Ingrid Mickler-Becker (s. 26. syyskuuta 1942 Geseke, Westfalen), on entinen saksalainen yleisurheilija, kaksinkertainen olympiavoittaja.
Becker kävi uransa aikana peräti neljät olympiakisat. Ensimmäisen kerran hän kilpaili arvokisoissa Rooman olympialaisissa 1960, jolloin hän sijoittui korkeushypyssä yhdeksänneksi.[1]
Seuraavan kahdeksan vuoden ajan hän kilpaili kohtalaisella menestyksellä eri lajeissa ilman suurvoittoja. EM-Belgradissa 1962 hän oli neljäs viisiottelussa, Tokion olympialaisissa 1964 neljäs pituudessa ja kahdeksas viisiottelussa, EM-Budapestissa 1966 hän karsiutui pituusfinaalissa.
Mexico Cityn olympialaisissa 1968 Becker saavutti vihdoin täysosuman voitettuaan kultaa viisiottelussa. Ratkaiseva tekijä oli kaatosateessa hypätty korkeustulos 171.[1] Lisäksi Becker oli kuudes sekä pituushypyssä että pikaviestissä.
Ateenan EM-kisoissa 1969 Saksa boikotoi yksilölajeja Jürgen Mayn poissulkemisen takia, joten Becker joutui tyytymään viestipronssiin.[2] Helsingin EM-kisoissa 1971 hän keräsi - nyt avioliiton myötä uudella nimellä Mickler - suurimman mitalisaaliinsa: kultaa pituudessa viimeisellä hypyllä, kultaa pikaviestissä ja hopeaa 100 metrillä.[3] Viisiotteluun hän ei osallistunut.[3]
Viimeiset arvokisansa Becker-Mickler kävi kotikentällään Münchenin olympialaisissa. Hän jäi pituuskarsinnassa ilman tulosta, mutta voitti kultaa pikaviestissä uudella maailmanennätysajalla 42,81.[1]
Myöhemmin Becker-Mickler meni mukaan politiikkaan CDU:n jäsenenä ja hänestä tuli Rheinland-Pfalzin osavaltion hallituksen ministeri 1990, mutta joutui luopumaan paikastaan puolueen hävittyä vaalit 1991. Hän on myös Saksan kansallisen olympiakomitean jäsen.
- 100 m 11,2
- 200 m 23,3
- 100 m aidat 13,5
- korkeus 171
- pituus 676
- viisiottelu 4 666
Lähteet
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Taiteenala | |
---|
Henkilöt | |
---|