Jaana Katriina Sintonen (s. 10. elokuuta 1969 Lahti)[1] on suomalainen kilpauransa lopettanut koripalloilija.
Pelaajaura
SB-Girlsin kasvatti Sintonen aloitti pääsarjauransa Sampo Basketissa, jossa hän pelasi neljä kautta saavuttaen kaksi Suomen mestaruutta, kaksi SM-pronssia ja kaksi Suomen cup-mestaruutta. Syksyllä 1989 Sintonen siirtyi Turun Rientoon, jossa hän saavutti yhden Suomen mestaruuden, yhden SM-pronssin ja kerran Suomen cupin. Kauden 1990–1991 Sintonen pelasi Mercerin yliopistossa. Kauden 1993–1994 Sintonen pelasi Forssan Alussa, jossa voitti sekä Suomen mestaruuden että cupin. Seuraavat kaksi kautta hän edusti Tampereen Pyrintöä, minkä jälkeen hän kävi pelaamassa Saksassa ennen paluutaan Alkuun kolmen kauden ajaksi. Alku voitti jokaisella kaudella Suomen mestaruuden ja kerran Suomen cupin.[2] Syksyllä 1999 Sintonen siirtyi Saksaan, DJK Aschaffenburgiin, jossa hän voitti kauden päätteeksi Bundesliigan hopeaa ja joka selviytyi Ronchetti Cupissa välieriin asti.[3][4]
Sintonen pelasi Suomen maajoukkueessa vuosina 1987–2000 104 maaottelua 6,3 pisteen keskiarvolla. Hän kuului Suomen Pohjoismaiden mestaruuden vuonna 2000 voittaneeseen joukkueeseen.[5][6]
Saavutukset
Henkilökohtaiset saavutukset
Joukkuesaavutukset
- Pohjoismaiden mestaruus 2000
- Ronchetti Cupin välierissä 2000
- Saksan Bundesliigan hopeaa 2000
- Suomen mestaruus 1987, 1988, 1990, 1994, 1997, 1998 ja 1999
- SM-pronssia 1986, 1989 ja 1993
- Suomen cup 1987, 1988, 1993, 1994 ja 1998
Lähteet
Viitteet