Jani Kiviharju (s. 26. joulukuuta 1974 Turku) on suomalainen entinen jääkiekkoilija, joka toimii nykyään Turun Palloseuran B1-nuorten päävalmentajana.
Kiviharju oli pelipaikaltaan oikea laitahyökkääjä. Hän edusti urallaan SM-liigassa vain TPS:ää tehden yhteensä 359 runkosarjaottelussa tehot 36+66=102 ja hän keräsi 190 jäähyminuuttia. Pudotuspeleissä Kiviharju pelasi 67 ottelua tehopistein 10+11=21 ja keräten 36 jäähyminuuttia. Pienikokoinen Kiviharju tunnettiin TPS:ssä lähinnä nelosketjun "ärhäkkänä taistelijana", joka sai vastuuta erikoistilanteissa ja ärsytti vastustajia. Hän pelasi urallaan myös Ranskassa ja Tanskassa.[1] Hänen poikansa Aron on oman ikäluokkansa maailmanlaajuisesti lahjakkaimpia kiekkoilijoita.
Pelaajaura
Kiviharju oli TuTon kasvatti. Hän pelasi myöhemmät juniorivuotensa kuitenkin Turun Palloseurassa, jossa Kiviharju voitti A-nuorten SM-hopeaa vuosina 1993 ja 1994. Kaudella 1994–1995 hän pelasi ensimmäiset miesten pelinsä I-divisioonajoukkue Kiekko-67:ssä, jossa tulokaskausi toi 44 runkosarjaottelussa tehot 13+25=38, joilla Kiviharju voitti joukkueen sisäisen syöttöpörssin ja jakoi sisäisen pistepörssin voiton Arto Vuodin kanssa. Kaudella 1995–1996 hän voitti tehoilla 10+35=45 joukkueen sisäisen piste- ja syöttöpörssin.[2]
Kaudeksi 1996–1997 Kiviharju siirtyi TPS:n SM-liigajoukkueeseen, jossa tulokaskausi toi 37 runkosarjaottelussa tehot 4+4=8 sekä viidessä playoff-ottelussa yhden syöttöpisteen. Hän voitti kauden päätteeksi SM-hopeaa. Kiviharju voitti TPS:ssä sittemmin myös Suomenmestaruuden vuosina 1999, 2000 ja 2001 sekä SM-hopeaa vuonna 2004. Hän jakoi viimeimpänä mainitun kevään pudotuspelien tehotilaston voiton joukkuetoverinsa Joni Liuksen ja Ilveksen Toni Dahlmanin kanssa lukemalla +7. Kiviharju teki SM-liigassa parhaillaan 22 tehopistettä kaudella 1999–2000. Hän muodosti 2000-luvun puolella tunnetun "rottaketjun" Mikko Rauteen ja Marco Tuokon kanssa.[3] Kiviharju edusti TPS:ää myös EHL:ssä kausina 1996–1997, 1997–1998 ja 1999–2000 sekä Spengler Cupissa vuonna 2003.[2]
Kausi 2004–2005 oli Kiviharjulle ensimmäinen Turun ulkopuolella; hän edusti Ranskan Ligue Magnusissa pelannutta Scorpions de Mulhousea, jossa Kiviharju voitti mestaruuden keväällä 2005. Elokuussa 2005 hän teki sopimuksen tanskalaisjoukkue EfB Ishockeyn kanssa.[4] Kiviharju jakoi tehoilla 11+12=23 joukkueen sisäisen pistepörssin kolmannen sijan Sami Karjalaisen kanssa.[2] Hän lopetti pelaajauransa kevääseen 2006.
11. helmikuuta 2012 Kiviharju vahvisti II-divisioonajoukkue Kuusamon Pallo-Karhuja ottelussa Sotkamon Kiekkoa vastaan. Ottelussa PaKaa vahvisti myös muita entisiä TPS-pelaajia; Kalle Sahlstedt, Tony Virta, Mikko Eloranta, Mika Suoraniemi sekä aiemmin kauden 2011–2012 aikana joukkueen pelaajavalmentajana toiminut Marko Kiprusoff. Vastaavanlainen II-divisioonaottelu, jossa oli mukana ex-TPS-pelaajia, järjestettiin PaKassa myös vuotta aiemmin.[3][5]
Valmentajaura
Kiviharju on toiminut pelaajauransa jälkeen mm. TPS:n A-nuorten apuvalmentajana. Tammikuussa 2011 hän liittyi loppukaudeksi 2010–2011 Jukka Koivun johtamaan TPS:n SM-liigajoukkueen valmennustiimiin.[6] Kiviharju liittyi TPS:n valmennustiimiin taas lokakuussa 2012 Juha Pajuojan apuvalmentajaksi loppukaudeksi 2012–2013.[7]
Kiviharju ei valmentanut TPS-pestinsä jälkeen välillä missään, vaan piti kaksi välikautta.[2] Hänet nimettiin taas TPS:n apuvalmentajaksi ja joukkueenjohtajaksi Ari-Pekka Selinin johtamaan valmennustiimiin kolmivuotisella sopimuksella kaudeksi 2015–2016.[8] Kaudeksi 2017–2018 Kiviharju siirtyi C-junioreiden valmentajaksi[9] ja 2018–2019 B-junioreiden valmentajaksi.
Tilastot
|
|
Runkosarja
|
|
Pudotuspelit
|
|
Palkinnot
|
Kausi
|
Joukkue
|
Liiga
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
O
|
M
|
S
|
Pist.
|
RM
|
|
|
|
|
|
|
1994–1995 |
Kiekko-67 |
I-divisioona |
44 |
13 |
25 |
38 |
80 |
3 |
1 |
2 |
3 |
2
|
1995–1996 |
Kiekko-67 |
I-divisioona |
38 |
10 |
35 |
45 |
65 |
6 |
3 |
3 |
6 |
16
|
1996–1997 |
TPS |
SM-liiga |
37 |
4 |
4 |
8 |
16 |
5 |
0 |
1 |
1 |
2
|
1997–1998 |
TPS |
SM-liiga |
29 |
5 |
3 |
8 |
20 |
4 |
0 |
1 |
1 |
2
|
1998–1999 |
TPS |
SM-liiga |
53 |
2 |
11 |
13 |
26 |
10 |
1 |
1 |
2 |
10 |
|
1999–2000 |
TPS |
SM-liiga |
51 |
9 |
13 |
22 |
44 |
11 |
3 |
1 |
4 |
0 |
|
2000–2001 |
TPS |
SM-liiga |
52 |
8 |
12 |
20 |
20 |
10 |
1 |
4 |
5 |
2 |
|
2001–2002 |
TPS |
SM-liiga |
42 |
4 |
8 |
12 |
28 |
7 |
2 |
1 |
3 |
2
|
2002–2003 |
TPS |
SM-liiga |
54 |
1 |
7 |
8 |
26 |
7 |
0 |
1 |
1 |
6
|
2003–2004 |
TPS |
SM-liiga |
41 |
3 |
8 |
11 |
10 |
13 |
3 |
1 |
4 |
12
|
2004–2005 |
HC Mulhouse |
Ranska |
25 |
10 |
18 |
28 |
26 |
10 |
5 |
4 |
9 |
4
|
2005–2006 |
EfB Ishockey II |
Tanska I |
1 |
3 |
4 |
7 |
0 |
– |
– |
– |
– |
–
|
|
EfB Ishockey |
Tanska |
27 |
11 |
12 |
23 |
46 |
5 |
2 |
2 |
4 |
8
|
2011–2012 |
PaKa |
II-divisioona |
1 |
0 |
1 |
1 |
2 |
– |
– |
– |
– |
–
|
8 kautta |
yhteensä |
SM-liiga |
359 |
36 |
66 |
102 |
190 |
67 |
10 |
11 |
21 |
36
|
Lähteet
Viitteet