Yhdysvaltojen itäosista kohti mantereen länsiosia muuttaneet siirtolaiset käyttivät niin sanottua Oregonin reittiä (engl.Oregon Trail), joka kulki Independence Rockin pohjoispuolelta. Kivi oli tärkeä maamerkki reitin varrella, jolla siirtolaiset pysähtyivät ja leiriytyivät hankkimaan juomavettä ja lisätietoja reitistä. Samalla kivelle tultaessa tiedettiin, että matkasta kohti Tyynenmeren rannikkoa oli kuljettu noin kaksi viidesosaa.[1]
Kiven nimen alkuperästä ei ole täyttä varmuutta. Se on todennäköisesti peräisin vuosilta ennen 1830-lukua. Joissain tarinoissa nimi liitetään itsenäisyyspäivän juhlintaan (4. heinäkuuta) kivellä siirtolaisten parissa. Ilmeisen vanha oli myös tapa kaivertaa kiven ohi kulkeneiden nimiä kiveen. Kivessä on edelleen siihen kaiverrettuja nimiä. Ensimmäisen nimen kirjoittajaa ei kuitenkaan tunneta.[1] Yksi varhaisimmista on kaiverrus "M. K. Hugh" vuodelta 1824.[2]
Lähteet
↑ abcJunius P. Rodriguez: The Louisiana Purchase: a historical and geographical encyclopedia, s. 147. ABC-CLIO, 2002. ISBN 1-57607-738-1(englanniksi)