Kirje liittyi Dreyfusin tapaukseen, jossa kapteeni Alfred Dreyfusin väitettiin välittäneen saksalaisille sotasalaisuuksia. Zola syytti kirjeessään seitsemää korkea-arvoista upseeria ja kolmea käsialatutkijaa todisteiden keksimisestä Dreyfusia vastaan ja totuuden peittelystä.[1] Mainitut upseerit olivat pääesikunnassa työskennellyt majuri Armand du Paty de Clam, joka oli kohdistanut epäilyt Dreyfusiin, entinen sotaministeri, kenraali Auguste Mercier, silloinen sotaministeri, kenraali Jean-Baptiste Billot, pääesikunnan päällikkö, kenraali Raoul Le Mouton de Boisdeffre, pääesikunnan apulaispäällikkö, kenraali Charles-Arthur Gonse sekä tapauksen tutkintaan osallistuneet kenraali Georges-Gabriel de Pellieux ja komentaja Ravary. Käsialatutkijat olivat Belhomme, Varinard ja Couard.[2]
L’Aurore-lehden oli perustanut edellisenä vuonna tunnettu vasemmistopoliitikko Georges Clemenceau, joka Zolan tavoin halusi puhdistaa Dreyfusin maineen.
Kirjeen laajan suosion seurauksena lausahdus J’accuse on muodostunut suuttumuksen tai syytösten ilmaisuksi vallanpitäjiä tai väärinkäytöksiä tehneitä kohtaan, myös ranskalaisen kielialueen ulkopuolella.
Kirjeen sisältö
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. Tarkennus: Outoja ilmaisuja ja rakenteen hajanaisuutta. Kappaletta on varsin hankala lukea.
Zola väitti, että Dreyfusin saama tuomio perustui valheelliseen syytteeseen vakoilusta ja oli tämän lisäksi oikeuden vääristelyä. Hän osoittaa ensin, että koko tapauksen takana oli majuri du Paty de Clam. Zola toteaa: ”Hän oli se, joka keksi suunnitelman sanella bordereaun teksti Dreyfusille; hän oli se, joka sai idean tarkkailla häntä peileillä vuoratussa huoneessa. Ja hän oli se, jonka eversti Forzinetti näki kuljettavan suljettua lyhtyä, jonka hän aikoi avata syytetyn nukkuessa, toivoen, että äkillisen valonvälähdyksen herättämänä Dreyfus myöntäisi syyllisyytensä.”
Sen jälkeen Zola osoittaa, että jos tapauksen tutkimus olisi tehty kunnolla, todisteet osoittaisivat selvästi, että tapaukselle olennaiseksi muodostunut lappunen, lempinimeltään ”bordereau”, oli peräisin jalkaväen upseerilta, ei tykistöupseerilta, kuten Dreyfusilta.
Zola väittää Dreyfusin syyttömyyden käyvän ilmi tapauksen olosuhteista, todetessaan: ”Nämä, herra presidentti, ovat ne tosiseikat, jotka selittävät, miten tämä suoranainen oikeusmurha saattoi tapahtua; järjen puute, Dreyfusin taloudellinen tilanne, motiivin puute ja hänen jatkuvat syyttömyyden huutonsa yhdessä osoittavat, että hän on majuri du Paty de Clamin kiihkeän mielikuvituksen, tätä ympäröivien uskonnollisten piirien sekä aikaamme häpäisevän ’juutalaisjahdin’ uhri.”[3]
Zola osoittaa, että eversti Ferdinand Walsin Esterhazy oli se, kenet tulisi oikeasti tuomita tästä rikoksesta. Esterhazyn syyllisyydestä oli todisteita, mutta häntä ei voitu julistaa syylliseksi julistamatta samalla koko esikuntaa syylliseksi, joten sotaministeriö peitti hänen syyllisyytensä.
Kirjeensä lopussa Zola syyttää kenraali Billot’ta siitä, että tällä oli hallussaan kiistämättömät todisteet Dreyfusin syyttömyydestä ja että tämä tarkoituksellisesti peitteli niitä. Zola syyttää sekä kenraali de Boisdeffrea että kenraali Gonsea uskonnollisesta ennakkoluulosta ja syrjinnästä kapteeni Dreyfusia kohtaan.
Zola syyttää kolmea käsiala-asiantuntijaa, Belhommea, Varinardia ja Couardia, valheellisien ja tarkoitusellisesti harhaanjohtavien raporttien laatimisesta, ”ellei lääkärintarkastus osoittaisi heidän kärsivän näkö- ja harkintakykyä” heikentävästä tilasta.
Viimeisen syytöksensä Zola jakaa ensimmäiselle sotatuomioistuimelle lain rikkomisesta heidän julistettuaan Dreyfusin syylliseksi salassa pidetyn asiakirjan perusteella, ja toiselle sotatuomioistuimelle tietoisesta rikoksesta, eversti Esterhazyn vapauttamisesta.
