelisen kanssa.

Jekaterina Alexandrovna Jurjevskaja (ven. Екатерина Александровна Юрьевская) (1878–1959). Jekaterina nuorempi meni naimisiin vuonna 1901 ruhtinas Aleksandr Vladimirovitš Barjatinskin (1870–1910) kanssa. He saivat kaksi poikaa. Jekaterina jäi leskeksi jo vuonna 1910. Hän solmi toisen avioliittonsa ruhtinas Sergei Platonovitš Obolenskin (1890–1978) kanssa Jaltalla ensimmäisen maailmansodan aikana vuonna 1916. Jekaterina nuorempi kärsi vaikeuksia maailmansotaa seuranneen Venäjän sisällissodan aikana. Avioliitto päättyi vuonna 1923, sillä aviomies jätti Jekaterinan yhdysvaltalaisen perijättären Alice Astorin vuoksi. Alicen eli Ava Alice Muriel Astorin isä oli vauras liikemies John Jacob Astor IV, joka menehtyi kun RMS Titanic upposi. 1920-luvulla Jekaterinasta tuli ammattilaulaja. Hän esiintyi useilla eri kielillä. Vuonna 1932 Jekaterina muutti Isoon-Britanniaan ja asettui Haven-nimiseen taloon Hayling Islandille Hampshireen. Britannian kuningatar Mary maksoi Jekaterinalle elatusta aina kuolemaansa eli vuoteen 1953 asti. Jekaterina kuoli hoivakodissa vuonna 1959, ja tuolloin hän oli jo myynyt pois suurimman osan omaisuuttaan.^[7]

Kirjeenvaihto

Jekaterina Dolgorukova ja keisari Aleksanteri II kirjoittivat toisilleen päivittäin kirjeitä ja sähkeitä. Aleksanteri II:n kuoleman jälkeen tämän poika ja seuraaja Aleksanteri III etsi rakastavaisten kirjeitä kiivaasti. Aleksanteri III aikoi hävittää kirjeenvaihdon, mikä ei kuitenkaan onnistunut: Dolgorukova oli lähettänyt kirjeet Lontooseen, ja niitä säilytettiin pankkiholvissa.^[3] Ranskankielisiä kirjeitä ei ollut allekirjoitettu, ja rakastavaiset käyttivät seksiaktista kiertoilmaisua.^[2]

Jekaterina Dolgorukova haki kirjeet säilöstä, koska aikoi käyttää niitä Aleksanteri II:n elämäkerran kirjoittamisessa. Kirjoitustyöhön oli tarkoitus ryhtyä yhdessä sihteeri Nikolai Markoffin kanssa. Markoff kuitenkin kuoli vuonna 1948, ja näin kirjeet siirtyivät Jekaterinan entisen sihteerin Eugenie Seudoux’n haltuun. Venäjän valtio osti 4 000 kirjettä Rothschildin suvulta. Vuonna 2007 Pariisissa myytiin 22 kirjettä ja Lontoossa Christie’s-huutokauppakamarissa yhdeksän kirjettä, joista maksettiin 7 400 puntaa.^[2]^[3]

Lähteet

↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f They clenched together like hungry cats The New York Times. 6.12.1970. (englanniksi)
↑ ^a ^b ^c Harding, Luke: "From Russia with lust: Tsar's erotic letters to young mistress auctioned". The Guardian, 16 May 2007. Guardian Unlimited London. Artikkelin verkkoversio. Viitattu Retrieved 28 January 2008.
↑ ^a ^b ^c ^d ^e 3,000 letters that spell out a Tsar's love The Telegraph. 19.5.2001. Viitattu 27.3.2021. (englanniksi)
↑ ^a ^b Radzinsky, Edvard: Alexander II: The Last Great Tsar, s. 194–198, 368. Free Press, a division of Simon and Schuster, Inc., 2005. ISBN 978-0-7432-7332-9
↑ Perry, John Curtis & Pleshakov, Constantine: The Flight of the Romanovs, s. 31. Basic Books, 1999. ISBN 0-465-02462-9
↑ Bergamini, John: The Tragic Dynasty: A History of the Romanovs, s. 370, 464. Konecky and Konecky, 1969. ISBN 1-56852-160-X
↑ Grave of Russian princess who lived on Hayling Island gets a royal restoration The News. 12.8.2016. Viitattu 27.3.2021. (englanniksi)