Lundqvistin vanhemmat olivat pankinjohtaja August Lundqvist ja Ingeborg Nielsen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Hildur Emilia Wileniuksen kanssa, josta hän erosi vuonna 1943 ja avioitui uudelleen vuonna 1944 May Helena Helanderin (ent. Eklund) kanssa.[2][3]
Opinnot
Lundqvist kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta vuonna 1914 ja liittyi Nylands Nationiin. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuonna 1914. Hän suoritti tykistön ampumakoulun vuonna 1920 ja kävi Ranskassa Fontainebleaussa tykistökoulun (École militaire de l'artillerie de Fontainebleau) vuosina 1920–1921 sekä suoritti ylemmän päällystön kaasusuojelukurssin vuonna 1927. Hän sai tykistön jatkokoulutusta tykistötaktiikassa vuonna 1928 Ranskassa Metzissä (Centre d'études tactiques d'artillerie de Metz). Ranskan sotakorkeakoulun hän kävi vuosina 1928–1930 ja suoritti jatko-opintoja Ranskassa vuonna 1934 (École d'aviation d'Avord). Lundqvist teki opintomatkan Ruotsiin vuonna 1933 seuraamaan syöksypommituskokeita Boforsissa. Vielä samana vuonna hän teki opintomatkan Englantiin missä hän seurasi muun muassa Hendonin lentonäytöstä. Edelleen hän teki opintomatkoja yhdistettynä koulutus- ja hankinta-asioihin Ranskaan, Hollantiin, ja Englantiin vuonna 1934 ja Saksaan vuonna 1935 sekä Englantiin vuosina 1935 ja 1937.[2][3]
Jääkärikausi
Lundqvist liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 17. syyskuuta 1915. Hän kumminkin pyrki vapaaehtoisena perusteilla olevaan Jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka Jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä. Lundqvist toimi aluksi tykistöjaoksessa puhelinryhmän johtajana[4]. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahden rannikkoasemissa, Ekkau-Kekkaussa (nyk. Iecava-Ķekavan alue) ja Aa-joella (nyk. Lielupe). Lundqvist suoritti vuonna 1917 Libaussa (nyk. Liepāja) järjestetyn sotakoulun A-kurssin.[2][3]
Suomen sisällissota
Lundqvist astui Suomen armeijan palvelukseen Saksassa 11. helmikuuta 1918 vannottuaan ensin sotilasvalan ja allekirjoitettuaan palvelusitoumuksen Suomen valkoiselle armeijalle. Tässä tilaisuudessa hänet ylennettiin yliluutnantiksi. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan aluksi Jääkäritykistön adjutantiksi ja 21. maaliskuuta 1918 alkaen Jääkäritykistön 1. patterin päälliköksi. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Messukylässä ja Tampereella. Tampereen valtauksen jälkeen hänet siirrettiin tykistön uudelleen järjestelyn yhteydessä muodostetun Jääkäritykistöprikaatin esikuntapäälliköksi ja otti osaa siinä tehtävässä Viipurin valloitukseen.[2][3]
Sisällissodan jälkeinen aika
Lundqvist määrättiin sisällissodan jälkeen 13. heinäkuuta 1918 alkaen Suomen tykistökoulun upseerikokelaspatterin päälliköksi, josta hänet nimitettiin patteriston komentajaksi 20. elokuuta 1918 Kenttätykistörykmentti l:n I patteristoon. Patteriston komentajan paikalta hänet siirrettiin 5. lokakuuta 1921 alkaen Kenttätykistön aliupseerikoulun johtajaksi. Aliupseerikoulun johtajan paikalta hänet nimitettiin komentajaksi 4. elokuuta 1922 alkaen Jääkäritykistörykmenttiin. Hänen uransa jatkui nimityksillä 23. lokakuuta 1923 tykistön tarkastajan apulaiseksi ja myöhemmin Kenttätykistön ampumakoulun johtajaksi. Seuraavaksi hänet siirrettiin 18. syyskuuta 1924 kenttätykistörykmentti 3:n komentajaksi.[2][3]
Lundqvist muistetaan myös Kenttätykistön ampumaohjesäännön ja Kenttätykistön koulutusohjesäännön laatijana, jotka säännöt otettiin virallisesti käyttöön vuonna 1924.[2][3]
Lundqvist antoi ymmärtää rykmenttinsä olevan valmis Mäntsälän kapinan palvelukseen 1932.[5]
Ilmavoimien komentajaksi
Tykistöstä Lundqvist siirtyi ilmavoimiin 8. syyskuuta 1932, kun hänet nimitettiin edellä mainittuna päivänä Ilmavoimien komentajaksi.[6] Hän oli Mannerheimin valinta ilmavoimien komentajaksi. Ranskassa saatu koulutus, ansiot tykistörykmentin komentajana sekä henkilökohtaiset ominaisuudet tuotiin esille nimityksen perusteluissa.[6] Ilmavoimia Lundqvist ei komentajana aloittaessaan vielä juurikaan tuntenut.[7]
Lentokaluston kehittäjä
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Se, että Ilmavoimien komentaja oli maavoimista ja konehankintojen painotukset olivat vielä 1930-luvun puolivälissä nopeissa pommikoneissa (douhetismi) eivät olleet yhteydessä toisiinsa, vaan pommikoneet ilmavoimien ytimenä oli tuon ajan trendi maailmanlaajuisesti. Hän käytti paljon asiantuntijoita lentokonevalinnoissa, mutta asiantuntijoita ei Suomessa vielä ollut kovin monta eikä riippumattomia asiantuntijoita lainkaan.lähde?
Valtion lentokonetehtaan (VL) ja ilmavoimien kehitys hänen kautensa alussa oli merkki hänen kyvystään ajaa aselajinsa asiaa. Toisaalta VL nähtiin poliitikkojen mielessä keinona työllistää suomalaisia ja vähentää ulkomaan valuutoilla tehtäviä ostoja. VL pystyi sodan oloissa korjaamaan suuren määrän lentokoneita, mutta sen kapasiteetti rajoittui lisenssituotantoon, ja siinäkin kokometallikoneet olivat tuotantomahdollisuuksien ulkopuolella. Tämä rajoitti ilmavoimien konevalintoja.lähde?
Lundqvist ylennettiin kenraalimajuriksi 16. toukokuuta 1936.[8]
Sota-ajan komentaja
Talvisodan syttyessä Lundqvist työskenteli esikuntineen ilmavoimien komentajana Päämajassa.[9]
Talvisodan ja jatkosodan aikana ilmavoimien toiminta oli lentorykmenttien sijoittelun jälkeen taktista – pääpaino oli hävittäjätorjunnassa ja lentotiedustelussa. 1941 hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi.lähde?
Pommituksiin Suomen ilmavoimat lähtivät Neuvostoliiton suurhyökkäysten aikoina 1939–1940 ja 1944. Offensiivisista pommituksista suurin oli Lavansaaren pommitus, josta – sen suurten konemenetysten takia – Lundqvist sai nuhteet ylipäälliköltä.lähde?
Hävittäjätorjunnassa ilmavoimat venyi suorituksiin, joita vastaaviin pystyi vain Saksa ja Japani. Tässä Utin hävittäjälentue oli toiminut 1920-luvulta alkaen määrätietoisena kehittäjänä. Hävittäjälentäjä E. Magnusson ja useat koelentäjät testasivat monia eurooppalaisia hävittäjälentokoneita 1930-luvun puolivälistä alkaen. Oikean konetyypin, joka soveltuu arktisiin oloihin ja Suomen puolustusbudjettiin ja joka on tehokas sotakone, valinta oli hyvin vaikeaa. Parhaita konetyyppejä ei lainkaan myyty, huonoja myytiin sitäkin voimallisemmin. Se mikä vaikutus komentajalla oli ilmavoimien myöhäiseen torjuntahävittäjävarusteluun, on jäänyt ilmasotaa koskevissa kirjoissa käsittelemättä.lähde?
Länsimielinen tai saksalaisvastainen?
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Hänellä oli 1930-luvulta alkaen läheinen yhteys Ruotsin ilmavoimien komentajaan, joka oli myös tykistön kasvatteja (pioneeri). Yhteys Ruotsiin vaikutti Suomen ilmavoimien konehankintoihin maan varustautuessa toiseen maailmansotaan, mutta tuskin kovin negatiivisesti, koska Ruotsilla oli 1930-luvulla samanlaisia vaikeuksia hankkia suorituskykyisiä lentokoneita.
Lundqvistin tykistökursseista Ranskasta on vedetty oikein tai väärin johtopäätös, että hän oli enemmän englantilais- ja ranskalaismielinen kuin saksalaismielinen toisessa maailmansodassa. Tykistötaustansa ansiosta ja teknillisen aselajin johtajana hän on voinut oivaltaa Saksan häviävän sodan aiemmin kuin moni muu Suomessa. Tykistössä suuret määrät kalustoa, ammuksia ja kaatuvaa miehistöä ratkaisevat, kuka voittaa. Ilmasodassa ratkaisee kaluston ja miehistön laatu.
Sodan aikana hänen ja Luftwaffen yhteysupseeri Nordenskjöldin väliset suhteet olivat kireät, mutta syy oli ymmärrettävä: Kolmas valtakunta lupaili kalustoa, mutta toimitti Bf 109 -hävittäjiä Suomelle myöhään ja vähän, ja kalustohukan korvauskin tapahtui vain poliittisen painostuksen alla. Etenkin keväällä 1944 Lundqvistin ja Saksan ilmailuasiamies majuri Nordenskjöldin välit olivat katkeamispisteessä: Nordenskjöld oli vuosia puhunut, miten Saksa aseistaa ilmavoimat, ja huhtikuussa 1944 Hitlerin painostustoimena rauhaa haluavaa Suomea kohtaan asetuonti katkesi kokonaan, kunnes presidentti Ryti teki ns. Ribbentrop-sopimuksen.
Arvio ja toiminta sodan jälkeen
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Lundqvist oli Carl Seberin, jonka kausi oli hyvin lyhyt, ja Arne Somersalon, jonka komentajuus keskeytyi, ohella vuoteen 1945 asti ainoa ilmavoimia kehittänyt komentaja. Vasta 1960-luvulla ilmavoimat pääsivät kehittämään kalustoaan samalla tavalla kuin 1930-luvun puolivälissä.
Lundqvist toimi 2.7.1945–3.6.1946 Puolustusvoimain va. komentajana, ilmeisesti Mannerheimin valintana tähän tehtävään. Hän joutui eroamaan virasta jouduttuaan selkkaukseen Mannerheimin kanssa. Lundqvist yritti komentajana painostaa kolmisenkymmentä ansioitunutta upseeria eroamaan pitäen näitä ilmeisesti neuvostovastaisina, joukossa muun muassa kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari, kenraalimajuri Pajari. Hän oli itse omaksunut uuden ulkopoliittisen, Neuvostoliitto-myönteisen linjan ja ajoi puolustusvoimien ”demokratisoimista” sekä muun muassa kehotti upseereita liittymään Suomi–Neuvostoliitto-seuraan. Hän kuitenkin ylitti valtuutensa, koska upseerien nimittäminen ja erottaminen oli vain Tasavallan presidentin ja ylipäällikön eli marsalkka Mannerheimin oikeus. Mannerheim ei Lundqvistin menettelyä hyväksynyt. Mannerheimin erottua presidentin virasta keväällä 1946 Lundqvist yritti saada upseerien erottamisvaatimuksilleen tukea uudelta presidentiltä J. K. Paasikiveltä sekä maan hallitukselta, mutta turhaan. Tämän jälkeen Lundqvistille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin itse erota tehtävistään.
Lundqvistin toiminta ”uuden suunnan” puolustusvoimain komentajana aiheutti sen, että hän joutui upseeritoveriensa hyljeksimäksi. Hänen katsottiin rikkoneen upseerikunnan keskinäisen solidaarisuuden. Hän eli loppuikänsä eristyneenä eikä koskaan kirjoittanut muistelmia.
Vahe, Juha: Kiittämättömyys oli kenraalin palkka. Kirja-arvostelu teoksesta Iskanius, Markku: Ilmojen kenraali ja kiistelty komentaja J. F. Lundqvist 1940–1946. Docendo, 2015. (Agricolan kirja-arvostelut, 2.7.2015.)
.svg){kind=small}
.svg)
.svg){kind=small}
