Ilmavalvonta-aluekeskus oli Suomessa talvisodan jälkeinen keskus, jonne koottiin ilmahälytyksiä ja torjuntahälytyksiä varten tieto ilmavalvonta-asemilta. Ilmavalvonta-aluekeskukset olivat 17. kesäkuuta 1940 alkaen ilmapuolustusaluekeskusten seuraajia.

Aluekeskuksen alaisten havaintoasemien, ilmavalvonta-asemien, määrävahvuinen miehitys oli 1+8 tai, mikäli asema oli Lotta Svärdin ylläpitämä niin sitten 1+1 ja 12 lottaa. Rintamantakaisille ilmavalvonta-aluekeskuksen ilmavalvonta-asemille ei ollut sallittua määrätä reserviläisiä eikä ensimmäisen luokan nostoväkeä (nykyään lisäreservi).

Ilmavalvonta-asemien päälliköiksi ja varapäälliköiksi pyrittiin sijoittamaan suojeluskuntien jäseniä tai invalideja. Valvontaa suorittamaan kutsuttiin lottia ja suojeluskuntapoikia, joita saattoi olla puolet vahvuudesta.

Uloimman valvontalinjan ja epäedullisten alueiden ilmavalvonta-asemat sai miehittää rintamapalvelukseen soveltumattomilla reserviläisillä ilmavalvonta-aluekeskuksissa ja ilmavalvonta-aluekeskusten esikunnissa ainoastaan päällikkö, valvontapäällikkö, radiomestari sekä radio- ja valvonta-aliupseeri voivat olla reserviläisiä. Henkilöstöä varattaessa pyrittiin siihen, että valittiin ilmavalvonta-aseman alueella toimivan ja jo ilmavalvontatehtävissä olleiden saamiseen ilmavalvonta-asemille.

• kadettialikersantti Jussi Pajusen tutkielma, maanpuolustuskorkeakoulu, liite 27