Janne Jokinen (s. 7. lokakuuta 1999 Janakkala) on suomalainen jääkiekkoilija, joka edustaa Mestis-joukkue Kajaanin Hokkia. Hän toimii joukkueen kapteenina. Jokinen on pelipaikaltaan oikea laitahyökkääjä.[1]
Ura
Seuraura
Jokinen on Hämeenlinnan Pallokerhon kasvatti. Hän toimi kaudella 2014–2015 seuran C-nuorten kapteenina. Jokinen oli C-nuorten SM-karsinnoissa tehoilla 7+11=18 joukkueensa paras pistemies ja hän jakoi HPK:n sisäisen syöttöpörssin voiton Olli Maansaaren kanssa.[2] Jokinen pelasi kauden aikana myös yhden ottelun lainalla Valkeakosken Kiekko-Ahman B2-nuorissa. Kaudella 2016–2017 hän toimi HPK:n B-nuorten kapteenina.[1] Kaudella 2017–2018 Jokinen oli seuran A-nuorten toiseksi paras maalintekijä ja neljänneksi paras pistemies tehoilla 17+19=36. Pudotuspeleissä hän oli tehoilla 3+2=5 joukkueen paras maalintekijä ja Jokinen jakoi HPK:n sisäisen pistepörssin voiton Erkka Seppälän kanssa.[3]
Kesäkuussa 2018 Jokinen teki 1+1-vuotisen juniorisopimuksen HPK:n SM-liigajoukkueen kanssa.[4] Hän pelasi kauden 2018–2019 lähes kokonaan seuran A-nuorissa. Jokinen ei tehnyt kuitenkaan vielä liigadebyyttiään, mutta hän debytoi kuitenkin miesten peleissä pelattuaan lainalla Mestis-joukkue Lempäälän Kisassa kaksi runkosarja- ja kaksi Suomen Cupin ottelua. Kaudella 2019–2020 Jokinen nousi HPK:n A-nuorten varakapteeniksi.[1] Hän oli 17 osumallaan joukkueen paras maalintekijä Jere Jokisen kanssa.[5] Janne Jokinen pelasi ensimmäisen ja kauden ainoaksi jääneen miesten pääsarjaottelunsa Mestarien liigassa 8. lokakuuta 2019 tanskalaista Rungsted Seier Capitalia vastaan, kun CHL:ssä jatkomahdollisuudet menettänyt HPK antoi ottelussa mahdollisuuden kolmelle debytantille.[6] Hänet merkittiin joukkueen nelosketjun vasempaan laitaan Mikko Lahtelan sekä toisen debytantin, Santtu Hakasen viereen.[7] Jokinen sai ottelussa jääaikaa 11.48 minuuttia.[8]
Jokinen siirtyi kaudeksi 2020–2021 yksivuotisella sopimuksella Mestiksen nousijajoukkue Forssan Palloseuran riveihin.[9] Hänen varsinainen tulokaskautensa sarjassa toi 28 runkosarjaottelussa tehot 5+4=9.[1] Kaudeksi 2021–2022 Jokinen siirtyi jatkamaan Mestis-pelejään vuoden mittaisella sopimuksella Kajaanin Hokkiin.[10] Hän oli 11 osumallaan joukkueen kolmanneksi paras maalintekijä Samu Pyykkösen kanssa.[11] Toukokuussa 2022 Jokinen teki Hokin kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen,[12] kuten taas kesäkuussa 2023.[13]
Kaudella 2023–2024 Jokinen jakoi 12 osumallaan Hokin sisäisen maalipörssin voiton Juuso Aaltosen kanssa. Karsintasarjassa hän oli joukkueen paras pistemies ja syöttäjä tehoilla 2+6=8.[14] Toukokuussa 2024 Jokinen teki Hokin kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.[15] Kaudeksi 2024–2025 hänet nimettiin joukkueen kapteeniksi.[16]
Maajoukkueura
Jokinen on pelannut 17 nuorten maaottelua.[1]
Tilastot
|
|
Runkosarja
|
|
Pudotuspelit
|
Kausi
|
Joukkue
|
Liiga
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
2016–2017 |
HPK |
A-SM |
3 |
1 |
0 |
1 |
2 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2017–2018 |
HPK |
A-SM |
52 |
17 |
19 |
36 |
52 |
5 |
3 |
2 |
5 |
2
|
2018–2019 |
HPK |
A-SM |
34 |
8 |
9 |
17 |
95 |
6 |
1 |
0 |
1 |
10
|
|
LeKi |
Mestis |
2 |
0 |
2 |
2 |
0 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2019–2020 |
HPK (A) |
A-SM |
49 |
17 |
10 |
27 |
24 |
1 |
0 |
0 |
0 |
0
|
2020–2021 |
FPS |
Mestis |
28 |
5 |
4 |
9 |
8 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2021–2022 |
Hokki |
Mestis |
52 |
11 |
7 |
18 |
52 |
7 |
0 |
0 |
0 |
4
|
2022–2023 |
Hokki |
Mestis |
52 |
9 |
17 |
26 |
24 |
– |
– |
– |
– |
–
|
2023–2024 |
Hokki |
Mestis |
47 |
12 |
7 |
19 |
30 |
– |
– |
– |
– |
–
|
5 kautta |
yhteensä |
Mestis |
181 |
37 |
35 |
72 |
114 |
7 |
0 |
0 |
0 |
4
|
Lähteet
Viitteet