Itä-Suomen sotilaslääni |
|
Toiminnassa |
1.1.2008 – 31.12.2014 |
Valtio |
Suomi |
Puolustushaarat |
Maavoimat |
Osa joukkoa |
Suomen puolustusvoimat |
Tukikohta |
Kouvola |
Marssi |
Asemies |
Vuosipäivät |
24. helmikuuta |
Infobox OK |
Itä-Suomen sotilaslääni (lyh. ISSl) oli Suomen puolustusvoimien maavoimien johtamasta operatiivisesta sotilasläänistä, jonka esikunta (ISSlE) oli Kouvolan kasarmialueella ja yleisöpalvelualueet jakautuivat viiteen maakunnalliseen aluetoimistoon, joista Etelä-Savon aluetoimisto oli osa sotilasläänin esikuntaa. Pohjois-Savon aluetoimisto oli osa Savo-Karjalan alueellisen sotilasläänin esikuntaa. Pohjois-Karjalan, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson aluetoimistot olivat joukko-osastoissa. Kunniamarssina oli Asemies ja vuosipäivä 24. helmikuuta.
Sotilaslääni lakkautettiin osana puolustusvoimauudistusta vuoden 2014 lopussa, jolloin toiminta siirtyi Karjalan ja Kainuun prikaateille.
Organisaatio
Sotilasläänin komentajan alaisuudessa olivat[1]:
Näiden lisäksi maasotakoulu, jonka alaisuudessa oli Etelä-Karjalan aluetoimisto Lappeenrannassa, oli sotilasläänin komentajan alainen valmius-, operatiivisissa ja asevelvollisuusasioissa ja Utin jääkärirykmentti valmiuden kohottamisessa ja virka-apuasioissa.[1]
Itä-Suomen sotilasläänin esikunta
Esikunnan esikuntapäällikköinä olivat[2]:
- eversti Pekka Tynkkynen 1. tammikuuta 2008 - 31. elokuuta 2011
- eversti Teppo Lahti 1. syyskuuta 2011 - 31. joulukuuta 2012
- eversti Antti Lehtisalo 1. tammikuuta 2013 - 31. joulukuuta 2014
Esikuntaan kuului perustettaessa Kouvolassa henkilöstöosasto ja operatiivinen osasto sekä Mikkelissä Etelä-Savon aluetoimisto. Vuoden 2010 kokoonpanossa oli suoraan esikunnan alaisuuteen sijoitettu Pohjois-Savon aluetoimisto Kuopiossa sekä aiemmin Etelä-Savon aluetoimiston alaisuudessa ollut Savon sotilassoittokunta. Lakkautettaessa esikunnan alaisuudessa oli lisäksi Joensuun Pohjois-Karjalan aluetoimisto ja soittokunta oli lakkautettu jo aiemmin.[3]
Ampuma-alueet
Sotilasläänin alaiset ampuma-alueetlähde?:
Komentajat
Sotilasläänin komentajina olivat:
Lähde
Viitteet
- ↑ a b Tynkkynen 2014 s. 34-35
- ↑ Tynkkynen 2014 s. 38
- ↑ Tynkkynen 2014 s. 39-40
- ↑ Tynkkynen 2014 s. 75
- ↑ Tynkkynen 2014 s. 91
Aiheesta muualla