Isaac Edward Slade (s. 26. toukokuuta 1981 Denver, Colorado) on yhdysvaltalaisen pianorock-yhtyeen The Frayn päälaulaja, pääsanoittaja, pianisti ja yksi perustajista.
Nuoruus
Slade kasvoi Denverin alueella perheensä, vanhempiensa – joista molemmat olivat lähetyssaarnaajia – ja kahden nuoremman veljensä Calebin ja Micahin kanssa. Hän aloitti laulamisen ollessaan kahdeksanvuotias ja pianonsoiton 11-vuotiaana menetettyään äänensä hetkellisesti. Slade kirjoitti ensimmäisen laulunsa 16-vuotiaana ja oppi soittamaan kitaraa ollessaan lukiossa.
Ura
Slade liittyi Ember-yhtyeeseen, johon kuuluivat hänen lisäkseen tulevat The Frayn jäsenet Dave Welsh ja Ben Wysocki. Yhtye hajosi pian ja myöhemmin, keväällä 2002, Slade ja Joe King perustivat kahden miehen duon, mikä johti laulujen kirjoittamiseen. He lisäsivät myöhemmin Sladen nuoremman veljen Calebin basistiksi ja Zach Johnsonin rumpaliksi. Johnson lähti pian käydäkseen New Yorkin taidekoulua ja Caleb erotettiin.
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Taiteenala | |
---|
Muut | |
---|