Intialainen kulttuuri

Intialainen kulttuuri on kehittynyt maantieteellisesti rajatulla alueella viidentuhannen vuoden aikana. Siihen ovat vaikuttaneet useat eri taustoja ja uskontoja edustaneet maahanmuuttajien ryhmät, joiden omat kulttuurit ovat vaikuttaneet intialaisen kulttuurin kehitykseen samalla kun ne ovat sulautuneet siihen.[1]

Kuvataide

Pääartikkeli: Intialainen taide

Intian ilmastossa veistokset, arkkitehtuuri ja korkokuvat ovat säilyneet paremmin kuin maalaukset. Vuosisatojen varrelta on säilynyt tuhansia taidokkaasti kaiverrettuja sinettileimasimia.[2] Maalauksia on säilynyt kuitenkin luolissa ja temppelien seinämmalauksina. Mesoliittisella kaudella tehdyt Bhimbetkan luolamaalaukset kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon.[3]

Kuvanveistossa ja arkkitehtuurissa on toisistaan poikkeavia tyylejä alueen ja uskonnon mukaan. Hindujen ja buddhalaisten temppeleihin tehtiin taidokkaita patsaita. Maalaustaide kehittyi erityisen voimakkaasti suurmogulien kaudella. Vaikka islam kieltää ihmiskasvojen kuvaamisen, maalattiin paljon kasveja, eläimiä ja historiallisia kohtauksia. Öljyvärimaalauksen perinne alkaa eurooppalaisten valtakauden muotokuvista.[2]

Arkkitehtuuri

Taj Mahal.

Vanhimmat intialaisen arkkitehtuurin kohteet kuten stupat ja luolatemppelit, joita on rakennettu vuodesta 250 eaa. Näitä loisteliaammat ja suuremmat ovat vuosilta 600 jaa. polveutuvat brahmalaiset temppeli- ja luostarirakennukset, kuten Ellorassa ja Elefantassa. 1000–1700-luvuilla rakennettiin tiili- tai hiekkakivitemppeleitä, joissa päätemppeliä (pagodia) ympäröi kappeleita, pilarikäytäviä, avoimia pihoja ja vesialtaita.

Suurmogulit investoivat monumentaaliseen arkkitehtuuriin ja rakennuttivat paljon moskeijoita, palatseja ja mausoleumeja eripuolille valtakuntaa. Taj Mahal on suurmogulien ajan arkkitehtuurin hienoin muistomerkki. Brittien kaudelta on vähemmän näyttävää arkkitehtuuria; Le Corbusierin suunnittelema Chandigarhin kaupunki on näkyvin sen ajan tuote.[4]

Unescon maailmanperintöluettelon kulttuurikohteita Intiassa ovat Agran linnoitus, Ajantan luolastot, Bhimbetkan kalliosuojat, Champaner-Pavagadhin arkeologinen puisto, Chhatrapati Shivaji Terminus, Cholan elävät temppelit, Elephanta-luolat, Elloran luolat, Goan kirkot ja luostarit, Hampin monumentit, Humayunin hauta Delhissä, Intian vuoristorautatiet, Jantar Mantar, Khajurahon monumentit, Konarakin aurinkotemppeli, Mahabodhin temppelikokonaisuus Bodh Gayassa, Mamallapuramin monumentit, Mogulikaupunki Fatehpur Sikri, Pattadakalin monumentit, Punainen linnoitus, Qutab Minar monumentteineen Delhissä, Sanchin buddhalaiset monumentit sekä Taj Mahal.[5]

Esittävät taiteet

Pääartikkeli: Intialainen tanssi

Intialainen musiikkikulttuuri on luonteeltaan täysin erilaista kuin länsimainen musiikki yleensä. Melodian lisäksi tärkeä elementti on raaga, jota on kuvattu musiikilliseksi ajatukseksi, jonka tehtävä on herättää tietty tunnetila. Tämä saavutetaan yhdistämällä opittuja sävelmänpalasia ja improvisaatiota.

Soittimia ovat erilaiset lyömäsoittimet sekä huilut ja kielisoittimet kuten sitar ja sarod.

Bharata natyam -tanssija.

Intialainen tanssi pohjautuu vuosituhantisiin perinteisiin ja jakautuu lukuisiin eri tyylilajeihin, joista osa on niin sanottuja klassisia eli taidetansseja ja osa kansantansseja. Intialaisille tanssityyleille ominaisia ovat muun muassa kurinalaisuus, monimutkaiset säännöt ja rytmiikka, jotka liittyvät läheisesti intialaisen musiikin muotoihin. Nykyaikaisista tyylilajeista tärkeimpiä ovat muun muassa länsimaissa paljon huomiota saaneet intialaisten elokuvien Bollywood-tanssit.

Elokuva

Pääartikkeli: Intialainen elokuva

Intiassa on yksi maailman vanhimmista elokuvakulttuureista. Lumieren veljesten eläviä kuvia esitettiin maassa jo 1896. Ensimmäinen intialainen elokuva ilmestyi 1913 ja oli heti suurmenestys.[6]

Nykyisin Intian elokuvateollisuus on tuotettujen elokuvien lukumäärällä mitattuna maailman suurin (877 pitkää elokuvaa ja 1 177 lyhytelokuvaa vuonna 2003[7]). Elokuvia tehdään monilla kielillä, huomattavimpia ovat hindin- ja bengalinkieliset elokuvat.[6]

Ohjaaja Satyajit Ray sai Oscarin elämäntyöstään vuonna 1992, ja intialaissyntyiset ohjaajat Mira Nair (Salaam Bombay!) ja Deepa Mehta ovat olleet Oscar-ehdokkaina.[8][9][10]

Elokuvat ovat televisiosta huolimatta suosittua ajanvietettä. Vuonna 1996 maassa oli yli 12 500 elokuvateatteria, joissa kävi yhteensä lähes sata miljoonaa katsojaa viikossa.[2]

Bollywood-nimitystä käytetään Mumbaihin keskittyvästä hindinkielisestä elokuvateollisuudesta. Nimi yleistetään joskus virheellisesti kaikkeen intialaiseen elokuvaan.

Kirjallisuus

Mahabharata ja Ramayana ovat vanhimmat tunnetut eeppiset runoelmat.

Rabindranath Tagorelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1913 runoteoksesta Uhrilauluja (Gitanjali: Song Offerings)[11].

Uudempia tunnettuja intialaisia kirjailijoita ovat Vikram Seth ja Salman Rushdie. Vikas Swarupin romaanista Slummien miljonääri tehtiin menestyselokuva.[12]

Keittiö

Pääartikkeli: Intialainen keittiö
Intialaisia mausteita.

Intian eri alueilla on omia ruokiaan, joihin luonnollisesti vaikuttavat alueelta saatavana olevat raaka-aineet. Myös uskonto vaikuttaa, muslimit eivät syö sikaa, bramiinit ovat usein kasvissyöjiä samoin kuin monet muut intialaiset. Maahanmuuttajat ja siirtomaaisännät ovat tuoneet omia ruoka-aineitaan: tomaatti, chili ja peruna tulivat portugalilaisten mukana.[13]

Intialaisen ruokavalion perustana ovat riisi, vehnäjauho ja palkokasvit kuten pavut ja linssit. Mausteista käytetyimpiä ovat jeera, korianteri, kurkuma, valkosipuli, inkivääri, kardemumma, muskotti, chili, neilikka, kaneli ja sinapin- ja fenkolinsiemenet. Usein niistä sekoitetaan maustesekoituksia kuten garam masala.[14]

Monissa Intian osavaltioissa naudanlihan käyttö ravinnoksi on laitonta. Maaliskuussa 2015 kieltolaki astui voimaan Maharashtran osavaltiossa, ja hindunationalistinen BJP-puolue pyrkii levittämään kiellon koko Intian alueelle. Intiassa teurastajat ovat pääasiassa muslimeja, ja kielto vaikuttaa heidän elinkeinoonsa kielteisesti.[15]

Yhteiskunnan ja arkielämän piirteitä

Intian perustuslakiin lisättiin vuonna 1976 maininta valtion sekulaarisuudesta.[16] Valtion irrottautuminen uskonnosta on nähty ainoaksi vaihtoehdoksi monikulttuurisessa, monikielisessä monen uskonnon maassa. Monet konservatiivit ja kansallismielinen BJP-puolue kuitenkin samaistavat intialaisuuden hindulaisuuteen. Hindujen ja muslimien välisiä väkivaltaisia yhteenottoja on nähty jatkuvasti.[17]

Kastilaitos

Pääartikkeli: Intian kastilaitos

Intiassa on vallinnut vuosisatojen ajan yhteiskuntahierarkia nimeltä kastilaitos. Intialaiset on jaettu neljään pääkastiin eli varnaan: bramiinit eli pappiskasti, kshatriyat eli sotilaskasti, vaishyat eli viljelijät ja kauppiaat ja shudrat eli taiteilijat ja palveluammattien harjoittajat. Pääkastien ulkopuolelle jäävät kastittomat dalit, jotka ovat kaikkien neljän pääkastin alapuolella ja jotka tekevät kaikkein vähiten arvostettuja töitä. Varna-kastijärjestelmän rinnalla ja siihen sekoittuneena Intiassa ovat jatit. Jateja on tuhansia ja ne ovat eräänlaisia ammattikiltoja ja alakasteja. Kastilaitos yhdistetään hindulaisuuteen, mutta myös muiden Intian uskontojen sisällä on varnoja ja jateja vastaavia yhteiskuntaluokkia.[18] Kastin perusteella syrjiminen on perustuslaissa periaatteessa kielletty. Kuitenkin alimpien kastien edustajat kokevat syrjintää ja jopa väkivaltaa.[19] Väestönlaskennan yhteydessä on viimeksi kartoitettu henkilön kasti vuonna 1931. Pitkän keskustelun jälkeen kysymys kastista päätettiin ottaa jälleen mukaan vuoden 2010 väestönlaskentaan.[20]

Perhe-elämä

Intialaista perhe-elämää on kuvattu patriarkaaliseksi. Sanotaan, että naisen on ensin toteltava isäänsä, sitten aviomiestään ja vanhana poikaansa. Vanhoilla naisilla saattaa olla kulissien takana paljonkin päätösvaltaa, mutta muodollisesti rahat ja tärkeät päätökset ovat miespuolisen perheenpään vallassa.[2]

Useimmat avioliitot ovat järjestettyjä, sukujen välisiä sopimuksia joissa kihlaparin romanttisilla tunteilla ei ole juuri merkitystä. "Rakkausavioliitto" on edelleen rajoittunut lähinnä kaupunkien keskiluokkaan.[2]

Pukeutuminen

Salwar kameez (myös shalwar kameez tai shalwar qameez) on perinteinen housupuku, jota varsinkin naiset käyttävät Pohjois-Intiassa. Alun perin se on ollut muslimiväestön vaate, joka on yleistynyt myös hindujen keskuudessa.

Toinen naisten yleisesti käyttämä asu on sari eli saree tai shari. Sari on noin neljästä yhdeksään metriä pitkä kankaansuikale, joka kiedotaan päälle siten, että se peittää koko vartalon. Sarin juuret ylettyvät aina Indus-laakson sivilisaation aikaan (n. 2800–1800 eaa.).[21] Induslaakson alueelta on löytynyt pappeja esittäviä patsaita, joilla on yllään sarin tapainen, laskostettu vaate.

Intialaiset naiset käyttävät perinteisen asun lisäksi monia perinteisiä koristeita. Bindi on otsaan maalattava punainen merkki, joka on kuulunut naimisissa olevien hindunaisten ehostukseen tuhansien vuosien ajan. Mehendi on hennatahnalla käsiin maalattava ornamenttikuvio. Näiden lisäksi käytetään varvasrenkaita, nenärenkaita, riipuksia ja muita koruja.[21]

Urheilu

Kriketti on Intian suosituin urheilulaji.[22] Maahockey on kuitenkin Intian kansallisurheilulaji. Intian maahockeyjoukkue onkin olympiahistorian menestynein maa 8 kullalla, 1 hopealla ja 2 pronssilla.[23] Joissakin osavaltioissa myös jalkapallo on suosittua. Perinteisiä lajeja kuten kabaddi, kho kho ja gilli-danda pelataan ympäri maata.

Intia on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1900 alkaen. Vuodesta 1988 alkaen sillä on ollut myös muutaman urheilijan joukkue talviolympialaisissa. Maa on saanut kaikkiaan 26 olympiamitalia, useimmat niistä joukkuelajeissa.[24]

Intian jalkapallomaajoukkue ei ole koskaan pelannut maailmanmestaruuskilpailuiden lopputurnauksessa. FIFAn rankingissa se oli heinäkuussa 2011 sijalla 153.[25]


Lähteet

  • Malika Mohammada: The foundations of the composite culture in India. Aakar Books, 2007. ISBN 9788189833183 Google Books (viitattu 9.1.2011). (englanniksi)

Viitteet

  1. Mohammada 2007, s. 14.
  2. a b c d e Paul Hockins (toim.): Indian culture Countries and their cultures. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  3. Rock Shelters of Bhimbetka World Heritage Centre. Unesco. (englanniksi)
  4. Architecture Manas. India and its neighbors. (englanniksi)
  5. Properties inscribed on the World Heritage List Unesco. Viitattu 9.1.2011 (englanniksi)
  6. a b Vinay Lal: Indian Cinema (Associate Professor of History, UCLA) Manas. 2009. Viitattu 9.1.2011. (englanniksi)
  7. Central Board of Film Certification of India (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. Awards (Arkistoitu – Internet Archive) Satyajit Ray Org
  9. Mira Nair Indians Abroad (englanniksi)
  10. Deepa Mehta's Water shortlisted for Oscar (Arkistoitu – Internet Archive) Dance With Shadows 2006
  11. The Nobel Prize in Literature 1913 (elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. (englanniksi)
  12. Tällainen on Oscar-voittaja Slummien miljonääri Iltalehti. 23.2.2009.
  13. Origins and Indian Culinary History (Arkistoitu – Internet Archive) Indian Food
  14. Intialaisen keittiön mausteetApu-lehti. (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. Tommi Nieminen: Naudan lihasta tuli laitonta. Helsingin Sanomat, 30.5.2015, s. B1. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.5.2015.
  16. Joseph, Manu: Secularism in Search of a Nation The New York Times. 5.12.2012. Viitattu 19.7.2013. (englanniksi)
  17. Shuja, Sharif: Secularism an absolute necessity for India News Weekly. 9.10.2004. Arkistoitu 6.5.2013. Viitattu 19.7.2013. (englanniksi)
  18. Caste System in India India net zone
  19. O'Neill, Tom: Untouchable National Geographic Magazine. (englanniksi)
  20. India approves caste-based census BBC News. 12.8.2010. (englanniksi)
  21. a b Manish Telikicherla Chary: Indi: Nation on the Move, s. 32. iUniverse, 2009. ISBN 9781440116360 Google books (viitattu 19.7.2013).
  22. Indian Cricket indianetzone.com. Viitattu 9.1.2011. (englanniksi)
  23. National Game india.gov.in. Arkistoitu 2.10.2011. Viitattu 11.8.2011. (englanniksi)
  24. India in Olympics (Arkistoitu – Internet Archive) Sport Reference
  25. FIFA (Arkistoitu – Internet Archive)

Kirjallisuutta

  • Karttunen, Klaus: Pippuri, nolla ja Buddha: Intia maailman kulttuurihistoriassa. Aviador, 2024. ISBN 978-952-381-198-0

Aiheesta muualla

Read other articles:

YoRHa No. 2 Type BTokoh DrakengardKarya seni resmi dari Akihiko Yoshida.PermainanperdanaNier: Automata (2017)PenciptaYoko TaroDidesainolehAkihiko YoshidaPengisi suaraInggrisKira BucklandJepangYui IshikawaPemeranpenggantiKaori Kawabuchi YoRHa No. 2 Type B,[a] umumnya disebut sebagai 2B,[b] adalah karakter fiksi dari permainan video tahun 2017 Nier: Automata, sebuah spin-off dari seri Drakengard yang dikembangkan oleh PlatinumGames dan diterbitkan oleh Square Enix. Salah satu da...

 

TNT

Impact-resistant high explosive For other uses, see TNT (disambiguation). 2,4,6-Trinitrotoluene Names Preferred IUPAC name 2-Methyl-1,3,5-trinitrobenzene Other names Trinitrotoluene2,4,6-Trinitromethylbenzene2,4,6-TrinitrotoluolTNT, Tolite, Trilite, Trinitrotoluol, Trinol, Tritolo, Tritolol, Triton, Tritone, Trotol, Trotyl Identifiers CAS Number 118-96-7 Y 3D model (JSmol) Interactive image Abbreviations TNT ChEMBL ChEMBL1236345 N ChemSpider 8073 N DrugBank DB01676 Y ECHA ...

 

Untuk orang lain dengan nama yang sama, lihat John Roberts. John RobertsPotret Resmi, 2005 Ketua Mahkamah Agung Amerika Serikat Ke-17PetahanaMulai menjabat 29 September, 2005Dicalonkan olehGeorge W. Bush PendahuluWilliam RehnquistPenggantiPetahanaHakim dari Pengadilan Banding Amerika Serikat untuk Distrik Sirkuit ColumbiaMasa jabatan2 Juni, 2003 – 29 September, 2005Dicalonkan olehGeorge W. Bush PendahuluJames L. BuckleyPenggantiPatricia MillettWakil Jaksa Agung Amerika Seri...

Pour les articles homonymes, voir Marianne (homonymie). Cet article est une ébauche concernant une chanson, le Concours Eurovision de la chanson et l’Italie. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations des projets correspondants. Marianne Chanson de Sergio Endrigo auConcours Eurovision de la chanson 1968 Sortie 1968 Langue Italien Genre Pop, ballade, chanson italienne Auteur-compositeur Sergio Endrigo, Giancarlo Bigazzi Classem...

 

BelgiaJulukanDe Rode DuivelsLes Diables rougesDie Roten Teufel(Setan Merah)AsosiasiAsosiasi Sepak Bola Kerajaan Belgia (RBFA)KonfederasiUEFA (Eropa)Pelatih Domenico TedescoKaptenKevin De BruynePenampilan terbanyakJan Vertonghen (136)Pencetak gol terbanyakRomelu Lukaku (68)Stadion kandangStadion Raja BaudouinKode FIFABELPeringkat FIFATerkini 3 1 (4 April 2024)[1]Tertinggi1 (November 2015 – Maret 2016, September 2018 – sekarang[1])Terendah71 (Juni 2007[1])Peringkat E...

 

Conférence sur la sécurité et la coopération en Europe Acte final d'Helsinki1er août 1975 Données clés Date 1973 à 1994 Lieu Europe (+ États-Unis et Canada) Cause Renforcement de la sécurité, du respect des droits de l'homme et des échanges Chronologie 3 juillet 1973 Ouverture de la CSCE à Helsinki 1er août 1975 Signature Acte final d'Helsinki juin 1985 Échec de la réunion sur les droits de l'homme septembre 1986 Adoption de mesures de confiance et de sécurité (MDCS) janvie...

Laptop by Apple This article relies excessively on references to primary sources. Please improve this article by adding secondary or tertiary sources. Find sources: PowerBook 3400c – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (May 2023) (Learn how and when to remove this template message) PowerBook 3400c seriesApple PowerBook 3400c/200DeveloperApple ComputerTypeLaptopRelease dateFebruary 17, 1997Introductory priceUS$5,000 (equivalent to $9,490 in ...

 

2 Tawarikh 34Kitab Tawarikh (Kitab 1 & 2 Tawarikh) lengkap pada Kodeks Leningrad, dibuat tahun 1008.KitabKitab 2 TawarikhKategoriKetuvimBagian Alkitab KristenPerjanjian LamaUrutan dalamKitab Kristen14← pasal 33 pasal 35 → 2 Tawarikh 34 (atau II Tawarikh 34, disingkat 2Taw 34) adalah pasal ketiga puluh empat Kitab 2 Tawarikh dalam Alkitab Ibrani dan Perjanjian Lama di Alkitab Kristen. Dalam Alkitab Ibrani termasuk dalam bagian Ketuvim (כְּתוּבִים, tulisan).[1]...

 

Campionato europeo di pallanuoto 2016 Competizione Campionato europeo di pallanuoto Sport Pallanuoto Edizione 16ª Organizzatore LEN Date dal 10 gennaioal 22 gennaio 2016 Luogo  SerbiaBelgrado Partecipanti 12 Formula Fase a gironiEliminazione diretta Impianto/i Kombank Arena Sito web Sito ufficiale Risultati Oro Ungheria(3º titolo) Argento Paesi Bassi Bronzo Italia Quarto Spagna Statistiche Incontri disputati 44 Gol segnati 981 (22,3 per incontro) Cronologia della competiz...

この記事は検証可能な参考文献や出典が全く示されていないか、不十分です。出典を追加して記事の信頼性向上にご協力ください。(このテンプレートの使い方)出典検索?: コルク – ニュース · 書籍 · スカラー · CiNii · J-STAGE · NDL · dlib.jp · ジャパンサーチ · TWL(2017年4月) コルクを打ち抜いて作った瓶の栓 コルク(木栓、...

 

City in West Virginia, United StatesLogan, West VirginiaCityLogan SealLocation of Logan in Logan County, West Virginia.Coordinates: 37°50′54″N 81°59′16″W / 37.84833°N 81.98778°W / 37.84833; -81.98778CountryUnited StatesStateWest VirginiaCountyLoganGovernment • MayorSerafino NollettiArea[1] • Total1.23 sq mi (3.20 km2) • Land1.15 sq mi (2.97 km2) • Water0.09 sq m...

 

Державний комітет телебачення і радіомовлення України (Держкомтелерадіо) Приміщення комітетуЗагальна інформаціяКраїна  УкраїнаДата створення 2003Керівне відомство Кабінет Міністрів УкраїниРічний бюджет 1 964 898 500 ₴[1]Голова Олег НаливайкоПідвідомчі ор...

Cet article est une ébauche concernant l’Amérique. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations des projets correspondants. Le traité d'Asunción donna naissance au Mercosur. Le traité d'Asunción est un traité international signé le 26 mars 1991 à Asuncion, au Paraguay, visant à faire entrer en vigueur le Mercosur. Ses signataires sont, à cette date : l'Argentine, le Brésil, le Paraguay et l'Uruguay. En 2004, le trait...

 

Viorica Dăncilă Perdana Menteri RumaniaMasa jabatan29 Januari 2018 – 4 November 2019PresidenKlaus IohannisPendahuluMihai Fifor (Penjabat)PenggantiLudovic OrbanAnggota Parlemen Eropauntuk RumaniaMasa jabatan21 Januari 2009 – 28 Januari 2018PenggantiGabriela Zoană Informasi pribadiLahirVasilica Viorica Dăncilă16 Desember 1963 (umur 60)Roşiorii de Vede, RumaniaPartai politikPartidul Social DemocratSuami/istriCristinel Dăncilă[1]Anak1Alma materUniversita...

 

1989–90 Arkansas Razorbacks men's basketballNCAA Tournament Midwest Regional championsSWC tournament championsSWC regular season championsNCAA tournament, Final FourConferenceSouthwest ConferenceRankingCoachesNo. 8APNo. 7Record30–5 (14–2 SWC)Head coachNolan RichardsonAssistant coachScott EdgarHome arenaBarnhill ArenaSeasons← 1988–891990–91 → 1989–90 Southwest Conference men's basketball standings vte Conf Overall Team W   L   PC...

Experimental hypersonic glide vehicle Hypersonic Technology Vehicle HTV-2 reentry (artist's impression) Hypersonic Technology Vehicle 2 (HTV-2) is an experimental hypersonic glide vehicle developed as part of the DARPA Falcon Project designed to fly in the Mach 20 range.[1][2][3][4] It is a test bed for technologies to provide the United States with the capability to reach any target in the world within one hour (Prompt Global Strike) using an unmanned hyperson...

 

2013 industrial building collapse in Savar, Bangladesh For the 2005 collapse of a garment factory in Dhaka, see 2005 Dhaka garment factory collapse. Rana Plaza CollapseSide view of the collapsed buildingDate24 April 2013 (11 years ago)Time08:45 am BST (UTC+06:00)[1]LocationSavar Upazila, Dhaka District, BangladeshCoordinates23°50′46″N 90°15′27″E / 23.84611°N 90.25750°E / 23.84611; 90.25750Also known asSavar building collapseDeaths1,134[2 ...

 

Permanent mechanical fastener For other uses, see Rivet (disambiguation). This article's lead section may be too short to adequately summarize the key points. Please consider expanding the lead to provide an accessible overview of all important aspects of the article. (May 2024) Solid rivets Sophisticated riveted joint on a railway bridge Riveters work on the Liberty ship SS John W. Brown (December 2014). A rivet is a permanent mechanical fastener. Before being installed, a rivet consists of ...

A village and parish in Dorset, England Human settlement in EnglandHamworthyCottages in HamworthyHamworthyLocation within DorsetPopulation13,141 (2011)[1][2]OS grid referenceSY993912Unitary authorityBournemouth, Christchurch and PooleCeremonial countyDorsetRegionSouth WestCountryEnglandSovereign stateUnited KingdomPost townPOOLEPostcode districtBH15Dialling code01202PoliceDorsetFireDorset and WiltshireAmbulanceSouth Western UK Parl...

 

Rwandan cyclist (born 1996) Joseph AreruyaAreruya in 2018Personal informationFull nameJoseph AreruyaBorn (1996-01-01) 1 January 1996 (age 28)Rwamagana, Rwanda[1]Height1.76 m (5 ft 9 in)Weight74 kg (163 lb)Team informationCurrent teamInovotecDisciplineRoadRoleRiderRider typeAll-rounderAmateur teams2016Les Amis Sportifs de Rwamagana2020Pédale Pilotine[2]2022Pédale Pilotine–Blue Car[3]2023–Inovotec Professional teams2017...