Jean le Rond d’Alembert (16. marraskuuta 1717 Pariisi – 29. lokakuuta 1783 Pariisi)[1] oli ranskalainen matemaatikko, fyysikko sekä filosofi.[2] Hän oli myös tekemässä varhaista ranskalaista Encyclopédieta.
Lapsuus
D’Alembert oli korkeasukuisen markiisittaren ja kirjailijan Claudine Guérin de Tencinin sekä ritari Louis-Camus Destouchesin avioton lapsi. Joitain päiviä synnytyksen jälkeen hänen äitinsä de Tencin jätti hänet Saint-Jean-le-Rond de Paris -kirkon portaille. Hänet kasvatettiin löytölapsena, mutta hänen isänsä Destouches kustansi myöhemmin hänen opiskelunsa[3]. Hän opiskeli Collège Mazarinissä lakia ja lääketiedettä, joilla aloilla, hänestä tuli tunnettu tiedemies ja filosofi. Lakitieteen opiskelujen jälkeen hän aikoi vielä opiskella lääkäriksi, mutta sittemmin hän jätti lääketieteen ja palasi matematiikan sekä filosofian pariin, jotka olivat lähellä hänen sydäntään.
Ura
D’Alembert oli vaikuttamassa suurelta osin valistusfilosofien suurteoksen, Denis Diderot’n (1713–1784) Encyclopédien, julkaisemiseen ja huolehti 28-osaisen teoksen matemaattisista ja luonnontieteellisistä artikkeleista.
D’Alembert esitteli Ensyklopediassa muun muassa uudenaikaisen käsityksensä infinitesimaalilaskennan perustamisesta täsmälliselle raja-arvon käsitteelle: hän ymmärsi suureen raja-arvoksi, jota muuttuva suure lähestyy niin, että suureen ja raja-arvon erotus tulee pienemmäksi kuin mikä hyvänsä ennalta annettu suure.
D’Alembert etsi yhtymäkohtia algebran peruslauseelle (jonka mukaan jokaisella polynomilla on ainakin yksi kompleksinen nollakohta); tämä keskeinen teoreema tunnetaan ranskalaisella kielialueella d'Alembertin lauseena. Sen todistus onnistui paremmin Carl Friedrich Gaussilta.
Hän tutki myös osittaisdifferentiaaleja. Värähtelevää liikettä tutkiessaan (vuonna 1743 ilmestynyt teos Traité de dynamique[3]) hän kehitti myös periaatteen, jonka mukaan kiinteät ja vapaasti liikkuvat kappaleet noudattavat Newtonin kolmatta liikelakia. Tämä nimettiin keksijänsä mukaan d’Alembertin periaatteeksi. Tämän oivalluksen avulla tuli mahdolliseksi nesteiden dynamiikan ja värähtelyn matemaattinen käsittely, jolla oli suuri merkitys tulevaisuuden teknisten keksintöjen läpimurrolle.
D’Alembert käsitteli teoksessaan Dimension (1754) aikaa neljäntenä ulottuvuutena, ja myöhemmin H. G. Wells hyödynsi ideaa kuuluisissa romaaneissaan Aikakone (1895) sekä Näkymätön mies (1897). D’Alembert oli 1700-luvun puolivälin maineikkaimpia ranskalaisia matemaatikkoja Alexis Claude Clairaut’n (1713–1765) ohella. D’Alembert valittiin Ranskan akatemiaan.
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Tieteilijät | |
|---|
| Taiteenala | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
