Indiana Jones and the Fate of Atlantis on LucasArtsin kehittämä ja julkaisema graafinen seikkailupeli. Peli on julkaistu vuonna 1992 ja se oli seitsemäs SCUMM-pelimoottoria hyödyntänyt peli.
Pelin päähenkilö on Indiana Jones, mutta sen juoni ei perustu elokuvaan toisin kuin LucasArtsin aiempien Indiana Jones -pelien. Indiana Jones and the Fate of Atlantis käytti samankaltaista Indy Quotient -pisteenlaskujärjestelmää kuin Indiana Jones and the Last Crusade: The Graphic Adventure. Juonen innovaationa oli sen jakaminen kolmeen haaraan.
Varoitus:Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Indiana Jones and the Fate of Atlantis alkaa, kun Indiana Jones saa tietää natsien etsivän Atlantiksen tarunomaista kaupunkia. Platonin dialogien mukaan Atlantis oli teknologisesti aikaansa huimasti edellä ja vajosi mereen. Natsit haluavat tuon kadonneen teknologisen tietämyksen haltuunsa hinnalla millä hyvänsä. Indiana Jones lyöttäytyy yhteen vanhan tuttavansa Sophia Hapgoodin kanssa, joka esitelmöi työkseen Atlantiksen ihmeistä.
Pelin tapahtumissa seikkaillaan lähinnä Välimeren ympäristössä. Pelin viimeinen, merenalaiseen Atlantikseen sijoittuva osa on kaikilla vaihtoehdoilla samanlainen.
Avaimena Atlantiksen löytämiseen on Platonin kadonnut dialogi Hermokrates,[1] jossa hän olisi käsitellyt Atlantista tarkemmin kuin säilyneissä dialogeissaan. Todellisuudessa dialogia tuskin on koskaan kirjoitettukaan.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Pelaaminen
Pelissä on "IQ-pisteet" joka antaa pelaajalle bonuspisteitä mikäli ratkaisu pulmaan on erityisen kekseliäs.[2] Jotkin pulmien ratkaisut käyttävät satunnaisuutta, jonka tavoitteena on lisätä pelin uudelleen pelattavuutta.[2] Peli on jaettu kolmeen eri polkuun: "Fists", "Wits" ja "Team".[2] "Team"-polulla pelaaja käyttää suuren osan pelistä Sophian kanssa ja ratkoo pulmia yhdessä tämän kanssa, vaihtaen kommentteja ja toisinaan pelaa myös ohjaa Sophiaa.[2] "Team"-polulla eräät pulmat vaativat kahden hahmon käyttöä.[2] "Wits"-polulla pelaaja on yksin Indiana Jonesina ja pulmat ovat haastavampia.[2] "Fists"-polku painottuu enemmän toimintaan ja sisältää tappeluun keskittyviä minipelejä useammin.[2] Tappeluita voi myös välttää ratkaisemalla pulmia, jolla ansaitsee lisää IQ-pisteitä.[2] Pelissä on myös muita minipelejä.[2]
Pelissä on monista LucasArtsin seikkailupeleistä poiketen mahdollista kuolla. Kuollessa tulee esiin kuolinruutu, joka kertoo saavutetut pisteet.
Pelin juonen pohjalta tehtiin myös sarjakuva, jonka Dark Horse Comics julkaisi vuonna 1991.
Jatko-osat
Pelille suunniteltiin jatko-osaa nimeltä Indiana Jones and the Iron Phoenix, mutta se päätettiin perua. Monet fanit ovat pitäneet pelistä niin paljon, että ovat päättäneet tehdä sille omia jatko-osia. Kenties tunnetuin näistä on vuodesta 1998 työn alla ollut Indiana Jones and the Fate of Atlantis 2. Toinen tunnettu peli on Indiana Jones and the Fountain of Youth, jossa Indiana Jones etsii nuoruuden lähdettä.