Teollisuusmies Evaristo Marni palkkaa juopon Tonion polttamaan kilpailijansa Andrea Vivantin tehtaan. Vivantia syytetään vakuutuspetoksesta ja hänet tuomitaan elinkautiseen vankeuteen. Syyllisyyttä poteva Marni ottaa Vivantin tyttären Lidian kasvatettavakseen.[1][2]
Vietettyään 13 vuotta vankilassa Vivanti pakenee päästäkseen näkemään tytärtään. Hän tapaa kapakassa Tonion, joka kiristää Marnia tämän allekirjoittaman kirjelapun avulla. Vivanti saa sen käsiinsä, pääsee selville juonesta ja päättää kostaa Marnille. Nähtyään tyttärensä, joka on rakastunut Marnin poikaan Robertoon, hän luopuu suunnitelmastaan. Sillä välin kirjelapun katoamisen huomannut Tonio tunkeutuu Marnin huvilaan ja sytyttää sen palamaan. Vivanti pelastaa Marnin tulipalosta. Tämä tunnustaa kuolinvuoteellaan syyllisyytensä ja kehottaa Vivantia huolehtimaan tyttärestään ja nyt orvoksi jäävästä Robertosta.[1][2]
Itala Filmin tuottaman[1][2]Isän on kerrottu perustuvan elokuvan valmistumisvuonna kuolleen August Strindbergin samannimiseen näytelmään[3]. Se oli aikansa tunnetuimpiin teatterinäyttelijöihin kuuluneen Ermete Zacconin ensimmäinen elokuvarooli[4]. Erikoistehosteista vastasi Segundo de Chomón[1][2].
Isä edustaa varhaista realistista suuntausta italialaisessa elokuvassa[5]. Se esittää yhteiskunnan ongelmien johtuvan taloudellisesta kehityksestä ja nykyajan paheista. Teollisuusmiehen ahneuden ja tekopyhyyden vastakohdaksi asetetaan tavallisten ihmisten moraaliset arvot. Kaupunkiympäristö jakautuu palatseihin ja tehtaisiin ja toisaalta kapakoihin ja slummeihin.[6]
Elokuva oli suuri yleisö- ja arvostelumenestys. Kriitikot kiittivät sitä varsinkin Zacconin inhimillisesti totuudenmukaisesta näyttelijänsuorituksesta ja taidokkaasti toteutetusta tulipalokohtauksesta.[1][2] Myöhemmän arvion mukaan Isä oli tärkeä askel elokuvataiteen kehityksessä, joka osoitti että näyttelijäntyö saattoi itsessään tehdä elokuvasta taideteoksen[7].
Suomessa Isää esitettiin alkuvuodesta 1913[8][9] ja uudelleen vuonna 1915[10]. Lehtimainoksen mukaan kyseessä oli mestariteos, ”näytäntökauden valtavin, jännittävin ja surullisin draama”[9]. Tuulispään arvostelija kuvaili elokuvaa ”vaikuttavaksi, totuudenmukaiseksi ja mieltäkiinnittäväksi”[11].
