Lipchitz syntyi liettuanjuutalaisen rakennusurakoitsijan poikana Venäjällä, johon Liettua silloin kuului. Hän opiskeli ensin isänsä toiveesta insinööriksi mutta muutti äitinsä avustuksella vuonna 1909 Pariisiin, jossa opiskeli École des Beaux-Arts- ja Académie Julian -taideoppilaitoksissa. Pariisissa hänen tuttavapiiriinsä kuuluivat Juan Gris, Pablo Picasso ja Amedeo Modigliani. [2]
Ystäviensä ja ajan hengen vaikutuksesta Lipchitz suuntautui kuvanveistossaan kubismiin vuonna 1920, jolloin hän piti ensimmäisen näyttelynsä. Pian hän eteni kubismista kohti persoonallisempaa tyyliä, kevyempiä muotoja ja tunnepitoistempaa ilmaisua. Vuonna 1925 hän kehitti tyylin, joka pohjautui arabeskien hienovaraiseen liikkeeseen.[2] Myöhemmin häntä alkoi kiinnostaa surrealismi ja muun muassa uudelleensyntymiseen liittyvät mysteerit.[1]
Vuodesta 1963 Lipchitz vietti osan vuodesta työskennellen Italian Pietrasantassa, jossa hän ystävystyi intersukupuoliseksi itsensä kokeneen kuvanveistäjä Fiore de Henriquezin (1921–2004) kanssa. Lipchitz kuoli 1973 Caprin saarella ja haudattiin Jerusalemiin.
Lähteet
↑ abSalonen, Lippo & Salonen, Sirkka (suom.) & Väänänen, Juha (toim.): Kuka teki mitä, Kuvitettu elämäkerrallinen hakuteos. (Alkuteos Howat, Gerald & Wallis, Frank (toim.): Who Did What? Mitchell Beazley Illustrated Biographical Dictionary. Mitchell Beazley 1985) Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1986. ISBN 951-643-251-4
↑ ab”Lipchitz, Jacques”, Otavan suuri ensyklopedia, 5. osa (kriminologia-makuaisti), s. 3771. Otava, 1978. ISBN 951-1-04827-9