PROFILPELAJAR.COM

Ruhtinas Ioann Konstantinovitš Romanov (5. heinäkuuta 1886 Pavlovskin palatsi, Pietari, Venäjän keisarikunta – 18. heinäkuuta 1918 Alapajevsk, Neuvosto-Venäjä) oli venäläinen Romanov-sukuun kuulunut aatelinen.

Suku ja koulutus

Hän oli suuriruhtinas Konstantin Konstantinovitš Romanovin ja herttuatar Elisabet Saksi-Altenburgin esikoinen. Hänellä oli kahdeksan sisarusta, joista kaksi kuoli lapsina. Vain muutama päivä Ioannin syntymästä tuli voimaan laki, jonka mukaan suuriruhtinaan ja suuriruhtinattaren arvonimien myöntäminen rajattaisiin vain keisarin lapsiin ja lapsenlapsiin. Seuraavien sukupolvien arvonimiksi tulisi ruhtinas ja ruhtinatar ja puhuttelunimeksi korkeus eikä keisarillinen korkeus.

Ioann ja hänen veljensä Gavriil Konstantinovitš Romanov valmistuivat muiden kadettien rinnalla sotakoulusta 14. kesäkuuta 1907. Ioann nimitettiin ratsukaartin joukkoihin.

Avioliitto ja lapset

Ioann Konstantinovitš oli viimeinen Romanov-suvun mies, joka solmi avioliiton keisarillisen Venäjän aikana. Hän kihlautui kesällä 1911 Serbian prinsessa Elenan kanssa, joka äitinsä menetettyään oli varttunut Venäjällä tätiensä Anastasia Nikolajevnan ja Militsa Nikolajevnan huostassa – jotka olivat syntyjään Montenegron prinsessoja – ja käynyt Smolnan instituuttia. Kihlausta kuitenkin valvoi eräs toinen montenegrolaissisar, Italian kuningatar Elena, joka otti nuoren Elenan luokseen ja kutsui Ioannin sinne vierailulle. Poika yllätti kaikki kosimalla lähes välittömästi. Ajatus siitä että Ioann ylipäänsä tahtoi avioitua, herätti suvussa huvittuneisuutta, sillä tämä pitkä ja melko arkisen oloinen nuorimies oli hiljainen ja erittäin uskonnollinen ja olikin ajatellut ryhtyvänsä munkiksi.

Mutta liitto oli kuitenkin rakkausavioliitto, jossa Ioannin lempeys tasapainotti Elenan kiivasta luonnetta. Miehen palattua hoitamaan velvollisuuksiaan chevalier-kaartissa Elena opiskeli lääketiedettä Pietarin yliopistossa, mutta joutui heidän ensimmäisen lapsensa syntymän vuoksi vastentahtoisesti luopumaan opinnoistaan.

Heille syntyi kaksi lasta:

Vsevolod Ioannovitš Romanov (20. tammikuuta 1914 Marmoripalatsi, Pietari – 18. kesäkuuta 1973 Lontoo), avioitui kolme kertaa: vuonna 1939 Lady Mary Lygonin (1910–1982) kanssa, ero 1956; vuonna 1956 unkarilaisen aatelisen Emilia de Gosztonyin kanssa (1914–1993), ero 1961 ja vuonna 1961 Valli Knustin (1930–2012) kanssa. Avioliitot olivat lapsettomia.
Jekaterina Ioannovna Romanova (12. heinäkuuta 1915 Pavlovskin palatsi – 13. maaliskuuta 2007 Montevideo, Uruguay), avioitui vuonna 1937 italialaisen diplomaatti, Farace de Villafioren markiisi Ruggero Faracen (1909–1970) kanssa, heille syntyi kolme lasta: Nicoletta Grundland, Fiammetta Zanelli, ja Farace dei Villafioren markiisi Giovanni Farace

Jekaterina Iannovna oli viimeinen ennen vallankumousta syntyneistä Romanovien lapsista.

Vallankumous ja kuolema

Maaliskuussa 1918 Ioann Konstantinovitš joutui ilmoittautumaan Tšekan toimistoon ja lähtemään junalla Pietarista kohti Jekaterinburgia.

Samalla junalla lähtivät myös suuriruhtinas Sergei Mihailovitš Romanov, Ioannin kaksi veljeä, ruhtinaat Igor Konstantinovitš Romanov ja Konstantin Konstantinovitš Romanov nuorempi sekä suuriruhtinas Sergei Aleksandrovitšin leski suuriruhtinatar Elisabet Fjodorovna, tämän seuralainen nunna Varvara Jakovleva, Sergein sihteeri Fjodor Remez ja suuriruhtinas Pavel Aleksandrovitšin poika runoilija Vladimir Palei.

Toukokuussa heidät kaikki siirrettiin Alapajevskiin, missä heitä pidettiin kahden kuukauden ajan vangittuina koulurakennuksessa. Vastarintaa tehnyt Sergei Mihailovitš ammuttiin ja muut työnnettiin läheisellä metsäalueella sijainneeseen kaivoskuiluun keisariperheen kuoleman jälkeisenä yönä 18. kesäkuuta 1918. Ruumiit löydettiin samana syksynä ja todennäköisin kuolinsyy oli nälkään ja janoon menehtyminen tai 20 metriä syvään kaivoskuiluun putoamisesta syntyneet vammat.^[1]^[2]

Suuriruhtinas Ioann Konstantinovitš haudattiin vuonna 1920 Pyhän Serafimin Sarovin kirkkoon, joka sijaitsi hautausmaalla Venäjän teologisen lähetystyön aseman pohjoispuolella Andingmun portin lähellä 2 kilometriä Pekingistä. Kirkon rappioiduttua arkut siirrettiin vuonna 1938 japanilaismiehtyksen aikana Pekingin Kaikkein pyhien marttyyrien ortodoksisen kirkon kryptaan. Vuoden 1957 jälkeen hänen ja hänen veljiensä jäännöksiä ei ole enää paikallistettu, kun kirkko purettiin Neuvostoliiton hallituksen päätöksellä ja sen paikalle tehtiin lähetystörakennuksia ja leikkikenttä. Kirkon hautausmaan paikalle on perustettu vuoden 1986 jälkeen puistoalue ja kryptan kohdalle golfkenttä.^[3]^[4]^[5]

Lähteet

Zeepvat, Charlotte: Tsaariperheiden kuva-albumi. Tammi, 2004. ISBN 951-31-3278-1

↑ Алапаевская трагедия // Русская газета. — Париж, 1924. — № 51. — P. 2. Alapaevskin tragedia // Venäläinen sanomalehti. - Pariisi, 1924. - nro 51. - s. 2.
↑ Murder of the Grand Duchess Elizabeth web.archive.org. 21.7.2011. Viitattu 22.12.2024.
↑ Установлено место захоронения Алапаевских мучеников / Новости / Патриархия.ru Патриархия.ru. Viitattu 22.12.2024. (venäjä)
↑ Napara, Dmitri: Alapaevsk Martyrs in Beijing web.archive.org. 5.4.2017. Viitattu 22.12.2024.
↑ Representative of the Romanovs in the Russian Federation does not rule out the possibility of transferring the remains of the Alapaevsk martyrs from China to Russia Sedmitsa.RU Church-Scientific Center "Orthodox Encyclopedia" With the Blessing of His Holiness Patriarch Kirill of Moscow and All Russia. June 23, 2005. © Orthodox Encyclopedia, 2001–2024. All rights reserved © Made in Stack Group , 2008–2024.