Toivo Ilmari Mattsfrid Pohjanpalo ent. Friis vuoteen 1906 saakka, (31. tammikuuta1893Kalajoki – 10. kesäkuuta1980)[1] oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Myöhemmin hän osallistui Suomen Vapaussotaan komppanianpäällikkönä Valkoisessa armeijassa.[2][3]
Pohjanpalon vanhemmat olivat kauppias Jaakko Pohjanpalo (ent. Friis) ja Johanna Pahikkala. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Katri Helasen kanssa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kokkolan suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1915 ja liittyi eteläpohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1915−1916. Pohjanpalo opiskeli poliisilaitoksen stipendiaattina Tallinnassa vuonna 1925, Berliinissä vuonna 1926, Berliinissä, Stettinissä ja Frankfurt an der Oderissa vuonna 1927 sekä Tallinnassa, Riiassa, Varsovassa, Budapestissa, Wienissä, Prahassa ja Berliinissä vuonna 1930 sekä Tukholmassa vuonna 1933 ja Berliinissä vuonna 1936.[2][3]
Jääkärikausi
Jääkäripataljoona 27:n 4. komppania.
Pohjanpalo liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 14. syyskuuta 1916, josta hänet siirrettiin 27. helmikuuta 1917 pataljoonan 4. komppaniaan. Lopulta hänet siirrettiin 19. heinäkuuta 1917 pataljoonaan perustettuun 2. konekiväärikomppaniaan.[2][3]
Suomen sisällissota
Pohjanpalo astuu Suomen Valkoisen armeijan palvelukseen Saksassa 7. helmikuuta 1918. Allekirjoitettuaan sitoumustodistuksen hänet ylennettiin vänrikiksi. Hän saapui takaisin Suomeen jääkärien etujoukon mukana 18. helmikuuta 1918 Vaasaan. Vaasasta hänet komennettiin komppanianpäälliköksi Pohjois-Hämeen rykmentin I pataljoonaan. Hän osallistui vapaussodan taisteluihin Vehkajärvellä, Kuhmoisissa, Pohjassa, Padasjoella, Kurhilassa ja Lahden ympäristössä.[2][3]
Sisällissodan jälkeinen aika
Pohjanpalo toimi sisällissodan jälkeen Lahden kaupungin poliisimestarina 17. kesäkuuta − 1. lokakuuta 1918 välisen ajan, jonka jälkeen hänet siirrettiin Porin jalkaväkirykmentti 2:een, josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentti. Hän erosi armeijasta vain osallistuakseen Viron vapaussotaan 11. tammikuuta – 11. maaliskuuta 1919 välisenä aikana. Viron Vapaussodassa hän toimi Pohjan Poikain rykmentin esikunnassa konekivääriupseerina ja hoiti konekiväärikomppanioitten perustamista ja varustamista ja aseistamista ja johti niitä rykmentin kaikissa huomattavammissa taisteluissa. Virosta hän palasi takaisin Suomeen ja astui takaisin palvelukseen Savon jääkärirykmenttiin, jossa hänet määrättiin ensin 1. konekiväärikomppanian päälliköksi ja 30. joulukuuta 1919 alkaen I pataljoonan väliaikaiseksi komentajaksi ja 14. elokuuta 1920 alkaen 1. konekiväärikomppanian päälliköksi. Pohjanpalo toimi keväästä 1920 lokakuun loppuun asti suomalaisen vakinaisen sotaväen komppanian päällikkönä Porajärvellä. Seuraavaksi hänet nimitettiin Kuopion kaupungin poliisimestariksi 2. joulukuuta 1920 ja Helsingin. kaupungin apulaispoliisimestariksi 3. toukokuuta 1932 alkaen. Pohjanpalo toimi sisäasiainministeriön määräyksestä lääninpoliisiharjoituskurssien johtajana vuosina 1927–1929 ja opettajana vuosina 1930–1937.[2][3]
Talvi- ja jatkosota
Pohjanpalo osallistui talvisotaan talouspäällikkönä Tykistön koulutuskeskus 5:ssä. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin talouspäälliköksi Pioneeri koulutuskeskukseen Sotien jälkeen hän työskenteli Helsingin kaupungin palveluksessa sihteerinä vuoteen 1956 saakka.[3]
Muu toiminta
Pohjanpalo oli useiden asunto-osakeyhtiöiden isännöitsijänä, Jääkäriliiton Helsingin osaston sihteerinä vuosina 1942–1961 ja johtokunnan jäsenenä vuodesta 1972 alkaen. Pohjanpalo toimitti G. Schönberg-Ståhlen kanssa teoksen "Suomen Poliisipäällystö" vuonna 1938. Hän toimi lisäksi 3. Divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuonna 1920, sekä toimi lääninpoliisiharjoituskurssin johtajana vuosina 1927–1929 ja opettaja 1930–1937.[1]
.svg){kind=small}
