Järjestyshäiriö oli Jyväskylästä lähtöisin ollut, vuonna 1997 perustettu rock-pop-yhtye.[1]
Yhtyeen ensimmäisen albumin Tuhlatut päivät, valvotut yöt julkaisi Spinefarm Records vuonna 2005. Spinefarmille tehdyn ensilevyn jälkeen yhtye siirtyi levyttämään lahtelaiselle Levy-yhtiö -levy-yhtiölle. Levy-yhtiö julkaisi Järjestyshäiriö toisen albumin, Takapihojen rocktähdet syksyllä 2006. Syksyllä 2007 albumista julkaistiin uusi versio USB-muodossa nimellä Takapihojen Rocktähdet+. Julkaisu oli Suomen ensimmäinen USB-formaatissa julkaistu albumi.[2]
Vuonna 2008 yhtye solmi levytyssopimuksen Warner Music Finlandin kanssa ja keväällä 2009 ilmestyi kolmas albumi Lopullinen ratkaisu. Levyn ensimmäinen single ”Karkuri” nousi Suomen single- ja latauslistan ensimmäiselle sijalle ja muun muassa YleX-radiokanavan A-soittolistalle.
Yhtye alkoi valmistella neljättä studioalbumiaan vuonna 2010.[3] Jyrki Tuovisen tuottama albumi neljäs albumi julkaistiin kuitenkin vasta 20. helmikuuta 2015.[4] Albumin ensimmäinen single ”Rantakatu” julkaistiin maaliskuussa 2014.[5] Yhtye osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun 2015 kappaleella ”Särkyneiden sydänten kulmilla”.[6]
Yhtye tiedotti marraskuussa 2015 lopettavansa toimintansa tammikuussa 2016.[7]
Julkaisut
Lähteet
Aiheesta muualla