Jared Tristan Padalecki (s. 19. heinäkuuta 1982 San Antonio, Texas) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Padalecki varttui Texasissa. Hän näytteli 2000-luvun alussa televisiosarjassa Gilmoren tytöt sekä useissa elokuvissa, muun muassa Päivä New Yorkissa ja House of Wax. Vuosina 2005–2020 Padalecki on esittänyt Sam Winchesteriä CW:n televisiosarjassa Supernatural.
Elämäkerta
Nuoruus
Padalecki syntyi San Antoniossa Texasissa[1][2] puolalaiset juuret omaavaan roomalaiskatoliseen perheeseen.lähde? Padaleckilla on vanhempi veli, Jeff, sekä nuorempi sisar, Megan.
Koulut
Padalecki kävi James Madison High School -koulua San Antoniossa, josta hän valmistui vuonna 2000. Vuonna 1998 Padalecki ja hänen parinsa Chris Cardenas voittivat National Forensic League -järjestön mestaruuden sarjassa Duo Interpretation.[3] Padalecki voitti FOX-televisioyhtiön vuoden 1999 Claim to Fame -kilpailun; jonka avulla hän pääsi esiintymään Teen Choice -gaalaan ja tapasi nykyisen managerinsa. Valmistuttuaan high schoolista vuonna 2000 Padalecki muutti Los Angelesiin Kaliforniaan panostaakseen näyttelemiseen, vaikka suunnittelikin alun perin jatkavansa opiskelua Texasin yliopistossa.[1]
Ura
Padaleckin ensimmäinen rooli oli sivuosa vuoden 1999 elokuvassa A Little Inside. Vuonna 2000 Padalecki valittiin näyttelemään Dean Foresteria menestyssarjaan Gilmoren tytöt, jossa hän oli mukana vuoteen 2005 saakka. 2000-luvun alussa Padalecki näytteli useissa televisioelokuvissa, kuten Silent Witness ja Close to Home.
Padalecki esitti vuoden 2003 elokuvassa Villi tusina nimeämätöntä koulukiusaajaa näyttelijäkollegansa Tom Wellingin suosittelemana. Vuonna 2002 Padalecki valittiin näyttelemään Disneyn elokuvaan Delfiinikesä, jossa hän näyttelee Zachary Grey -nimistä luokkatoverinsa huomiota kerjäävää teiniä. Vuonna 2004 hän esitti Mary-Kate ja Ashley Olsenin komediassa Päivä New Yorkissa Trip Leitonia, johon molemmat Olsenien näyttelemät hahmot ovat ihastuneet. Padalecki sai samana vuonna myös pienen roolin trilleristä Flight of the Phoenix yhdessä Dennis Quaidin ja Hugh Laurien kanssa. Vuonna 2005 Padalecki näytteli yhdessä Elisha Cuthbertin, Chad Michael Murrayn ja Paris Hiltonin kanssa kauhuelokuvassa House of Wax sekä murhamysteerielokuvassa Cry Wolf.[4]
Samana vuonna Padalecki sai roolin Sam Winchesterina The WB:n sarjasta Supernatural: Sam ja hänen veljensä Dean (Jensen Ackles) ajelevat ympäri Yhdysvaltoja etsimässä paranormaaleja olentoja. Sarjaa tuotettiin yhteensä 15 tuotantokautta vuosina 2005–2020.
Yksityiselämä
Padalecki seurusteli elokuvan Cry Wolf vastanäyttelijänsä Sandra McCoyn kanssa kolme vuotta ennen kihlautumista vuoden 2008 alussa. Kihlaus purkautui heti huhtikuussa 2008. Virallisesti Padalecki myönsi eron Supernatural-sarjan fanitapaamisessa Dallasissa.
Padalecki meni vuonna 2010 naimisiin Supernatural-vastanäyttelijän Genevieve Cortesen kanssa. Pari asuu Vancouverissa Kanadassa,[5][6] ja heillä on kaksi poikaa ja tytär.
Filmografia
Elokuvat
Televisiosarjat
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Henkilöt | |
---|