Irmer Forsius (21. joulukuuta1892Porvoo – 25. syyskuuta1930) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat kouluneuvos Valter Voldemar Forsius ja Emilia Sofia Lilius. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Dagny Ilona Linnea Sabellin (Sabelli) kanssa, jonka kuoltua vuonna 1920 hän avioitui toisen kerran vuonna 1924 Alma Verna Biesen kanssa.[1][2]
Forsius kirjoitti ylioppilaaksi Nya svenska samskolanista vuonna 1912 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Hän jatkoi opintojaan Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan maanviljely-taloudellisella osastolla vuosina 1912–1915. Haminan taistelukoulun hän suoritti vuonna 1918 ja kapteenikurssin Sotakorkeakoulussa vuonna 1926. Kaasusuojelukurssin hän kävi vuonna 1927 ja Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1930. Hän suoritti tutkimusmatkan Petsamoon vuonna Kuopion museon stipendiaattina.[1][2]
Jääkäriaika
Jääkäripataljoona 27:n 4. komppania.
Forsius liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 13. tammikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa.[1][2]
Forsius astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 vänrikiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan aluksi joukkueenjohtajaksi 5. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin maaliskuussa 3. Täydennyspataljoonaan ja edelleen 8. huhtikuuta 1918 päälliköksi 6. Jääkärirykmentin 16. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan missä joukko-osastossa otti osaa taisteluihin Sainiolla ja Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
Sisällissodan jälkeen Forsius toimi joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä 6. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 6:ssa, jonka nimi muuttui ensin Jääkäripataljoona n:o 3:ksi, sitten Kajaanin sissipataljoonaksi ja vihdoin Pohjanmaan jääkäripataljoonaksi. Hänet siirrettiin 19. marraskuuta 1918 Itä-Suomen jalkaväkirykmentti n:o 5:een, minkä nimeksi sittemmin tuli Pohjois-Savon rykmentti. Hän toimi aluksi 2. komppanian päällikkönä ja 1. joulukuuta 1920 alkaen rykmentin rahastonhoitajana. Uudenmaan rykmentin 1. konekiväärikomppanian päälliköksi hänet siirrettiin 27. huhtikuuta 1921, josta hänet siirrettiin edelleen 17. lokakuuta 1923 päälliköksi 1. Erillisen konekiväärikomppaniaan ja 8. toukokuuta 1926 jälleen Uudenmaan rykmenttiin 3. konekiväärikomppanian päälliköksi. Aliupseerikoulun johtajaksi hänet komennettiin 29. kesäkuuta 1928 ja 30. toukokuuta 1929 komentajaksi 2. pataljoonaan. Hän on hoitanut toimensa ohella myös Uudenmaan rykmentin kaasu-upseerin tehtäviä vuosina 1927–1928 ja 1. Divisioonan kaasu-upseerin tehtäviä vuosina 1927–1928.[1][2]
Opetustoimi
Forsius on toiminut kone- ja pikakivääripalveluksen opettajana Kadettikoulussa vuonna 1926.[1][2]
Luottamustehtävät
Forsius toimi I. Divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä hän toimi vuonna 1929.[1][2]
Julkaisut
Forsius julkaisi eläin- ja kasvitieteellisiä kirjoituksia tämän alan aikakauslehdissä sekä kertomuksia ja runoja useissa julkaisuissa.[1][2]
Lähteet
Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
.svg){kind=small}
