Jeffrey Demarco ”Jeff” Teague (s. 10. kesäkuuta 1988 Indianapolis, Indiana) on yhdysvaltalainen koripalloilija. Pelintekijänä pelaava Teague on pelannut NBA:ssa vuodesta 2009 lähtien. Vuonna 2021 hän voitti Milwaukee Bucksissa NBA:n mestaruuden. Teague valittiin NBA:n tähdistöotteluun vuonna 2015.
Pelaajaura
Teague pelasi vuosina 2007–2009 yliopistokoripalloa Wake Forest Universityn joukkueessa.[1][2] Atlanta Hawks varasi Teaguen NBA:han 19. vuorolla vuoden 2009 varaustilaisuudessa. Teague edusti Hawksia vuoteen 2016 asti, ja vuonna 2015 hänet valittiin NBA:n tähdistöotteluun. Tammikuussa 2015 hän oli NBA:n kuukauden pelaaja. Kaudella 2016–2017 Teague edusti Indiana Pacersia ja vuosina 2017–2020 Minnesota Timberwolvesia. Vuonna 2020 hän edusti hetken aikaa jälleen Hawksia, ja marraskuussa 2020 hän siirtyi vapaana pelaajana Boston Celticsiin. 1. huhtikuuta 2021 Teague siirtyi koronaviruspandemian vuoksi venytetyllä kaudella Milwaukee Bucksiin, joka eteni NBA:n finaaleihin ja voitti mestaruuden.[3]
Teaguen veli Marquis Teague on myös pelannut NBA:ssa.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla