Il pirata on Vincenzo Bellinin säveltämä kaksinäytöksinen ooppera,[1] johon libretton on tehnyt Felice Romani. Ooppera kantaesitettiin Milanon Teatro alla Scalassa 27. lokakuuta 1827.[1] Teos vakiinnutti Bellinin aseman aikansa merkittävien oopperasäveltäjien joukossa.
Il piratan kantaesitys tunnetusti nirson milanolaisyleisön edessä oli välitön menestys. Bellini oli nähnyt erityistä vaivaa partituurinsa kanssa, koska tiesi, että menestyminen Milanossa takaisi lisää sopimuksia. Säveltäjä löysi Il piratassa täyden ilmaisuvoimansa, joka perustuu usein pitkiin, kauniisiin melodioihin sekä tekstin ja musiikin yhteyteen. Menestystä ja sävellystyötä auttoi myös kantaesityksen ensiluokkainen miehitys, jonka kantava voima oli nimiosan esittänyt tenoriGiovanni Battista Rubini, entuudestaan milanolaisyleisön suosikki. Oopperan vaativa tenori- ja sopraano-osa vaikuttavatkin osaltaan siihen, että teosta esitetään nykyään verrattain harvoin.
Il piratan menestyksen jälkeen Bellinin ei tarvinnut etsiskellä työtarjouksia. Hän asettui Milanoon vuosiksi 1827-1833. Tänä aikana syntyivät muiden muassa merkkiteokset Unissakävijä ja Norma, kumpikin yhteistyössä libretisti Romanin kanssa. Kaikkiaan Romani kirjoitti libretton kahdeksaan Bellinin 11:stä oopperasta.
Sisilia, 1200-luku. Imogenen ja Gualtieron tiet ovat eronneet, kun Ernesto on vanginnut Imogenen isän pakottaakseen Imogenen kanssaan naimisiin. Maanpaossa ollut Gualtiero ei tiedä Imogenen avioliitosta ja sen myötä syntyneestä poikalapsesta. Aikeissaan palata kotiseudulleen ja Imogenen luokse Gualtiero on koonnut laivaansa miehistön aragonialaisista merirosvoista. Sisilian rannikolla laiva joutuu Erneston luotsaaman laivaston hyökkäyksen kohteeksi, ja miehistö joutuu jättämään uppoavan laivan juuri, kun raivoava myrsky on pahimmillaan.
Ensimmäinen näytös
Paikalliset kalastajat ja kyläläiset rukoilevat merihätään joutuneiden puolesta. Aallot heittävätkin Gualtieron veneen turvallisesti rannalle. Väkijoukossa oleva Goffredo tunnistaa Gualtieron ja tarjoaa tälle turvapaikan. Gualtiero kertoo, että hänen rakkautensa Imogeneen on pitänyt hänet hengissä ("Nel furor delle tempeste"). Imogene tulee paikalle tarjoamaan haaksirikkoutuneille apua. Gualtiero ei esittäydy Imogenelle vielä, ja Itulbon selvittäessä Imogenelle tapahtumien kulun, tämä olettaa Gualtieron menehtyneen. Sivummalla Imogene kertoo Adelelle nähneensä unen, jossa hänen miehensä riisti Gualtierolta hengen ("Lo sognai ferito").
Illalla Itulbo varoittaa haaksirikkoutuneita paljastamasta, että nämä ovat samoja miehiä, joita Ernesto ajoi takaa. Imogene tuntee outoa viehätystä Goffredon vierasta kohtaan, ja pian Gualtiero paljastaakin henkilöllisyytensä Imogenelle. Gualtiero saa nyt tietää, että Imogene on naimisissa vain Erneston painostuksen takia, ja nähdessään Imogenen lapsen hän alkaa suunnitella kostoa.
Ernesto miehineen juhlii voittoa merirosvoista ("Sì, vincemmo"), mutta Imogenen vastahakoisuus juhlintaan ärsyttää häntä. Ernesto kuulustelee merirosvojen johtajaksi tekeytynyttä Itulboa Gualtieron kohtalosta. Goffredo onnistuu pidättelemään tunnekuohun vallassa olevaa Gualtieroa paljastamasta henkilöään Ernestolle. Rakkaus Gualtieroon ja toisaalta vanhemmuus ja avioliitto repivät Imogenen sisintä. Näytös huipentuu päähenkilöiden ilmaistessa ristiriitaisia tunteitaan.
Toinen näytös
Adele kertoo Imogenelle, että Gualtiero haluaa nähdä hänet ennen lähtöään. Ernesto syyttää Imogenea uskottomuudesta, mutta Imogene vakuuttaa, että hänen tunteensa Gualtieroa kohtaan kumpuavat ainoastaan menneisyyden tapahtumien muistoista. Ernesto uskookin ensin Imogenen vakuutteluihin, mutta kuullessaan, että Gualtiero onkin lähistöllä, hän joutuu raivon valtaan.
Itulbon estelyistä huolimatta Gualtiero menee tapaamaan Imogenea ennen lähtöään. Parin tunteet ovat ristiriitaisia; he vuoroin hyväksyvät kohtalonsa, vuoroin tunnustavat palavan rakkautensa. Ernesto hiipii paikalle ja kuulee Gualtieron ja Imogenen sananvaihdon. Kun hän tulee esiin, käy selväksi, että kaksintaistelu miesten välillä on väistämätön.
Kaksintaistelun tuloksena Ernesto on saanut surmansa. Gualtiero antautuu oikeuden tuomittavaksi ja rukoilee, että Imogene antaa hänelle anteeksi ("Tu vedrai la sventurata"). Toisaalla Imogene on ahdistunut ja harhainen. Hän näkee näkyjä kuolleesta miehestään ja pojastaan ("Col sorriso d'innocenza"). Etäältä kuuluu ritarien neuvoston antama tuomio: Gualtiero tuomitaan kuolemaan. Imogene näkee sielunsa silmin verisen mestauslavan, ja epätoivo vie hänestä voiton. Hän näkee omankin kuolemansa lähestyvän ("Oh sole, ti vela di tenebre oscure").
