Frans Ilmari Manninen (3. toukokuuta 1886 – 20. marraskuuta 1946)^[1] oli suomalainen taidemaalari. Hän oli mukana vuoden 1918 sisällissodassa punaisten puolella, Kansanvaltuuskunnan sisäasiainosaston erityisjaoston päällikkönä.

Vuonna 1917 Tampereella pidettiin Työväen järjestyskaartien valtakunnallinen edustajakokous. Manninen toimi siellä Helsingin työväenjärjestöjen kolmantena edustajana. Hänet valittiin kokouksen varapuheenjohtajaksi, ja hän myös johti kokousta varsinaisen puheenjohtajan ollessa estyneenä. Kokouksessa hänet valittiin järjestyskaartien yleisesikuntaan, mutta tämän Tampereen kokouksen jälkeen Helsingin järjestyskaarti anasti vallan ja muodosti uuden esikunnan, jossa Manninen ei enää ollut. Sen jälkeen Suomen työväen toimeenpanevan komitean puheenjohtaja Eero Haapalainen määräsi Mannisen lähettien kirjuriksi. Hän sai Eero Haapalaiselta määräyksiä kirjallisesti tai puhelimitse ja jakoi ne alaisilleen eli läheteille toimeenpantaviksi.

Kansanvaltuuskunnan sisäasiainosaston alaisuuteen perustettiin erityisjaosto, jonka päälliköksi Manninen valittiin. Hänen tehtävänään oli muun muassa ehkäistä punakaartien rikoksia ja pelastaa vangittuja vihollisiksi epäiltyjä terrorilta ja kenttätuomioilta. Ilmari Manninen ei liittynyt koskaan Punakaarteihin eikä tarttunut aseisiin.

Valtiorikosoikeuden kuulustelupöytäkirjoissa todetaan Mannisen ansioksi, että helmikuussa 1918 hän onnistui pelastamaan Suomen lentäjäarmeijaosaston kapteenin Väinö Mikkolan, jonka venäläiset matruusit aikoivat tappaa.

Vähän ennen kuin valkoiset valtasivat Helsingin (11.–13.4.1918), Manninen pakeni Viipuriin junalla, jossa oli muitakin kansanvaltuuskunnan virkailijoita. Toukokuun 13. päivänä hän siirtyi osittain junalla ja osittain jalkaisin Lahteen, josta jonkin ajan kuluttua maaseudulle lähelle Mikkeliä ja syksyllä Helsinkiin. Helsingissä hän piileskeli ystäviensä luona ja käytti väärää nimeä. Juhannuksena 1919 Manninen matkusti Tampereelle sisarensa Tyyne Mannisen luo. Hän työskenteli Tampereella Ekbergin maalausliikkeessä nimellä Mäntylä.

Heinäkuussa 1919 tamperelainen piika ilmiantoi Ilmari Mannisen kirjeellä, jossa kertoi ”harjoittaneensa pidemmän ajan yksityistutkimuksia” Kirjeen lopussa lukee: ”Minä toivon myöhemmin ilmoittautuessani saavani tästä edes pienen palkkion”

Ilmari Manninen vietiin Helsingin lääninvankilaan, josta Hämeenlinnan sotilasvankileiriin elokuun lopulla. Hänelle langetettiin 12 vuoden kuritushuonerangaistus, jota hänet vietiin suorittamaan Tammisaaren vankileirille 11.9.1919. Rangaistus kuitenkin lyheni, ja Manninen pääsi palaamaan perheensä luokse Helsinkiin helmikuussa 1922.

Mannisella oli viisi lasta. Ilmari Manninen ja Hanna Lehtonen avioituivat Ilmarin palattua vuonna 1922 Tammisaaresta.

Vuonna 1930 hän toteutti taiteilija Antti Salmenlinnan suunnitteleman Paavalinkirkon alttariholvin maalauksen sekä maalasi oman teoksensa, Jumalan karitsa -freskon alttarikaaren yläosaan. Hän maalasi koristemaalaukset myös Vallilan vanhaan työväentaloon, joka kuitenkin purettiin vuonna 1972. Paavalinkirkon lisäksi muita hänen töitään koristemaalarina ei tiettävästi ole jäänyt jäljelle.

Ilmari Manninen opiskeli maalariksi Tampereella ja työskenteli Helsingissä ammatissa vuodesta 1904, liittyi maalarien ammattiosastoon ja seuraavana vuonna Sosialidemokraattiseen puolueeseen. Hän toimi ammattiosastonsa johtokunnassa ja sen kirjurina vuosina 1909 ja 1910 sekä Maalarien liittotoimikunnan jäsenenä 1912 ja useissa luottamustoimissa sen jälkeen.

Taidemaalari Jalmari Ruokokoski maalasi vuonna 1917 Ilmari Mannisen muotokuvan. Maalaus Miehen muotokuva vuodelta 1917 löytyy Taidekoti Kirpilästä.

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. Tarkennus: Pöytäkirjat ja kirjeet eivät käy lähteiksi, siksi poistettu. Artikkelin lähteistys ongelmallinen.

• Osmo Rinta-Tassi: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena (Jyväskylän yliopiston väitöskirja, julk. Opetusministeriö)
• Marja-Leena Salkola: Työväenkaartien synty ja kehitys punakaarteiksi, osat 1. ja 2. (Opetusministeriö)