Jari Uutela (s. 23. syyskuuta 1981 Kouvola) on suomalainen laulaja-lauluntekijä[1]. Hän on julkaissut kolme pitkäsoittoa Läpikulkumatkalla (2012), Henkilökohtaista (2016) ja Kolmas kerta toden sanoo (2022), sekä lukuisia singlejä.
Uutela säveltää ja sanoittaa kappaleensa pääosin itse.
Musiikkiuransa ohella hän toimii nuoriso-ohjaajana Tampereella.[2]
Kilpailumenestys
Jari Uutela osallistui vuonna 2003[3] Suomen ensimmäiseen Idols-kilpailuun, jossa pääsi semifinaaliin.[4][5]
Vuonna 2009 Jari Uutela osallistui myös Talent Suomi -kykyjenetsintäkilpailuun. Hän esitti tekemiään kappaleita kitaralla itseään säestäen. Myös tässä kilpailussa hän jäi semifinaalivaiheeseen[6]. Kilpailun aikana kuultu ja sen jälkeen singlenä julkaistu "Autiomaa-ajat" sai yksittäisiä radiosoittokertoja[4].
Artistiura
Vuonna 2012 Uutela osallistui Ikaalisten artistivalmennukseen ja alkoi myydä omia keikkojaan ympäri Suomea[4]. Lokakuussa 2012 Uutela julkaisi debyyttialbuminsa Läpikulkumatkalla, jonka hän jakoi keikkojen yhteydessä yleisölle ilmaiseksi[7][4]. Albumin julkaisun jälkeen Uutela on pystynyt elättämään itsensä keikkailemalla[8][9].
Toinen albumi Henkilökohtaista julkaistiin vuonna 2016 ja siitä lohkottuja singlejä "Muistijäljet", "Kerjäläinen" ja "Tuulisille teille" soivat mm. Radio SuomiPopin Top10 -ohjelmassa[1]. Lisäksi itsenäinen singlejulkaisu Moottoritie oli kuuma (feat Samson) nostettiin ilmestyessään YLEn Radio Suomen levyuutuuksiin[10]. Singlen julkaisukeikka tapahtui live-striiminä Facebookissa[11].
SuomiPopin haastattelussa Kimmo Sainion vieraana 17.3.2017, Jari Uutela ilmoitti, että ei aio enää julkaista albumeita vaan tulee jatkossa julkaisemaan vain singlejä[1]. Sen jälkeen hän julkaisi vuosittain keskimäärin 4 singleä vuodessa.
Vuonna 2021 Uutela kuitenkin muutti mielensä pitkäsoittojen suhteen ja päätti sittenkin julkaista vielä yhden täyspitkän levyn. Nimeä Kolmas kerta toden sanoo kantava levy julkaistiin 8.4.2022. Suurin osa kappaleista on tuttuun tapaan Uutelan itsensä säveltämiä ja sanoittamia. Mukana on kuitenkin myös Uutelalle poikkeuksellisesti muitakin lauluntekijöitä, kuten mm. Ollie (laulaja), jonka kynästä on lähtöisin levyllä kuultava Judith-kappale.[12] Muita vierailevia lauluntekijöitä albumilla ovat Tanja Huohvanainen, Ville Nisunen, Samuli Koivulahti ja vuodesta 2016 alkaen Jari Uutelan tuottajana toiminut Samson, eli Sami Tamminen.[13][14]
Lisäksi Jari Uutela on tehnyt joitakin yhteisjulkaisuja EDM-artisti BirdyHeadin kanssa.[15][16]
Lauluntekijänä muiden julkaisuilla
Uutela on säveltänyt ja sanoittanut muun muassa Weeran WEERA-albumin kappaleista valtaosan (Hytinä-levyt, 2010)[17].
Uutela on säveltänyt pääosan Iina Kangasharjun Kaunokirjaimia-albumin kappaleista. Sen avausraita ”Unten kaivo” oli vuonna 2011 Radio Suomen neljänneksi soitetuin kappale[4]. Kyseiseltä albumilta Iina Kangasharju esitti vuoden 2012 lokakuussa suorana televisioidussa Plan Ilta Lapselle -konsertissa Uutelan säveltämän ja Samuli Koivulahden sanoittaman kappaleen "Taivaanrannanmaalari"[18].
Vuonna 2020 Jari Uutela teki nuorisotyöhön liittyvän J.A.M.S-projektin merkeissä kaksi kappaletta Askolan ja Monninkylän ala-asteiden oppilaiden kanssa.[19]
Lähteet
Aiheesta muualla