Irene Vallejo Moreu (s. 1979) on espanjalainen klassisten kielten filologi ja kirjailija.[1] Hän on väitellyt kreikkalais-roomalaisen kirjallisuuskaanonin kehityksestä[2].
Vallejo on aiemmin kirjoittanut romaaneja. Hänen ensimmäinen tietokirjansa Papyrus sisältyi The Economist -lehden vuoden 2022 parhaiden kirjojen luetteloon.[3] Kirja saa monisanaiset kehut The Guardianin artikkelissa.[4]
Markus Leikola tyrmää arviossaan Parnassossa kirjan kovasanaisesti. Hän taustoittaa ensin kertomalla kirjan saamasta huikeasta menestyksestä ja yleensä tieteen popularisoinnin suosiosta. Sitten hän kysyy: "[M]iksei tietokirjallisuus saisi olla viihdettä?" Leikolaa tuo häiritsevä kysymys ei jätä rauhaan yhdelläkään kirjan 650 sivulla. Hän ihmettelee, että kirjoittaja laatii ylistyslaulun kirjansa käsittelemän ajan tiedon järjestelmällisille kokoajille mutta ei itse ole kiinnostunut järjestelmällisyydestä eikä välttämättä edes tiedosta, joka eroaisi luulosta.[2]
Leikola toteaa, että kirja on kirjoitettu paitsi vetävästi, paikoin myös söpösti, ja että on koko ajan pidettävä mielessä faktantarkistus mutta jouduttava samalla koko ajan pettymään. Sinne päin kirjoitettujen yksityiskohtien lisäksi Vallejo sortuu Leikolan mukaan tarinallistajien helmasyntiin: luomaan sankaritarinoita, joissa teot eivät ole osa prosessia vaan irrallisia heerosten tehtailemia tekoja vailla kontekstia. Hän nostaa esiin virheitä ja suurpiirteisyyksiä ja huomauttaa esimerkiksi, että Pompejista löytynyt kuva naisesta kirjoitustabletin ääressä ei minkään todisteen mukaan esitä naista pohtimassa runoa, vaan yhtä hyvin voi kyse olla kauppalistasta. Leikola huomauttaa lopuksi lähdekritiikin puutteesta: kun kunnon lähteitä ei ole, ne korvataan sanoilla "uskotaan", "kerrotaan", "pahojen kielten mukaan".[2]
Suomennettu teos
- Papyrus: kirjan katkeamaton tarina (El infinito en un junco), suom. Taina Helkamo. Helsinki S&S 2021 ISBN 978-951-52-5194-7
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Tieteilijät | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|